Uncategorized

Sephoran naamiot testissä

Tänään luvassa vähän tarkempaa arviota Sephoran omista naamioista. Ostin Pariisista näitä kolme erilaista, jokainen on yksittäispakattu paperinaamio, joka on erittäin märkä – eli itse hoitavassa tuotteessa ei ole pihisteltu. Yhden naamion hinta on 3,90 euroa eli aika kallis käyttökerran hinta, mutta aivan ihanaa hemmottelua.

Kaikissa naamioissa on samanlainen kuitunaamio, joka sitten on upotettu hoitavaan nesteeseen. Naamiossa on reiät silmille, nenälle sekä suulle. Naamio on muuten iso eli vaikka mulla on aika iso pää, niin silti reunat menivät naaman yli.

Ensimmäisenä loman aikana testiin pääsi Rose – Ultra-moisturizing & Brightening eli todella kosteuttava ja kirkastava ruusunaamio. Tuoksu oli aika voimakas ja vaikka en ruusuntuoksun suurin ystävä olekaan, niin kestin kyllä tuoksun sen 15 minuutin ajan, minkä sen annoin vaikuttaa. 15 minuutin jälkeen, kun naamion otti pois, niin jäljelle jäi ainetta, jonka hieroin ihoon. Iho näytti todella kosteutetulta sekä täyteläisemmältä. Esimerkiksi otsani pari juonnetta olivat melkein huomaamattomat. Tämä sopisi siis todella hyvin käytettäväksi ennen juhlia tai tärkeää menoa, jossa haluaa ihon näyttävän heleältä ja kimmoisalta. Itselleni tämä olisi varmaan todella hyvä talvella, vaikka näin kesälläkin huomasin jo eron.

Toisena päätin testata finneistä kärsivään naamaani Green tea – Mattifying & Anti-Blemish -naamion. Huomasin jo heti pakkauksen avattuani, että tämän koostumus oli aivan erilainen kuin ruusun. Naamio oli limaisemman tuntuinen – tosi kivan kuuloinen, eikö – ja odotin tuoksun olevan ehkä jotain teemäistä. Joo, ei. Tuoksu oli todella outo ja löysin lopulta syyn incistä: sinie- ja parsakaaliuutteita. Joo, tosi kiva. No, kestin kuitenkin hajua 15 minuuttia ja onneksi tuoksu katosi kun naamio hävisi naamalta. Iho tuntui puhtaalta ja loppuvoiteen imeydyttyä näytti mattaiselta. T-alueeni ei kiillellyt, mutta en huomannut sen vaikuttavan jo olemassa oleviin näppyihin mitenkään.

Katsoin Pomegranate – Anti-fatigue & Energizing -naamion tuotelistaa ja huomasin siinä myös sieniuutteen. Toivoin todella, että tuoksu ei ole yhtä paha kuin Green teassa – ja onneksi se ei ollut. Pomegranate tuoksui kaukaisesti hedelmäiselle, ainoastaan koostumus oli hieman limainen kuten Green teassa. Olisin ehkä saanut paremman arviointikohteen, jos olisin kokeillut naamiota väsyneenä (tai huonosti nukkuneena), mutta se tuntui ihanan piristävältä jo itsestään. Tuotteen tehosta en osaa sanoa mitään, naama oli hieman värikkäämpi kuin normaalisti eli luultavasti jokin tässä saa veren kiertämään, vaikkei tämä iholle kihelmöikään.

Käyn luultavasti Sephorassa seuraavan kerran elokuussa, ainakin Rose lähtee mukaan uudestaan, vaikken tuoksusta niin tykännytkään. Sen tehot kuitenkin olivat todella hyvät.

Oletteko kokeilleet jotain Sephoran omista naamioista? Mitä suosittelette?

6 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.