Kauneus | lifestyle

Avainsana: sleek

Sleek Solstice

Sleek Solstice

Moni on varmaan jo nähnyt ja lukenutkin oheisesta Sleekin korostuspaletista, mutta minä sain tilattua tämän vasta vähän aikaa sitten Bootsin muun tilauksen yhteydessä. Sleek on muuten ihan tuttu brändi, mutta tämä hehkutettu korostuspaletti oli jäänyt testaamatta.

Glam-meikki halvemmalla

Päätin toteuttaa glam-meikin hieman halvemmalla – eli markettikosmetiikalla sekä joillain muilla halvemmilla vaihtoehdoilla. En ole pitkään aikaan tehnyt meikkiä kokonaan markettikosmetiikalla ja täytyy myöntää, että lopputulos oli ihan yhtä kaunis kuin kallimmillakin tuotteilla eikä pysyvyydenkään kanssa ollut onglemaa. Kuvassa myös THE Lumenen huulipuna, joka jäi […]

Juhlakauden meikki – kimaltelevaa vihreää

Vihreä on yksi niistä sävyistä, jotka joulusta tulee mieleen. Ehkä syynä ikivihreä kuusi. Mutta tämän värin – sekä parin vihertävän glitterin innoittamana – syntyi tällainen meikki. Silmämeikkiin on pääasiassa käytetty Sleekin Bad Girl -palettia ja päällä on Urban Decayn glitter linerit sävyissä Distortion sekä Mullet […]

Kesäinen vintage-romanssi

Arvatenkin käytin siis Sleekin Vintage Romance -palettia tähän lookiin. Todella yksinkertainen, mutta sopii hyvin kesään kimalluksellaan ja lämpimillä sävyillään. Luomivaossa on Propose in Prague, sisänurkassa Pretty in Paris ja luomella sekoitus Lust in LA:ta ja Court in Cannesia. Dramaattisemmaksi lookin saisi lisäämällä ripsiä, mutta en […]