Vuosikymmen paketissa

20-luku tulee taas parin päivän päästä. Pelkästään tänä vuonna on tapahtunut aika paljon – ja samalla ei mitään ihmeellistä – saati sitten 2010 vuodesta asti.

Ensimmäisenä tämä vuosikymmen – ja oikeastaan viimeiset 15 vuotta – ovat olleet lähinnä lapsen sairauden kanssa elämistä ja siihen liittyviä erinäisiä sairaalakäyntejä ja -jaksoja. Suurimpana 3 vuotta sitten tehty aivoleikkaus, jolloin epilepsiakohtaukset jäivät leikkauspöydälle. Niinpä tällä hetkellä lääkkeistä yritetään vähitellen päästä kokonaan eroon. Mutta koska elämä ei ole oireyhtymän kanssa koskaan niin yksinkertaista, niin tästä lähtien neurologin lisäksi neidillä alkaa nefrologin (munuaislääkärin) sekä ihotautilääkärin visiitit (ja ensimmäisenä tuli aika kasvojen laserointiin, mitä itse kyllä ihmettelen, sillä ei olla edes nähty ihotautilääkäriä vielä). Mutta nyt siis vain odotellaan, ettei mitään suurempaa yllätystä enää tulisi – munuaisia seurataan tiheästi, ettei siellä olevat muutokset ala vaikuttaa munuaisten toimintaan.

Kymmenen vuoden aikana myös mies on muuttanut Suomeen, kotiutunut hyvin, vaihtanut työpaikkaakin jo kerran sekä ostimme oman rivarikämpän. Ensi vuonna aletaan miettiä muuttoa isompaan – ja lähemmäs metroa/junarataa/Helsingin rajaa.

Itse olen vaihtanut työtehtäviä, vaikka työnantaja on pysynyt saman vuodesta 2007. Tällä hetkellä olen mukana yhdessä isossa IT-projektissa, joka oikeasti starttaa kunnolla vasta ensi vuonna, mutta esimakua on jo saatu tänä vuonna. Mikään helppo ei tule olemaan ensi vuodestakaan.

Päätin myös tänä vuonna lisätä koulutustani – en siis korkeampaan suuntaan, vaan hankkia IT-puolen tietoa, jotta voin sitten ehkä vuoden-pari päästä harkita, että menenkö sitä kautta korkeakouluun vai en. Riippuu miten tämän koulun saan hoidettua tulevan rankan työvuoden lisäksi. Mies kyllä ilmoitti, ettei hän aio opettaa mulle koodausta, kuulemma yksi ohjelmoija kämpässä riittää. Onneksi tähän mennessä kaikki on ollut tarpeeksi helppoa, että viimeistään Google osaa neuvoa. Verkko-opinnoissa kun ei ole opettajaa selittämässä tarkemmin vaan tieto pitää itse hankkia.

Ainoa menetys viimeisen kymmenen vuoden aikana on ollut isoisäni, joka kuoli Parkinsonin tautiin juuri ennen Minan aivoleikkausta – ja tästä siis kuulin sillä aikaa, kun Mina oli leikkaussalissa.

Meidän mummokissa päätti repäistä polvensa nivelsiteet marraskuussa ja koska ikää kissalla on ainakin 17 vuotta, niin päätettiin olla leikkaamatta (siis eläinlääkärin päätöksellä), koska kyseessä on vanha ja muutenkin laiska kissa. Nyt näyttää siltä, että lepo ja kipulääkeet auttoivat niin, että kissa on aika pitkälle entisensä, ei juuri edes kävele oudosti, ainoastaan hyppääminen korkealle – mitä ei tehnyt juuri ennenkään – on vähentynyt. Esim. sängylle ei enää suoraan hyppää, niinpä kehitettiin saunan penkistä pikaratkaisu sängyn päätyyn, että pääsee sitä kautta hyppäämään sängylle.

Pahimmat vuodet olivat selvästi 2015-2016 (lähinnä Minan sairauden pahenemisen takia), parhaimpina ehkä viimeiset kaksi vuotta – vai voiko oikeasti rajojaan kokeilevan lapsen teinivuodet koskaan olla parhaimmat?

Voin sanoa, etten muistele lämmöllä juuri 10-lukua kokonaisuudessaan, vaan odotan innolla uutta vuosikymmentä. Toisaalta seuraava vuosikymmen tuo tullessaan 40-vuotissynttärit ja oman lapsen 20-vuotissynntärit, joten voi olla että itse saan jonkinlaisen ikäkriisin.

Kuvituskuvina Coloured Rainen Queen of Hearts -paletilla tehty meikki.