

The Ordinary – halvalla upea iho?
Sisältää affiliate-linkkejä
Monissa blogeissa sekä Youtubessa on kehuttu The Ordinaryn tuotteita jo jonkin aikaa. Itse tilasin ensimmäiset omat tuotteeni tammikuussa. Niinpä tämä ei mitenkään voi olla arvostelupostaus, sillä olen käyttänyt tuotteita vasta muutamia päiviä. Sen sijaan tästä postauksesta selviää, että mikä The Ordinary on ja mihin tuotteiden teho perustuu. Ehkä joku teistäkin innostuisi testaamaan näitä todella edullisia ihonhoitotuotteita. Ja nyt näiden tilaaminen on helpompaa, sillä tuotteita myy myös Kicks.fi.
The Ordinary on yksi DECIEMin omistamista brändeistä. DECIEM kuvaa itseään sanoilla The Abnormal Beauty Company – nykyään kun kaikki keskittyy brändien imagoon ehkä enemmän kuin itse tuotteisiin, niin DECIEMin eri brändeillä on kaikilla taustana se, että itse tuotteet ovat laadukkaita. DECIEMin sateenvarjon alle mahtuu 10 eri brändiä, joista tällä hetkellä ehkä tunnetuin on juurikin The Ordinary.
Mitään DECIEMin brändeistä ei testata eläimillä eikä niitä myydä Kiinassa siitä syystä, että Kiinassa valtio voi halutessaan testata tuotteet eläimillä. Kaikki yrityksen tuotteet on valmistettu ilman parabeeneja, sulfaatteja, mineraaliöljyä, metyylikloori-isotiatsolinonia, metyyli-isotiatsolinonia, eläinperäisiä öljyjä, bentsalkoniumkloridia, kivihiilitervasta saatuja värejä, formaldehydiä, elohopeaa ja oksibentsonia. Jo oli lista, voitte googlettaa mitä jokainen tuote on ja miellättekö kaikki itse vältettäviksi ainesosiksi. Kannattaa myös ihan oikeasti viettää aikaa sivustolla ja lukea mahdollisimman paljon, sillä kaikki tuotteet eivät ihan heti avaudu – mitä tekevät, mihin tarkoitettu.
The Ordinary brändinä
The Ordinaryn perusajatuksena on tuoda tehokkaat ihonhoidon ainesosat kuluttajien saataville ilman mitään ylimääräistä. Tuotteissa maksaa siis itse ainesosa, ei pakkaus, nimi tai ylimääräiset “turhat” ainesosat. Omaan silmääni The Ordinaryn pelkistetty pakkaustyyli sopii. Huomasin kyllä tuotteita käyttäessä, että moni tuotteista tuntuu juurikin siltä, että niissä ei ole mietitty miltä tuote tuntuu iholla – vain miten se vaikuttaa. Kerron alempana vähän enemmän itse ostamistani tuotteista – ja mitä ehkä tulen ostamaan.
Ideana on siis ottaa määrätty ainesosa ja tehdä se mahdollisimman tehokkaaksi ihonhoidoksi mahdollisimman vähillä ainesosilla. Tietysti riippuen aktiiviaineesta, tuotteessa voi olla inci-listalla enemmänkin kuin muutama ainesosa ja tämä johtuu tasan siitä, että aktiiviainetta ei voi olla tuotteessa 100% tai että se tarvitsee vaikuttaakseen muitakin ainesosia.
Testaamani tuotteet
Ensimmäisenä nakkasin ostoskoriini oli Retinol 1%. Itse ehkä suosittelen muita kokeilemaan 2% Retinoidia, mutta koska käytän itse oikeastaan jo päivittäin retinolia/tretinoidia/retinoidia (A-vitamiinin eri muodot) niin uskalsin kokeilla puhdasta Retinolia. EU voi koska tahansa rajoittaa tämän myyntiä Eurooppaan, joten suosittelen ehkä jo senkin takia testaamaan 2% retinoidia. Retinol on ehkä tutkituin ihonhoidon ainesosa ja sen on todettu pienentävän ryppyjä, auringon aiheuttamia vaurioita sekä ihon pigmenttimuutoksia. Kuitenkin retinol voi helposti ärsyttää ihoa – minä en ole huomannut tämän käytön kanssa ainakaan vielä mitään ihoärsytystä.
