• Kauneusbloggaajien meikkihaaste – ystävänpäivän meikki

    Revolution-paletti saatu PR-näytteenä Meillä kosme-/kauneusbloggaajilla on nyt aika usein erilaisia meikkihaasteita, välillä niihin saadaan PR-näytteinä tuote, välillä ei. Tällä kertaa Blinger Shimmer -blogin takana oleva kanssabloggaaja sai hankittua meille ystävänpäivähaasteeseen Revolutionin X Kisu luomiväri ja korostuspuuteri -paletin. Haaste jaettiin kahdelle päivälle – listan tämän päivän blogeista löytyy postauksen lopusta – muuta julkaisevat kirjoituksensa 11.2.2019. Minulla ei ollut päässä mitään, mitä paletilla tekisin, lähinnä vain halusin leikkiä sillä, varsinkin kun Revolutionin luomiväreistä ei oikein ole kokemusta. Olin positiivisesti yllättynyt luomivärien pigmentistä, levittyvyydestä sekä kestävyydestä. Meikki näytti hyvältä monta tuntia myöhemminkin, kun sen lopulta pesin pois. Käytin meikkiin sävyjä 1991 (koko luomelle), Cookie dough (kulmakarvan sisänurkkaan luomen ulkonurkkaan), October (keskittyen kulmakarvan sisänurkkaan…

  • Anastasia Sultry-paletti

    Ostin Sultry-paletin vähän kuin "vahingossa". Siis olin katsellut sitä jo pitkään, mutta ajattelin etten sitä oikeasti osta. No, kohta huomaan että se on ostoskorissani ja tarjousten jälkeen hintakin oli tosi hyvä.

  • Kauneusbloggaajien meikkihaaste – uuden vuoden bilemeikki

    Sisältää affiliate-linkkejä Sori puolen kuukauden blogilomasta, tuli itsellekin vähän yllätyksenä, kun ei sen joulun pitänyt noin yllättää. Tarkemmat selitykset jossain muussa postauksessa. Nyt on meinaan aika katsoa tulevaan vuoteen – tai ainakin vuodenvaihteen juhlameikkiin.

  • Kauneusbloggaajien pikkujoulumeikkihaaste

    Tänään vaihteeksi haastetta – ja meikkilookia. Tällä kertaa haasteelle ei ole sponsoria, joten kaikkien lookit ovat täysin omanlaisensa, mitään punaista lankaa ei ollut, mutta pikkujoulumeikki tarkoittaa minulle kimallusta.

  • Queen of Hearts

    Sisältää affiliate-linkkejä Tänään saatte vain kuvaspämmiä, sillä pää on ihan tukossa – luultavasti syysflunssa tekee lopultakin tuloaan. Ostin Annalta hänellä vähälle käytölle jääneen, jo pitkään kuolaamani, Coloured Rainen Queen of Hearts -paletin.

  • Oranssia syksyyn

    Syksy on mun lempivuodenaika. Ilma on ihanan viileä ja raikas – varsinkin aamuisin – ja sadekaan ei ole kuuman kesän jälkeen pahitteeksi luonnolle. Ainoastaan lähestyvä talvi – joka on vuodenajoista inhokkini – voi vähän masentaa fiilistä.

  • Maailman helpoin kesämeikki

    Itse en ole yhtään kuumuuden ystävä, joten viimeiset viikot ovat olleet aika inhottavaa aikaa. Onneksi olen ollut sentään lomalla, sillä meikkaaminen ei kiinnosta juuri ollenkaan. Niinpä päivinä, kun olen yrittänyt saada itsestäni vähän vähemmän kärsivän näköistä, olen tehnyt samanlaisen meikin joka kerta – erittäin nopea ja silti kaunis.