Viimeisin huulipunarakkaus
Tästä on jo aika pitkä aika, kun olen ostanut tämän – no, vähän yli kuukausi sitten – mutta pääsen vasta nyt kunnolla punaa teille esittelemään. Ihastuin Turun MAC-pisteellä toukokuussa Mehr-sävyyn, mutta se oli – yllätys, yllätys – loppu. Sitten löysinkin sen noin viikon päästä Stockmannin verkkokaupasta, johon se yhtäkkiä tupsahti. Klik ja noutoilmoitusta odottamaan.
Lopultakin Mehr oli minun.
MAC kuvailee sävyä likaisen sinipohjaiseksi pinkiksi. Itselläni tämä näyttää lähinnä rusehtavan vaaleanpunaiselta. Nudea siis, pinkihtävää nudea jos tarkkoja ollaan. Vertailin tätä jo omistamaani Braveen ja tämä on selvästi likaisemman pinkki, Brave on vaaleampi sekä koostumukseltaan Satin, kun Mehr on taas matta.
Alimpana kuvassa Pink Plaid, sen jälkeen Mehr ja ylimpänä Brave – kuvassa värit näyttäytyvät hieman eri tavalla, koska Mehrin punaisuus puskee enemmän läpi kuin mitä luonnossa – Brave myöskin on läpikuultavampi kädelle swatchattuna, jolloin oma sävy pääsee paremmin esiin.
Mehr levittyy kuin unelma, vaikka onkin mattapuna. Tämä on aivan ihana sävy ja kulkee mukanani laukussa ihan koko ajan. Helppo arkipuna, joka ei välttämättä tarvitse rajausta kaverikseen – yllä olevissa kuvissa ei rajausta ole.
Vielä puuttuu Twig, niin sitten mulla alkaa olla likaisen pinkin nude värisuora valmis.
Mitä mieltä Mehristä?
7 Comments
Nella / Neiti Minttukihara
Tosi kiva huulilla! Enpä olisi hylsystä uskonut.
Emma
Onpas tosiaan ihan älyttömän monikäyttöinen ja kiva sävy! semmonen pehmeä 🙂
JonnaH.
Upea, jotenkin tosi luonnollinen sävy. 🙂
Murmis
Onpa kiva sävy. Pääsee kyllä himotuslistalle minullakin. Tosi kaunis.
Tiahaar
Ei hitsi, tämähän voisi olla just sen värinen huulipuna, jota etsin. 🙂 Pitää huomenna käydä ständillä kokeilemassa.
Mari
Mä just ostin tän ihan saman Stokkalta! Kauan mietin ja pyörittelin ja en halunnut ostaa, kun tuntui niin “tylsältä”. Jouduin ottamaan pari muuta räväkämpää sävyä Mehrin mukaan, mutta yllätys yllätys, Mehr on tällä hetkellä ihan lemppari ja löytyy huulilta melkein joka meikissä.
Mulla tästä tulee jostain syystä mieleen 1800-luvun Ranska ja herkät linnanneidot 🙂
Ilona
Toi on UPEA! Mun on pakko hankkia tää- Brave on mun lempparipuna, mut kaipaan siihen välillä vaihtelua. Tää on sopivan erilainen ja silti samanlainen. 😀