Seuraavana ostoskoriin kilahti Vitamin C Supsension 23 % + HA Spheres 2 %. Tämä oli näistä oudoin koostumukseltaan. C-vitamiini on tässä puuterina, joka tuntuu iholle levittäessä hieman rakeisena. Tässä voiteessa ei ole silikonia, joka voi estää C-vitamiinin kunnollisen imeytymisen ihoon. Myös kannattaa muistaa, että tippapulloissa tuleva C-vitamiini altistuu liialle hapelle (ja yleensä vielä auringonvalollekin), jolloin se menee huonoksi nopeammin. C-vitamiini on tunnettu antioksidantti.
Kolmas ja viimeinen voiteeni oli Azelaic Acid Suspension 10%, joka parantaa ihonsävyä ja auttaa finnien ihomuutosten häivyttämisessä. Itse en ole vielä saanut selville minkä takia The Ordinary/DECIEM ei suosittele salisyylihapon (BHA) käyttöä, siitä oli vain maininta sivuilla, muttei mitään muuta tietoa. Tämä ei yksinään ole mikään aknelääke, itse käytän tämän lisäksi myös bentsoyyliperoksidia, sillä olen huomannut sen poisjättämisen tuoneen finnit takaisin.
Kaksi muuta tuotetta, jotka ostin näiden lisäksi olivat molemmat kosteutustarkoitukseen. Ensimmäisenä tottakai Hyaluronic Acid 2% + B5. Tässä seerumissa on erikokoisia hyaluronihappomolekyyleja, jotka imeytyvät ihon eri kerroksiin. Kannattaa kiinnittää tähän huomiota, sillä liian suurimolekyylinen hyaluronihappo jää ihon pinnalle ja voi jopa imeä ihosta kosteutta itseensä – saaden ihon näyttämään kosteutetulta, mutta oikeasti kuivattaa ihoa lisää.
Viimeisenä, muttei vähäisimpänä on hieman kalanhajuinen 100% Organic Cold-Pressed Rose Hip Seed Oil eli ruusunmarjaöljyä. Ruusunmarjaöljy tekee vähän kaikkea – pääasiassa auttaa ihoa näyttämään paremmalta korjaten arpia, pigmenttimuutoksia ja kosteuttaa ihoa. Kannattaa muistaa, että ruusunmarjaöljy ei kestä kauaa, joten sitä ei kannata hamstrata kaappiin odottamaan. Jos ruusunmarjaöljy tuoksuu hyvälle tai siinä ei ole lievää kalamaista hajua, niin kannattaa varmistaa, että kyseessä on todellakin kylmäpuristettu 100% tuote, sillä moneen on lisätty muitakin ainesosia.
Tässäpä minun tämänhetkiset The Ordinary -tuotteet. Vielä jäi mietityttämään Niacinamide 10% + Zinc 1% (pitää käyttää eri aikaan päivästä kuin C-vitamiinia), Lactic Acid 10% + HA 2%, “Buffet” ja Alpha Arbutin 2% + HA. Kuten ehkä huomaa, pääasiallinen ongelmani on ihon pigmenttimuutokset ja finnit – sekä niiden jättämät jäljet. Olen myös huomannut, että otsassani on alueita, jotka eivät rusketu ollenkaan ja esim. kesäisin ero viereiseen ruskettuneeseen/pisamaiseen ihoon on tosi selvä. Jos ne leviävät, niin pitää ehkä käydä ihotautilääkärillä näyttämässä.
Tulipa pitkä postaus. Heti kun olen testannut näitä tarpeeksi kauan, niin tulen kertomaan mikä toimi ja mikä ei – toivottavasti jälkimmäisiä ei löydy yhtään.
Vinkkejä oman ihon tuotteisiin löytyy tästä postauksesta.
Onko The Ordinary tai mikään muu DECIEMin brändi tuttu?




