

Your Cult Beauty Edit – The Most Wanted
Cult Beautylla on aina välillä tarjota erilaisia osittain valmiiksi valittuja bokseja ja tällä kertaa laatikon sisältö oli sen verran kiva, että päätin tilata. Hintaahan tällä on 95 puntaa, joten mistään halvasta laatikosta ei ole kyse. Eikä kyseessä ole siis mikään kuukausittainen subscription box -tyyppinen tilaus, vaan näitä tulee silloin tällöin myyntiin. Sisältö on ennalta ilmoitettu, mutta joidenkin tuotteiden värejä tai muita ominaisuuksia voi muutella.
Katsotaanpas, että mitä oma laatikkoni sisälsi.
Ensimmäisenä ilmoitettuna tuotteena on Emma Hardien Amazing Face Moringa Cleansing Balm, jonka mukana tulee myös Cleansing Cloth. Tämä on 50ml kokoinen pakkaus eli ei normaalikokoinen. Normaalikoko on 100ml ja Cleansing Clothin kanssa hinta on tälle £38. Näin ollen puolikkaan hinta olisi noin £20 kieppeillä. En ole tätä tuotetta itse ennen testannut, mutta hyviä arvosteluja olen kuullut ja lukenut.
Toisena tuli täysikokoinen Pixi Glow Tonic (250ml), jonka hinta on £18. Tämä on aivan ehdoton tuote omassa ihonhoitorutiinissani, joten todellakin tämä tulee käyttöön heti kun edellinen loppuu.
Alpha-H Essential Daily Moisturiser SPF 50 jää odottamaan kesän tuloa, sillä valitettavasti Suomen talvessa ei ihan hirveästi aurinkoa näe, joten pärjään pienemmillä kerroksilla – en esim. hiihdä, niin en vietä kauheasti aikaa ulkona vaikka olisikin aurinkoista. Tämän täysikokoisen (50ml) tuotteen hinta on £29 ja todellakin odotan tämän käyttöön ottamista.
Jäljellä on enää valittavat tuotteet. Ensimmäisenä Stilan Stay All Day Liquid Lipstick (£16), jossa oli valittavana neljä sävyä. Omistan jo ennestään Patinan eli minua ei haitannut, vaikka se oli ensimmäinen loppuunmyyty sävy. Valitsin kolmesta jäljelläolevasta – Beso, Dolce ja Bellissima – jälkimmäisen, joka on aika vaalea neutraali persikkainen pinkki (ainakin omalla ihollani). Jäljellä tällä hetkellä on valittavana enää Beso (punainen). Stilan nestemäisten huulipunien koostumus on ihana – kevyt, mutta pysyy hyvin eikä kuivata huulia.
Toisena valittavana oli tuote, joka minulle sinetöi tämän boksin oston eli Becca Shimmering Skin Perfector Pressed (£32), josta valitsin sävyn Pearl. Moonstonen omistan jo ennestään. Nyt kun katson sivuja, niin Pearl on ainoa jäljellä oleva vaihtoehto – Moonstone ja Opal ovat loppuneet. Itse tykkään Moonstonesta todella paljon, mutta talveksi tarvitsin vieläkin vaaleamman sävyn eli Pearl on todellakin nappivalinta.
Viimeisenä laatikkoon sai valita yhden neljästä Ouain shampoosta (£22) – Clean, Volume, Repair tai Smooth. Itse valitsin Volumen, sillä pakko on vielä kokeilla, että tuleeko hiukseni toimeen yhdenkään tuuheuttavan shampoon kanssa.
Näistä tuotteista siis muodostui laatikon hinta. Täysikokoisista tuli yhteensä 117 puntaa ja tämän päälle vielä Emma Hardie. Säästöä tulee, mutta ainoastaan, jos kaikki tuotteet jäävät omaan käyttöön – kuten minulla.
Olisiko laatikon tuotteet jääneet kaikki teidän omaan käyttöön tai tuliko se jo hankittua?




7 Comments
OutiS
Oi, kuolasin tätä boxia kun se tuli myyntiin. Niiiiin ihania tuotteita! Mutta kun jouluksi piti ostaa toisille lahjoja niin jätin tämän hankkimatta kun budjetti ei joustanut kaikkeen. 😔
HennaV
Joo tämä tuli aika “huonoon” aikaan myyntiin, jos halusi itselle ostella. Onneksi oma budjetti tähän riitti, mutta nyt pitääkin sitten vähän kiristää jo kukkaronnyörejä, sillä joululahjat ovat tehneet mukavan loven lompakkoon.
OutiS
Oi, kuolasin tätä boxia kun se tuli myyntiin. Niiiiin ihania tuotteita! Mutta kun jouluksi piti ostaa toisille lahjoja niin jätin tämän hankkimatta kun budjetti ei joustanut kaikkeen. 😔
Jonna
Mä katselin tätä, tosi kivoja tuotteita, mutta maltoin sitten mieleni, kun en pystynyt perustelemaan itselleni tämän hankkimista. 😀
Jonna
Mä katselin tätä, tosi kivoja tuotteita, mutta maltoin sitten mieleni, kun en pystynyt perustelemaan itselleni tämän hankkimista. 😀
Salka
Upea boksi ja sisältö houkuttaisi, MUTTA joulun takia ei kyllä nyt pysty ostamaan itselle mitään ylimääräistä 😀
Salka
Upea boksi ja sisältö houkuttaisi, MUTTA joulun takia ei kyllä nyt pysty ostamaan itselle mitään ylimääräistä 😀