makeup

Tämän hetken meikkitrendi: Strobing

Unohtakaa Kim K Contouring ja jättäkää varjostustuotteet laatikoihin, sillä tämän hetken kuumin – ainakin mitä Instagrammiin on uskomista – meikkitrendi on Strobing. Ja juuri kun olin tämän naputellut valmiiksi ja ajastanut, huomasin, että Youtubeen on tullut asiasta videoita ainakin Nikkietutorialsilta sekä LetzMakeupilta.

Mitä sitten Strobing edes on? No, se on sitten sen contouringin toinen puoli eli korostus. Kaivakaa siis korostustuotteenne esiin ja aloitetaan!

Piirsin tällaisen todella hienon havainnollistavan kuvan siitä, mihin kohtaan korostusta pitäisi tulla.

Eli siis kaikkiin korkeisiin kohtiin – myös alahuulen keskelle, mutta sen voi halutessaan tehdä vaikka huulikiillolla.

Miksi itse tykkään enemmän Strobingista kuin aikaisemmasta kovemmasta varjostus/korostus-trendistä? Siksi, että varjostus näyttää todella helposti laikukkaalta ja mutaiselta omalla pisamaisella ihollani. Tämän takia en juurikaan varjosta kasvojani, yleensä vain kun teen viikonloppuisin jonkun tummemman tai dramaattisemman meikin.

Korostustuotteita on monenlaisia, joten varmasti kaikki löytävät omansa. Jos on rasvaisempi naama, kannattaa valita hieman satiinisempi korostustuote kuin todella hohtava tai hohtavalla keskittyä vain pieniin kohtiin (silmien sisänurkkaan, ihan keskelle poskipäätä jne). Kuivalle iholle on taas monenlaisia nestemäisiä sekä voidemaisia korostustuotteita saatavilla.

Strobingissa on myös se idea, että iho pidetään mahdollisimman luonnollisena eli mitään pakkelikerrosta meikkivoidetta tai peitevoidetta ei tarvita – tietysti finnit jne saa peittää. Tämä on varsin hyvä kesää vasten, kun lämpimällä säällä ei juurikaan tee mieli kauheasti naamaansa tuotteita laittaa.

Itse käytin tähän meikkiin kahta korostustuotetta – Hourglassin Ambient Lighting Powderia sävyssä Ethereal Light sekä Make up Factoryn Skin Luminizeria. Kuvat on otettu pilvisessä säässä ikkunan edessä – tämän takia tausta on sinertävä.

Huulet ei muuten näyttäneet näin ysäriltä livenä, mutta antaa mennä, tajuatte idean. En ehkä ulos lähtisi noiden huulien kanssa…

Kumpi teihin iskee enemmän – Kim K -tyylinen varjostus/korostus vai tämä luonnollisempi korostusversio?

5 Comments

  • Minna / Glitz & Glam

    Minähän tietysti varjostan työssäni aina ne meikkaukset ja teen itsellenikin, mutta en pidä niin hurjista Kimi-varjostuksista. Olen monesti ihmetellyt Youtube-videoita nähdessäni (siis jenkkilän), että käyttävätkö ihmiset aivan oikeasti jatkuvasti niitä jankkivoiteilla tehtyjä varjostuksia ja voimakkaasti kellerviä korostuksia? Ne todella toimii videoille ja valokuviin, mutta ihan käytössä eeeeeeh…

    Eli minun oma henkilökohtainen mielipiteeni on, että kuviin ne voimakkaammat Kimi-varjot ja normikäytössä kevyemmät varjostukset tai tämä sinun ihan korostuksiin paneutuva tyyli. <3

  • Mari

    Itse tykkään aina varjostaa kasvoja oli meikki sitten arkinen tai juhla :D. Arkimeikkiin käytän tosin kevyempiä varjoja ja puuterimaisia tuotteita kun taas juhlameikkiin voidemaisia. Joskus riittää pelkkä aurinkopuuterikin tuomaan lämpöä. Mutta korostukset on ihan yhtä rakkaita enkä voisi tehdä meikkiä myöskään korostamatta kasvoja. Olen siis kaikki tai kaikki tyyppiä ;).

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.