31 Comments
Niina/Oh so many reasons
Mä olen testaillut vasta Hyaluronihapposeerumia ja jonossa on molemmat retinolit ja muutama muu tuote. Retinolit kiinnostaa erityisesti, mutta olen menossa pHformulan pinnoitushoitoon huomenna ja en halua sitä ennen testailla kaikkia mahdollisia tuotteita ettei iho aivan häkelly tai en osaa sanoa mikä tuote vaikuttaa parhaiten 😊 Joka tapauksessa, aion tilata lisää tulevaisuudessa näitä tuotteita. Tuo on ihan totta, että levittyvyys on kökköä, esim. Moisturizing-voide (jonka virallista nimeä en nyt muista) oli kökköisen oloinen, mutta levittyi kuitenkin lopulta iholle ihan ok. 🙂
HennaV
Joo ei ehkä kannata ennen hoitoa testata mitään rajua, kuten retinolia. Kyllä tuo C-vitamiinivoidekin ihan uppoaa hyvin ihoon, on vain jotenkin outo kokemus, ihan kuin tekisi pientä kuorintaa samalla kun sitä levittää.
Mira / Blinger Shimmer -blogi
Oma tilaukseni odottaa postitusta, juuri tänään oli pahoitteluviestiä tullut siitä kun kestää epänormaalin kauan postitus tilausryntäyksen vuoksi.. 😀
HennaV
Voin kuvitella, että siellä ihmetellään Suomesta tullutta tilausryntäystä 😀
Mia / Beauty Highlights
Mä en ole vielä itse tutustunut tähän sarjaan, mutta aion ehdottomasti jossain vaiheessa tilailla jotain testiin. Etenkin Retinoli kiinnostaa, samoin hyaluronihappo ja C-vitamiini 🙂
HennaV
Mä olen koko ajan odotellut, että tuosta retinolista tulisi jotain oireita ihoon, muttei mitään. Toisaalta mä käytin sitä jo päivittäin ja samoin C-vitamiinia ja hyaluronihappoa. En siis odota näiltä ihmeitä, koska olivat jo mukana ihonhoitorutiinissani.
Mia / Beauty Highlights
Mä en ole vielä itse tutustunut tähän sarjaan, mutta aion ehdottomasti jossain vaiheessa tilailla jotain testiin. Etenkin Retinoli kiinnostaa, samoin hyaluronihappo ja C-vitamiini 🙂
HennaV
Mä olen koko ajan odotellut, että tuosta retinolista tulisi jotain oireita ihoon, muttei mitään. Toisaalta mä käytin sitä jo päivittäin ja samoin C-vitamiinia ja hyaluronihappoa. En siis odota näiltä ihmeitä, koska olivat jo mukana ihonhoitorutiinissani.
Maria / Maria Glow -blogi
Mie jo melkein tilasin näitä, mut just nyt en uskalla ottaa mitään uutta kasvojen hoitoon, kun tuntuu olevan tasapainossa viimein tuo ihonhoitorutiini. Mutta varsinkin se hyaluronihappo kiinnostaa mielettömästi. Jään seurailemaan sun fiiliksiä näistä sit pidemmän käytön jälkeen ^_^
HennaV
En kyllä suosittele ehkä järkyttämään hyvää ihonhoitorutiinia. Tiedän aknen kanssa taistelleena – eikä tämä iho vieläkään kunnossa ole – että kannattaa pitää siitä hyvästä rutiinista kiinni.
Maria / Maria Glow -blogi
Mie jo melkein tilasin näitä, mut just nyt en uskalla ottaa mitään uutta kasvojen hoitoon, kun tuntuu olevan tasapainossa viimein tuo ihonhoitorutiini. Mutta varsinkin se hyaluronihappo kiinnostaa mielettömästi. Jään seurailemaan sun fiiliksiä näistä sit pidemmän käytön jälkeen ^_^
OutiS
Mä oon niiiin jälkijunassa tämän hypetyksen kanssa, että nyt on sama odotella sinun kunnolliset kokemukset käytöstä. 😊
Tosin, olisi ihana saada nuorennusaineita tähänkin naamaan edullisempaan hintaan mitä tällä hetkellä kotimaan markkinoilla tarjolla on…
HennaV
Nuorentaisivatpa nämä ihoa 😀 Mutta toivottavasti ainakin vähän freesaavat ja hidastavat sitä ihon ikääntymistä.
anna
Olen niin himoinnut näitä, odotan innolla käyttökokemuksia!
