lifestyle

TBT – Saltburn-by-the-sea

Palataanpas hetkeksi vielä Pohjois-Englantiin.

Saltburn Pier
Saltburn Cliff Lift
Saltburn Cliff Lift
Skelton Beck
Saltburn Beach & Pier
Eggs Benedict and tea at Rapps
Pasta at Alessi’s

Vietin siis muutaman päivän huhtikuun alussa Saltburnissä (oikeasti Saltburn-by-the-sea), joka on ollut viktoriaaninen rantakohde. Myös vanhimmat junaraiteet (sekä varmaankin juna) löytyvät alueelta. Myös Cliff Lift on vanha (reippaasti yli sata vuotta) – toimii edelleen, kuten kuvista näkyy. Oli muuten tosi outoa mennä sellaisen kanssa rinne ylös – rappuset ovat hyvää kuntoharjoittelua.

Ja kuten moni tietää, niin merihän oikeasti haisee – Suomessa tätä ei huomaa meidän pienen meren pienen suolapitoisuuden vuoksi.

Yksi aamupala nautittiin Rappsissa. Voitte kuvitella, että kaikki ruoat olivat muna/pekoni-settiä. Niinpä päätin ekaa kertaa (!) elämässäni syödä Eggs Benedict. Oli kyllä hyvää, vaikkakin liian makea omaan makuuni (johtui hollandaisekastikkeesta).

Yhtenä iltana kävimme Alessi’s-ravintolassa syömässä italialaista ruokaa. Oma pastani oli todella hyvää!

Tuulta riitti ja sää oli aika pilvinen koko ajan. Edellisellä kerralla tuuli kanssa, mutta ilma oli muuten aurinkoisempi. Olen itse ollut Saltburnissä kaksi kertaa ja tämä jäi luultavasti viimeiseksi, sillä miehen vanhemmat ovat harkitsemassa muuttoa pois (läheiseen kylään, eivät muuta alueelta pois).

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.