Uncategorized

Yleistä aurinkosuojatuotteista

No niin! Lopultakin saan ulos arvostelut ja tietopaketin erilaisista aurinkosuojatuotteista sekä vähän yleistäkin asiasta. Aloitetaan tällä yleisellä tietopaketilla ja jatketaan heti huomenna ensimmäisten arvostelujen kanssa. Eli neljä päivää putkeen pelkkää aurinkosuojatietoutta ja -tuotteita!

Ja miksi kutsun näitä aurinkosuojatuotteiksi – koska aurinkovoide rajoittaisi tiedon vain voiteisiin.

Mikä on suojakerroin?

Suojakerroin on joko orgaanisista yhdisteistä tai epäorgaanisista hiukkasista (enemmän alla) tuleva suoja, jonka avulla voi oleskella pidempään auringossa ilman ihon palamista. Eli siis jos minun ihoni alkaa punoittamaan ilman aurinkovoidetta jo noin 5 minuutin auringossa oleskelun jälkeen (pahimmassa tapauksessa), suojakerroin 20 antaa minulle 20 x 5 min eli 1h40min aikaa olla auringossa ennen ihon punoitusta. MUTTA tämäkään ei toimi, jos aurinkosuojaa ei ole käytetty tarpeeksi! Karkkipäivän blogissa oli aiheesta hyvä juttu pari vuotta sitten, kannattaa lukaista.

oobd_eucerin_sunscreen_aurinkovoide_

Mihin kiinnittää huomiota aurinkovoiteessa?

Alle 15 suojakerrointa ei yleensä edes suositella, Suomessa suositus on 20-25 ja ulkomailla 30 tai yli. Näin vaalean ihon omaavana käytän vähintään 25 suojakerrointa, kunnon aurinkoisina päivinä jopa 50. Kannattaa myös kiinnittää huomiota siihen, että antaako aurinkovoide UVA ja UVB -suojat. UVB on se, joka polttaa ihon ja aiheuttaa ihosyöpää. UVA taas imeytyy syvemmälle ja ajan kuluessa vaikuttaa ihoon (rypyt, maksaläiskät jne.). UVC:kin on olemassa, mutta otsoonikerros syö sen melkein kokonaan.

Jos haluat vältellä joitain aineita, niin kannattaa katsoa sisältääkö aurinkovoiteesi näitä aineita: A-vitamiini (retinolipalmitaatti) voi päivisin käytettynä lisätä ihovaurioiden syntymistä ja oksibentsoni (bentsofenoni-3 tai oxybenzone), joka imeytyy verenkiertoon.

Millainen suoja?

Orgaaniset yhdisteet, epäorgaaniset hiukkaset ja orgaanisten yhdisteiden hiukkaset. Lähinnä näistä puhutaan fyysisina tai kemiallisina filttereinä. Orgaaniset yhdisteet imevät säteilyä, epäorgaaniset hiukkaset heijastavat ne pois ja orgaanisten yhdisteiden hiukkaset tekevät sekä että. Joissain aurinkovoiteissa voi olla todella pitkä lista aineista, joilla aurinkosuojakerroin on saavutettu ja näin ollen herkkäihoisten kannattaa kokeilla tuotteita varoen. Kemialliset suojat voivat todella olla herkkäihoisille huonoja, kun taas osa fyysisistä suojista voi olla huonoja esim. akneihon omaaville plus fyysiset suojat yleensä jättävät valkoisen kerroksen (“white cast”) iholle, jos ne eivät ole sävytettyjä. Joissain voiteissa on molemmat – itse olen täysin sekakäyttäjä näissä.

Miksi suojautua UV-säteilyltä?

Jopa pilvisinä päivinä iholle pääsee UV-säteilyä, sillä vain todella paksut myrskypilvet voivat blokata melkein kaiken UV-säteilyn. Tai jos ei halua laittaa iholleen voidemaista suojaa, niin sitten varjossa pysyttely ja ihon suojeleminen esim. vaatteilla on paras tapa välttää ihon polttaminen.

Jos nyt et halua käyttää pitkähihaisia vaatteita kesällä, niin ainoa, mitä oikeasti painotan on se, että käyttäkää niitä suojakertoimia ja katsokaa, että niissä on sekä UVA että UVB -suojat. Levitä myös aurinkovoidetta oikeasti kunnon kerros! Ja älkää käyttäkö niitä viime vuonna avattuja purkkeja loppuun enää tänä kesänä!

Aurinkovoiteista saa kyllä aina keskustelua. Toiset eivät käytä koskaan, toiset käyttävät aina ja osa on vähän hällä-väliä-asenteella. Milloin on myrkyllisiä aineita (sinkkioksidikeskustelu ja puolueelliset tutkimukset) ja milloin ei ole “tarpeeksi” aurinkoista suojautua jne. jne. jne.

Ja se, että aamulla laittaa kerroksen aurinkovoidetta ei enää iltapäivällä suojaakaan samalla tavalla.

Seuraavassa kolmessa postauksessa käydään läpi aurinkosuojatuotteita sekä auringonoton tai auringossa oleilun jälkeen suositellut tuotteet/tavat.

Kuvien tuotteet saatu blogin kautta

4 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.