HennaV
Kerrotaan kyllä heti kun pystyn sanomaan mitään enempää 🙂
anna
Olen niin himoinnut näitä, odotan innolla käyttökokemuksia!
HennaV
Kerrotaan kyllä heti kun pystyn sanomaan mitään enempää 🙂
Päivi
Heippa, atselaiinihappo on Suomessa reseptillä liikkuva lääkeaine. En tiedä, miten hyvin tulli noita reseptilääkelistalle kuuluvia topikaalisia tuotteita valvoo, mut kannattaa pitää kuitenkin mielessä. (Iherb-tilaajille on tullut joskus pari vuotta sitten konflikteja tullin kanssa melatoniinin takia, joka siis oli aiemmin Suomessa myös lääkeaineeksi luokiteltava. Nykyään pienet vahvuudet ovat ravintolisiä.)
HennaV
Kiitos tiedosta! Tämä tulee Briteistä, joten en tiedä miten näitä EU:n sisäisiä juttuja valvotaan, koska itse ainesosa ei ole EU:ssa rajoitettu. Katsoin että apteekissa reseptilääkkeessä on 20% happoa, tässä 10% ja joissain Lieracin reseptivapaissa valmisteissakin sitä oli (ei ilmoitettu määrää). Ja tietääkseni ETA-alueelta voi tilata/tuoda lääkkeitä, vaikka olisivatkin reseptilääkkeitä Suomessa, jos eivät sitä lähtömaassa ole.
Päivi
Heippa, atselaiinihappo on Suomessa reseptillä liikkuva lääkeaine. En tiedä, miten hyvin tulli noita reseptilääkelistalle kuuluvia topikaalisia tuotteita valvoo, mut kannattaa pitää kuitenkin mielessä. (Iherb-tilaajille on tullut joskus pari vuotta sitten konflikteja tullin kanssa melatoniinin takia, joka siis oli aiemmin Suomessa myös lääkeaineeksi luokiteltava. Nykyään pienet vahvuudet ovat ravintolisiä.)
HennaV
Kiitos tiedosta! Tämä tulee Briteistä, joten en tiedä miten näitä EU:n sisäisiä juttuja valvotaan, koska itse ainesosa ei ole EU:ssa rajoitettu. Katsoin että apteekissa reseptilääkkeessä on 20% happoa, tässä 10% ja joissain Lieracin reseptivapaissa valmisteissakin sitä oli (ei ilmoitettu määrää). Ja tietääkseni ETA-alueelta voi tilata/tuoda lääkkeitä, vaikka olisivatkin reseptilääkkeitä Suomessa, jos eivät sitä lähtömaassa ole.
Johis
Itse tilasin tänään just kolmannen kerran The Ordinarya :). Oon siis tykännyt tuotteista, joita aiemmin oon jo testannut.
Mulla on ollut käytössä hyaluronihappo+B5, Niacinamide 10% + Zinc 1% ja se natural moisturising factors jne. voide. Ja lisäksi mulla on se high-adhere silicone primer, tai miten senkään nimi nyt meni :D. Primeria riittää vielä, mutta tilasin noita kolmea muuta lisää ja lisäksi tuon C-vitamiinin.
Toivottavasti tuotteet toimii sulle hyvin! Itse oon joskus syksyllä aloittanut käytön ja vaikka mitään ihmettä ihon kanssa ei nyt sentään oo tapahtunut, niin kuitenkin tuntuvat toimivan ja lievittävän mun ihon ongelmia. Itse en oo kokenut noiden mun käyttämien tuotteiden koostumustakaan mitenkään oudoksi.
HennaV
Ainoat oudot koostumukset mulla on todella se C-vitamiinivoide sekä retinoli, joka on pelkkää silikonia sekä retinolia. 🙂
Myy / Nutturapää
Saan omat purkkini huomenna illalla o/ Oli kyllä aika kosteuspainotteista..
HennaV
Mä en yhtään ihmettele, että sä valitsit kosteuspainotteisia tuotteita 😀
Myy / Nutturapää
Saan omat purkkini huomenna illalla o/ Oli kyllä aika kosteuspainotteista..
HennaV
Mä en yhtään ihmettele, että sä valitsit kosteuspainotteisia tuotteita 😀