lifestyle

Viikko on mennyt…

…pääasiassa sairaslomalla. Edellisviikolla alkanut flunssa on syönyt naista ihan kunnolla ja tällä viikolla käyty lääkärissä hakemassa vähän stydimpää yskänlääkettää helpottamaan yöllistä nukkumista ja hengittämistä.

Maanantain uurastin töissä, mutta tiesin jo loppupäivästä ettei olo todellakaan ollut vielä normaali ja niinpä tiistaina heti aamulla hoitajalle, joka lähetti pariksi päiväksi kotiin. Torstaina sain lähetteen Diacoriin ja lääkäri tunkaisi mukaani parit yskänlääkkeet ja loppuviikoksi kotiin. Olisi kirjoittanut vielä maanantainkin pois, mutta sanoin että haluan itse katsoa tilanteen viikonlopun aikana. Ei kyllä yhtään innosta olla töistä pois enempää.

labrat

Viikko siis meni peiton alla – aika paljon leväten tai ihan nukkuenkin.

luonnonkaunis_2017

luonnonkaunis_2017_ekopharma

Lauantaina oli sen verran parempi olo, että jaksoin lähteä Luonnonkaunis-messuille (jotka vielä tänään Messukeskuksen Talvipuutarhassa). Minun ostoslistallani oli vain ja ainoastaan Konjac-sieni, jollainen minulta löytyy aina suihkusta ja sellaisen sitten ostinkin. Ainoa ostokseni. Loput kuvan tuotteista tulivat goodie bagista.

luonnonkaunis_2017_konjac

luonnonkaunis_2017_goodie_bag

Tunnin jaksoin messuilla katsella tuotteita ja jutella tuttujen kanssa, kunnes päätin suunnata Hulluille Päiville. Mies tuli vastaan keskustaan ja kävimme nopeasti Stockan läpi – tai niin nopeasti kun siellä vain pystyy liikkumaan Hullujen Päivien lauantaina. Ihan hirveästi en ostellut mitään – Kiehl’sin aminohappohoitoaineen olin laittanut jo omalle listallenikin ja sen kävin hakemassa; käsisaippua loppui juuri sopivasti, niin hain Moltonilta raparperi-ruusu-käsisaippuan; ja lopulta ostin vielä kaksi valkoista käsipyyhettä itselleni naamapyyhkeiksi (kaikki pienemmät koot olivat loppu).

classic_diner_helsinki

Kävimme vielä Classic Dinerissa syömässä ennen kuin lähdimme ruokakaupan kautta kotiin. Ilta vietettiin ihan rauhassa kotona – juustoja syöden.

Tänään onkin sitten Palmusunnuntai ja ensimmäiset virpojat kävivät jo. Vielä pitäisi lähteä äänestämään, koska sairasloman takia jäi ennakkoäänestyspaikoille lähteminen tekemättä. Onneksi meidän äänestyspaikka on tuossa noin 200m päässä eli mistään urheilusuorituksesta ei ole kysymys.

virpomisoksat

Ja jos sitä illalliseksi vääntäisi hampurilaiset kaikille ja söisi virpojilta jääneet suklaamunat. Kuulostaa ihan hyvältä sunnuntailta.

Hyvää sunnuntaita ja paljon suklaamunia kaikille!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.