Se on kohta syyskuu

Kesä on taas mennyt ihan hujauksessa. Lapsi yksi päivä kysyikin, että meneekö sulla aika tosi nopeasti. Mummolla kuulemma menee, mutta hänellä ei. Täytyy myöntää, että vuosi vuodelta aika vain menee nopeammin.

Kesäkuu meni jotenkin tosi unessa, kun reissasin neljä viikkoa Tallinnan ja kodin väliä. Välissä työkaverit Puolastakin ehtivät piipahtamaan täällä, sitten palasinkin taas Tallinnaan. Juhannuksen jälkeinen viikko oli viimeinen Tallinnassa ja silloin olin jo todella väsynyt matkustamiseen.

Sitten olikin vain viikko kotona, ennen kuin tuli lähtö Berliiniin kavereiden häihin. Onneksi matka oli tosi kiva ja vaikka itse matkustaminen on aina hieman rasittavaa, niin perillä oli mukavaa – paitsi hotellin tyynyt olivat surkeat. Lapsi oli edeltävän viikon ja tuon ajan vanhempieni kanssa kiertämässä vähän Etelä-Suomea.

Suurimman osan heinäkuusta olinkin sitten töissä. Ja valittamassa lääkärille poskesta – sainkin lopulta hänet kirjoittamaan lähetteen kiireellisenä HUS:lle, joka sitten olikin järkevää sillä kävin viime viikolla TT-kuvauksissa ja ensi viikolla on lääkärin vastaanotto. Saa nähdä, jos joku nyt vaikka löytäisi oikeasti jonkun syyn ja kertoisi mitä tehdä, että tämä turvotus ja kipu lähtisi pois.

Loma alkoi heinäkuun vikalla viikolla ja heti ensimmäisenä käytiin lapsen kanssa labrassa, häneltä otettiin EKG sekä verikokeita. Itse kävin ottamassa ripsipermanentin Barcelonan matkaa varten, sillä tiesin hikoilevani kaiken pois. Ripsipermanentilla sain vähän silmiä enemmän näkyviin, enkä kaivannut edes ripsaria.

Barcelonan matka olikin ihana – kuuma, mutta ihana. Lapsi hengasi altaalla sekä meressä niin paljon, että jos mahdollista, olisi hänelle kasvanut kidukset ja pyrstö. Paluu Suomeen oli ihanan viileä, mutta vähän masentava.

Koulun alun jälkeen onkin sitten ollut vähän hektistä, kunnes alkuviikosta tajusin, etten pysty istumaan ilman kipua. Lopultakin alaselässä päätti välilevy ärsyttää hermoja. Vähän epäilen, että tämä on ollut jo pidempään tekeillä, kunnes yhtäkkiä sitten vaan päätti luiskahtaa enemmän. Hieman syytä omaa salikäytöstäkin, sillä luultavasti tein jonkun liikkeen liikaa selällä, osittain tämä on ollut jo näköpiirissä, sillä alaselässä on ollut madaltumaa jo yli kymmenen vuotta. Eli saikulla on oltu tämä viikko. Saa nähdä koska tämä helpotta sen verran, että uskallan istua edes bussissa. Torstaina testasin ja viiden minuutin bussimatka kaupoille oli aika tuskaa – iski salamaa vasempaan jalkaan. Niinpä olen kehittänyt itselleni mahdollisimman tuetun asennon kirjoitella blogipostauksia (tai katsoa TV:tä/Netflixiä), sillä en voi istua pöytäkoneen edessä. Onneksi ostin läppärin aikoinaan, vaikka käyttö onkin jäänyt vähäiselle.

Lapsella on kerrankin kaikki hyvin. Vuosi leikkauksesta ja seuraavat isot tutkimukset vuoden päästä, tässä välissä vain normaalit rutiinilääkärikäynnit sairauden takia. Ei kohtauksia, koulu on alkanut hyvin ja hän on selvästi iloisempi ja enemmän läsnä kuin vuosi sitten.

Että näin täällä! Syksyä odotellessa. Suomen kesä on ollut aika huono tänä vuonna ja syksy on lempivuodenaikani, joten minua ei yhtään haittaa sen tuleminen. Talvi onkin sitten jo ihan eri asia, muttei nyt vielä odoteta sitä.

Miten teidän kesä on mennyt? Odotatteko syksyä?