

Vihdoinkin! Kilian – Light My Fire
Kaksi ja puoli vuotta siinä meni, että sain lopultakin ostettua itselleni By Kilian Light My Fire -parfyymin. Ja kyllä, joka kerta kun mainitsen nimen tai ajattelenkin sitä niin päässä alkaa soimaan The Doorsin Light My Fire.
Kuten kerroinkin jo aiemmassa postauksessa, niin päätin ottaa härkää sarvista ja lopultakin tilata itselleni Harmonia Helsingin kautta Kilianin Light My Fire -tuoksun. Enkä ole ollut näin tyytyväinen ihan vähään aikaan mihinkään “turhaan” ostospäätökseeni. Nimittäin Light My Fire on kaikkea sitä, mitä muistinkin sen olevan – ja enemmän. Kun avasin pakkauksen ja olin ottanut kuvat, oli pakko suihkaista tätä ihanuutta itseeni.
By Kilian on Kilian Hennessyn (kyllä, konjakki-Hennessyn perheestä) perusti By Kilian -brändin vuonna 2007 ja viime vuonna se juhli siis 10-vuotispäiviään. Ennen oman brändin perustamista Kilian työskenteli esim. Diorilla ja Alexander McQueenilla parfyymeiden kanssa. Eli siis mistään ihan nobodysta ei ole kyse. Kilianin tunnetuin tuoksu on Black Phantom, mutta itse en siitä tykkää, se on jotenkin liian outo minulle (en tiedä onko se rommi vai syanidi tuoksussa). Mutta siis jos on kerran sitä tuoksuttanut, niin tunnistaa sen kyllä.
Light My Fire on savuinen ja seksikäs tuoksu, mutta hillityllä tavalla – tätä voi hyvin käyttää päivälläkin (jos siis tykkää tummista tuoksuista). Tuoksunuotteina ovat kumina, heinä, patsuli, vetiver, hunaja, vanilja ja tupakka. Itse tuoksutan tässä ensin tupakan, mutta se ei ole pistävä tupakka vaan makea. Hunaja ei ole tässä niin voimakas kuin esim. Back to Blackissä, vaan hunajaisen tuoksun sijaan se on vain makea.
Kilian-tuoksut tulevat tosi painavissa metallisissa rasioissa. Ja itse pullo on uudelleentäytettävä eli seuraavaksi voin “vain” ostaa 135 euron täyttöpakkauksen.
Light My Fire on yksi Addictive State of Mind -sarjan tuoksuista, johon kuuluu myös Intoxicated sekä Vodka on the Rocks, joista sain näytteet edellisen ostoksen yhteydessä. Vodka on the Rocksia suihkutin mieheen ja tuoksui kyllä hyvältä, mutta tuskin hän haluaa parin sadan euron tuoksua, pärjää Viktor & Rolfin Spicebombilla.
En muista koska olisin näin iloinen siitä, että päätin tuhlata 235 euroa johonkin. Odotus oli todellakin sen arvoinen. Pakkaus on ihana, tuoksu on mahtava ja minä olen ihan superinnoissani. Viime aikoina olen huomannut, että meikki-innostukseni on siirtynyt taka-alalle ja haluan ostaa ennemmin ihonhoitoa ja parfyymeitä.
Koska tilaukseni saaminen kesti yli kuukauden, sain matkakokoisen täytepakkauksen Good Girl Gone Bad’iä. Se on kukkaisen hedelmäinen tuoksu, jossa on kuitenkin syvyyttä. Päänuotteina jasmiini, osmanthus ja kartanoruusu, keskinuotteina narsissi ja tuberoosa, pohjanuotteina seetripuu ja meripihka (ambra?). Tämäkin on todella ihana tuoksu!
Jos vain liikutte Kluuvissa Helsingissä, niin suosittelen käymään Harmoniassa tuoksuttelemassa kaikkia ihania parfyymeita – muistakaa vaan, että kukkaro voi kärsiä. Ja ehkä päätäkin vähän särkeä, mutta sain siellä todella hyvän esittelyn eri brändeistä ja heidän tuoksuistaan. Tai ilmoittautukaa heidän sivuillaan sähköpostilistalle.
Vaikka sanoin myymälässä, että ehkä odotan vähän aikaa seuraavaa ostosta, niin mieltä polttelee Kilianin Love the way you Feel, joka tuli Miami Vice -kokoelman mukana. Se tuoksuu IHAN tarkasti yhdelle aurinkorasvalle, jota käytin teininä. Siis ihan sama tuoksu. Tämä on sivujen mukaan kukkainen versio Monoï-öljystä. Todella kesäinen tuoksu. Eli saa nähdä miten seuraavan palkan kanssa käy.
Onko teillä joku kallis tuote, jonka hankkimista olette ajatelleet pitkään? Ostitteko sen vai onko vieläkin mietintäasteella?




One Comment
Tiahaar
Seuraavan kerran, kun pääsen käymään Helsingissä, niin pitää ehdottomasti suunnata tuonne Harmoniaan. Tällä hetkellä ei taida olla varaa ostaa tuon hintaluokan tuoksuja, mutta nuo Killianin tuoksut kiinnostaa aivan hurjasti. Itselläni on kiikarissa juurikin se Black Phantom. Ja sen lisäksi Back to Black ja Love by Killian.
Kallein tuoksu tähän mennessä on ollut Tom Fordin Tobacco Vanille, jonka hankkimista pähkäilin hetken jos toisenkin.