

Toukokuun loppuneet
Sisältää affiliate-linkkejä/
*-merkityt tuotteet saatu PR-näytteinä
Meillä on ollut viimeiset puolitoista viikkoa lattia- ja seinäremppaa, jonka takia en ole päässyt koneelle (kone on siis ollut säilytyksessä lapsen huoneessa eikä nettiä ole ollut päällä). Niinpä saatte toukokuun loppuneet tuotteet -postauksen vähän myöhässä.
Tässä kuussa loppui YKSI meikkituote. Se oli aika outoa mielestäni. Yritän kuitenkin käyttää yleensä loppuun määrättyjä tuotteita, jotta ne eivät joutuisi makaamaan melkein tyhjinä laatikoissa pitkään. Mutta yhdellä loppuneella meikkituotteella mentiin.
Ja tuo loppunut meikkituote oli Rimmel #Insta Fix & Go -suihke*. Tämä ei itselläni toiminut kiinnityssuihkeena – tai en ainakaan huomannut sen tekevän mitään ihmeellistä – ja suihke oli sen verran isopisarainen, että käytin loppuun primer-suihkeena. En huomannut oikeastaan mitään eroa, joten ei jatkoon itselläni. Ainoan meikkituotteen kanssa yhteiskuvaan pääsi Piz Buinin Ultra Light -aurinkovoide* joka toimi omalla ihollani tosi hyvin. Tämä jätti ihon satiiniseksi. Käyttäytyi todella hyvin meikin alla. Sisältää oktokryleeniä eli ainesosalle allergisten kannattaa kiertää kaukaa.
Ihonhoidon puolelta sitten loppuikin monta tuotetta. Cliniquen Take The Day Off -balm on oma suosikkini (edelleen) puhdistusbalmeista. Tämän tulen ostamaan uudestaan ihan varmasti. Muuttuu iholla öljymäiseksi ja huuhtoutuu pois ongelmitta. Tuoksuttomuudesta plussaa. Lushin Tea Tree Water on yksi suosikkini, itse lorautan siihen vielä muutaman tipan itse teepuuöljyä vahvistamaan tuotteen tehoa. Uusi jo käytössä, tulen ostamaan uudelleen ja uudelleen. Peter Thomas Rothin minikokoinen Rose Stem Cell -naamio oli kiva rauhoittava naamio, se myös kosteutti ihoa. Ei mitenkään järisyttävän ihmeellinen, mutta tykkäsin käyttää rauhoittamaan ihoa ärsyttävämmän hoidon jälkeen. By Terryn Baume de Rose oli aika pettymys, täytyy myöntää. Tämä ei vain toimi huulillani niin hyvin kuin esim. Laneigen huulinaamio. Ei mielestäni hintansa arvoinen. MACin Fix+ kurkun tuoksussa loppui viimeinkin, onhan tämä hengannut jo viime kesästä asti. Fix+ nyt on Fix+, kivan kosteuttava, käytän tätä kasvovetenä tai pitkin päivään raikastamaan ihoa, en kuitenkaan meikin päälle.
Naamioita loppui varmaan enemmänkin kuin nämä kolme, mutta nämä tajusin heittää loppuneiden kassiin. Skin79 Egg-veil maskin* itse kangas oli ihanan ohut ja naamio pysyi kasvoilla kuin liimattuna. Tämä kosteutti ihoa intensiivisesti enkä itse olisi tarvinnut tämän päälle enää mitään voidetta – kuivaihoinen ehkä. Leadersin Bye, Bye Impurities -naamio oli todella hyvä. En kuitenkaan huomannut mitenkään finnien tai mustapäiden vähentymistä – kuten en nyt odottanutkaan yhdellä käyttökerralla. Naamio kuitenkin teki ihosta kirkkaamman ja tasaisemman näköisen. Holika Holikan Damask Rose* on ihoa kirkastava ja kosteuttava naamio. Se ei ollut mielestäni yhtä kosteuttava kuin Sephoran ruusunaamio, mutta omalle iholleni kosteustehoja oli ihan tarpeeksi. Clarinsin Hydra-Essential Cooling Gel* oli aivan ihanan viilentävä ja kosteuttava sekaiholla. Huomautuksen sanainen, että itse sain tämän rullautumaan iholla, jos käytin vähänkin liian paljon kerralla. Tämä kun on aika kiinteää hyytelömäistä purkissa. Petitféen Black Pearl & Gold -silmänaluslaput olivat ihanan kosteuttavia ja vähensivät selvästi silmänalusten turvotusta aamuisin. Käytin näitä pääasiassa viikonloppuisin ja välillä iltaisin. Viimeiset parit kuivuivat purkkiin – nämä tulisi käyttää kuukauden sisällä – joten jouduin heittämään ne pois. Pitää kokeilla erilaisia silmänaluslappuja seuraavaksi, vaikka nämä olivatkin toimivia. Simplen Micellar Cleansing Wipesit olivat meikkipöydälläni swatchien poistoon – näillä ei lähtenyt vedenkestävä ripsiväri ja mielestäni ne vähän kirvelivät silmiäni. Ei jatkoon.
Vartalotuotepuolelta loppui kaksi dödöä – Mitchumin (ihana!) ja Rexonan (toimii!). Vaikka Mitchum on ykkösdödöni, niin ei Rexonakaan huono ole. Ritualsin The Ritual of Ayurveda -käsisaippua oli ihan ok. Tuoksu ei ole näissä niin voimakas kuin haluaisin. Jotenkin odotin paljon enemmän hypetetyltä Sol de Janeiron Brazilian 4Play -suihkusaippualta. Tämä ei ollut mielestäni kosteuttava, kuten se lupaa. Tuoksu oli herkullinen, mutta siihen se sitten jäikin. Ei tarvitse ostaa näin kallista suihkugeeliä enää. Repetton näytekokoinen Eau Florale oli kivan raikas kukkaistuoksu. Itse käytän töissä oikeastaan kaikenlaisia tuoksuja ja tykkään näistä suihkutettavista näytekokoisista käsilaukussa.
Hiustuotteista YLLÄTYS loppui Batiste Bare. Ihan edelleen! Tämän lisäksi mies käytti loppuun Kérastasen Fondant Chromatique -hoitoaineen* sillä tämä oli liian kosteuttava omille hiuksilleni. En omista enää värjättyjä hiuksia (mitä ihan loppulatvat ovat), niin tämä latisti tyveäni liikaa. Värjätyille hiuksille – tai karheimmille – oikein hyvä tuote!
Ja kai olette huomanneet, että MACia saa nyt myös eleven.fi:stä? Aika jees!
Siinä viime kuun loppuneet. Miltä näytti?




One Comment
JonnaH.
Kiitos tosta Sol de Janeiro arvostelusta, olen vaikka kuinka montaa kertaa meinannut sen Cult Beautysta tilata, mutta se hinta on jopa munkin mielestä aika arvokas siihen nähden, että se näyttää ihan markettikamalta ulkonäkönsä puolesta, joten olen jättänyt ostamatta. Juuri tuota sen kosteuttavaa vaikutusta monet kehuu, mutta aloin miettimään, että kuinka peseviä ne sitten noin muuten käyttävät. Jotenkin luotin tässä suomalaisen arvioon, joka normisti varmaan käyttää samanlaisia tuotteita kuin itse, niin tietää sanoa, että onko niin kosteuttava. No ei näköjään ollut, joten tilaan seuraavallakin kerralla jotain muuta. 😀