• Tallinnan ravintolat – Manna La Roosa

    Stockmannin Hullujen Päivien jälkeen lähdimme työkavereiden kanssa etsimään ravintolaa ja päädyimme myrkynvihreän puutalon eteen. Tässä talossa sijaitsee kaksi ravintolaa Tai Boh sekä Manna La Roosa. Manna La Roosa tuntui kutsuvammalta, joten menimme sisään. Meitä odotti erittäin eklektisesti sisustettu ravintola ja baari. Yhden huoneen seinät ja katto oli päällystetty foliolla, johon oli sitten kiinnitetty tauluja, ruusuja tai pääkallo. Talossa on toiminut ennen esim. apteekki. Menussa on selitetty tarkasti talon historia, joten kannattaa sekin lukaista läpi. Minä halusin kokeilla jotain ravintolan omia drinkkejä, joten valitsin Manna Sin Ginin – gin on mun ehdoton alkoholivalinta eikä kirsikan ja greipin yhdistelmäkään kuulostanut huonolta. Drinkki oli todella maistuva! Ruokien tulossa kyllä kesti pieni ikuisuus –…

  • Hedelmäinen granola

    Lopultakin lupailemaani granolan reseptiä tarjolla. Olen viime aikoina katsonut paljonkin Niomi Smartin videoita ja vaikka itse syönkin lihaa – ja epäterveellisesti – ovat hänen reseptinsä aivan ihanan näköisiä. Niomilta on itse asiassa tulossa noin viikon päästä kirjakin ulos, en ole vielä päättänyt tilaanko sen. Mutta siis, yhdessä YT-videossaan Niomi antoi ohjeen “long-lasting granola”lle eli pitkään säilyvälle granolalle. Tämä säilyy tiiviissä lasipurkissa noin 4 viikkoa. Omani on menossa kolmatta viikkoa ja luultavasti loppuu kohta. On sen verran hyvää. Niomin reseptissä kaikki ovat kuppeina mitattuina ja koska omistamme samoja mittakuppeja, niin en ole näitä vääntäny desilitroiksi. Yksi cup on 250ml eli voitte itse koittaa sillä tehdä, jos ei satu cup-mittoja löytymään kotoa.…

  • Viikko 26 kuvina

    Viime viikolla tapahtui muutamia kivoja juttuja, joten päätin jakaa osan niistä teidänki kanssa. Keskiviikkona oli ihan normipäivä, joten siitä ei ole yhtään kuvaa, muina päivinä olikin sitten jotain extraa. Osa kuvista löytyy Instagram-tililtäni (@beautysdaughter), joten kannattaa seurata, jos halua nähdä mitä muutakin elämässäni tapahtuu kuin mitä tänne blogiin yleensä päätyy. Miten teidän viime viikko meni?

  • Jouluaatto ja joulusukat

    Aatto oli loppujen lopuksi todella rentouttava. Nousin joskus kymmenen aikaan keittämään riisipuuroa – lapsi oli kyllä herännyt jo aikaisemmin, mutta oli mennyt suoraan katsomaan Netflixiä alakertaan. Riisipuuro maistui todella hyvältä ja me aikuiset nautittiin vielä joulukahvia sen kanssa. Aamupalan jälkeen kävin laittamassa itseäni hieman edustavammaksi – eli siis pois yöpuvusta. Jouluaaton meikki oli aika simppeli, huulipunankin päätin pyyhkiä ennen ruokailua pois. Silmämeikki on tehty Urban Decayn Gwen Stefani -paletilla ja huulilla on NYXin Copenhagen. Olin suunnitellut jälkiruoaksi gingerbread triflen tekemistä, mutta loppujen lopuksi siitä tuli enemmän appelsiininen kuin piparkakkuinen, mutta miehelle kelpasi joka tapauksessa. Vaikka meillä on kiertoilmauuni, niin miehen paistaman kokonaisen broilerin takia teimme niin, että joululaatikot laitettiin lämpiämään…

  • Leipä se on, joka naisen tiellä pitää

    Eilen Elisa postasikin jo hieman erilaisesta aiheesta, nimittäin olimme molemmat Vaasan Oy:n blogitilaisuudessa, jossa esiteltiin uusi Taika-leipä. Ensin kun sain kutsun olin, että onko muka kosmebloggaajalla asiaa leipätilaisuuteen. Päätin sitten kuitenkin, että syödäänhän mekin sitä leipää – tai minä vähemmän, mutta tässä perheessä muut vetää kyllä päivittäin. Varsinkin kun tuota vaaleaa paahtoleipää yleensä kaapista löytyy, niin nyt olisi tarjolla jokin hieman parempi versio – ainakin terveellisempi. Eniten kiinnosti se, että saisinko jotain ideoita, millä itse voisin tehdä leivistä maukkaampia. Mun go-to-paahtikseni päällä on margariinia, tomaattia ja valkosipulijauhetta – tämän opin siskoltani. Helppo ja maistuu hyvältä! Mutta kyllä siihenkin kyllästyy. Aluksi Hanna Jensen kertoi meille voileipätrendeistä ja näytti kuvia erilaisista vaihtoehdoista.…

  • Pinaattiletut – todella helppo ruoka!

    Pinaattiletut on namia! Niiden tekeminenkin on oikeasti helppoa. Jos osaa tehdä lettuja, niin osaa tehdä näitäkin. Itse tein omani tietenkin luontaisesti gluteenittomina, mutta jos ei ole tarvetta, niin vaihtaa vain jauhot normaaleihin vehnäjauhoihin. Resepti on näinkin helppo: 2 kananmunaa 5 dl maitoa 3 dl jauhoja (itse käytän Semperin hienoa jauhoseosta) 1 tl suolaa 150g pakastepinaattia 1 rkl öljyä Sitten vain ensin kananmunat vatkataan rikki. Tämän jälkeen lisätään muut aineet ja sekoitetaan. Kannattaa jättää turpoamaan noin puoleksi tunniksi. Tämän jälkeen ei muuta kuin voita pannulle ja paistamaan. Isoja lettuja tästä satsista tulee noin 12-15. En tajunnut ottaa kuvaa omasta lautasesta – sillä pinaattilettujen kanssa kuuluu nauttia puolukoita, sekä lisänä täyttämässä mahaa…