Uncategorized

This Works! Kosteuttava luonnonkosmetiikan suihke

Nakkasin Beauty Bayllä käydessä ostoskoriin luonnonkosmetiikkaa. Sitä ei mulle usein tapahdu, mutta This Works kiinnostaa brändinä ja olin kosteussuihkeen tarpeessa. Normaalisti marssisin Stockalle ja ostaisin Cliniquen suihkeen, mutta päätin sittenkin kokeilla ensin jotain muuta. Kosteuttavat suihkeet ovat varsinkin kesällä niin helppoja, sillä oma ihoni selviää päivästä vain kosteuttavan suihkeen kanssa. Ei tarvitse lähmiä kosteusvoiteita ja hikoilla niitä sitten samantien pois. Helppoa!

This Worksin In Transit Spray on Moisture on kyllästetty erilaisilla kasviöljyillä, glyseriinillä sekä panthenolilla. Pullo on alumiinia, mikä oli aikamoinen yllätys, kun kaivoin sen laatikostaan esiin. Tämä on kuitenkin tarkoitettu matkustukseen mukaan, joten oletin sen olevan muovia. Eihän alumiinikaan mitenkään painava ole, mutta jotenkin erikoinen ratkaisu.

Ongelmia minulla oli eniten itse suihkeen kanssa – se on todella kova eikä oikeastaan leviä. Joskus jopa suihkutan tätä käteeni ja hieron naamaan, sillä suihku osuu vain yhdelle pienelle alueelle. Tuote tuoksuu vahvasti yrttiseltä. Tuoksu ei kuitenkaan jää iholle pitkään pyörimään. Öljyjen ansiosta naama kiiltää viitisen minuuttia suihkeen käytön jälkeen, mutta sitten tasoittuu. Olen kokeillut tätä meikin päälle, mutta en ihan ekana lähtisi öljyjä suihkimaan meikin päälle, jos ajatus on saada meikki pysymään kauemmin parempana. Öljyt kun tuppaavat sulattamaan meikkiä. Itse en nähnyt pahemmin mitään sulamista. Kunhan ei nyt ihan kauhean märäksi naamaa suihki.

Suihke tuntuu kosteuttavalta, mutta pelkästään tällä en ainakaan näin talvisin selviä yötä vasten. Aamuisin tämä on liian öljyinen meikkini alle – koska minulla on öljyisyyteen taipuva iho.

Minullahan kävi alkuun epäilys, että tämä saattaisi tukkia ihohuokosiani, sillä aloin yhtäkkiä saada finnejä. Lopetin tämän käytön, mutta koska finnit vain lisääntyivät, niin ei se tästä johdu. Paketin kyljessä lukee non-comedogenic eli ei pitäisi tukkia.

Suihkeessa on myös mukana aloe veraa, joka rauhoittaa ihoa. Tämä on myös varmaan todella mukavan tuntuinen vartalolla esim. sheivauksen jälkeen, jos iho sattuu helposti punoittamaan tai ärtymään. Pitääkin muuten kokeilla itse! Tätä voi pakkauksen mukaan käyttää vastasyntyneille vauvoillekin, itse ehkä en lähtisi ainakaan vauvan naaman lähelle tällä suihkimaan. Ja tarviiko muka vastasyntynyt vauva tällaista suihketta? Ehkä ei.

Tämä oli kiva tuttavuus. Epäilen, että ostan tätä uudestaan, sillä Clinique toimii omalla ihollani paremmin. Jos kuitenkin etsit luonnonkosmetiikan kosteussuihketta, niin tämä saattaa olla etsimäsi. Varsinkin, jos haluat kosteuden lisäksi ihoa rauhoittavia ominaisuuksia.

Onko teillä ehdottaa jotain hyvää kosteuttavaa suihketta?

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.