RVB Lab The Make Up -meikki
Tänään vuorossa hieman arvostelua sekä RVB Labin tilaisuudesta saaduilla tuotteilla hieman meikkiäkin luvassa – ja uudet hiukseni.
Saimme mukavan kassillisen erilaisia meikkejä, joista minulla ei ennestään ollut minkäänlaista kokemusta – minulla sattuu olemaan Diego Dalla Palmasta vain riisipuuterin sekä Snowhite And The Huntsman -paletin verran kokemusta.
Kassista löytyi meikinalusvoide, meikkivoide, rajaustussi, kaksi huulipunaa sekä tuoksuöljy. Aloitetaan arvostelu vaikka siitä järjestyksestä, joissa olen näitä käyttänyt.
Pakkauksista voin sanoa jo heti sen verran, että ne ovat kauniin yksinkertaisia. Musta ja valkoinen toimii aina.
Smoothing Makeup Base
Kyseessä on läpinäkyvä silikoninen meikinalusvoide. Tämä ei tuntunut niin kuivalta ja silikoniselta kuin osa kokeilemistani voiteista, vaan tämä tuntui jopa hieman märältä kun levitin iholle. Iholla se kuitenkin mattasi ihoa hieman. Meikin pysyvyydessä ei ollut ongelmia tämän päällä, mutta ei tämä rasvaa estä nousemasta pintaan. RVB Labin mukaan tämän tuotteen pitäisi vähentää juonteita, pienentää ihohuokosia sekä tasoittaa epätasaista ihoa. Hyvä tuote, mutta ei mitenkään ihmeellinen – tällaisia on monella merkillä. Ovh tuotteella on 40 euroa ja pakkauskoko 30ml.
Long-lasting Camouflage Foundation SPF20
Kuten aina, suojakertoimesta tulee plussaa. Tämä tuote kiinnosti minua jo tilaisuudessa, ennen kuin tiesin sen olevan goodie bagissä. Tämä on luokiteltu peittävyydeltään korkealle, mutta itse näen tämän lähinnä keskipeittävänä, mutta kerrostettavan tuotteena. Meikkivoide ei mattaa ihoa, vaan antaa kauniin satiinisen pinnan ja sulautuu hyvin ihon sävyyn. Itse sain värin 12, joka ei ole listan mukaan vaalein, kuitenkin saan tämän häivyttymään ihooni ilman valkoisen meikkivoiteen käyttöä, kunhan en kerrosta tätä paksummin. Pysyvyys on hyvä ja ainoa mistä tämä päivän mittaan alkaa kulumaan itselläni – kuten kaikki meikkivoiteet – on leuasta rasvaisuuden puskiessa ulos. Tuotetta suositellaan kaikille ihoille. Minulta puuttui kassista tämän hintalappu, joten valitettavasti hintaa en pysty kertomaan, epäilen sen olevan jotain 40 euron paikkeilla.
Precision Liner
Itse aina olen epäileväinen uusia rajauskyniä vastaan, sillä itselläni on rasvoittuvat luomet ja ei-vedenkestävät tuhriintuvat helposti. Esittelyn mukaan kyseessä on pitkäkestoinen kynä, jossa on terävä lateksinen kärki. Saatavilla on vain yksi sävy, tämä musta. Huomasin, että jos kynä ei ole kerinnyt kuivumaan kunnolla, niin sen saa helposti tuhrittua. Kuivuttuaan kuitenkin en saanut edes yli 12h käytön jälkeen tuhriintumaan tuotetta. Ihan oikeasti, tämä on aivan upea kynä! Toivottavasti tämä ei kuivu tuubiinsa tai lopu nopeasti, sillä tämä tulee kyllä käytettyä loppuun. Hintaa tuotteella on 24 euroa.
Professional Lipstick
Huulipunista on saatavilla 10 sävyä ja me saimme niistä kaksi mukaamme. Huulipunat ovat kosteuttavia ja niitä on mukava käyttää. Väri on pigmenttinen, mutta ei jätä huulille stainia. Me saimme sävyt 12 ja 19 – 12 on kirkas punainen ja 19 rusehtavan punainen. Jälkimmäinen on aivan ihana sävy ja sitä on tullut käytettyäkin muutamana päivänä töissä. Se on helppo sävy enkä tarvitse välttämättä sen kanssa edes rajauskynää. Ehdottomasti hyviä punia! Hintaa näillä on 26 euroa.
Diego Dalla Palma The Fragrance Body Oil
Mukana kassissa oli vielä DDP:n tuoksuöljy. Tämä selitti, miksi moni tilaisuudessa tuoksui samalta – esittelijöillä oli varmaan tätä tuoksuna. Itse tykkäsin tuoksusta, se on lämmin ja pehmeä. Hämmennyin eniten siitä, että tuoksussa on laventelia ja korianteria – en haista kumpaakaan. Tämä on kätevä koko laukussa ja kulutan varmasti loppuun!
Sitten siihen meikkiin – käytin kaikkia, paitsi punaista huulipunaa (tuoksuakaan ette voi haistaa).
Mitäs mieltä meikistä? Ai niin, ja uusista hiuksista! Tuli ehkä hieman lyhyemmät kuin mitä olin ajatellut, mutta ei nämä pahat ole. Ja hiukset kasvaa, välillä pitää vaan kokeilla jotain uutta – tai vanhaa sillä teininä mulla oli näin lyhyt oikeastaan koko ajan.
6 Comments
Jonna H.
Noi lyhyemmät hiukset on tosi ryhdikkäät, tykkään.
Henna / One of Beauty's Daughters
Joo on ne vähän ryhdikkäämmät kuin ne kuolleet latvat 😀
Mia / Beauty Highlights
Onpa kiva tukka! Sopii sulle hyvin 🙂 Nuo huulipunat näyttää kyllä ihanan kosteuttavilta. Varmaan täytyy tutustua paremmin 😉 Toistaiseksi mulla ei ole mitään kokemusta sarjan tuotteista!
Henna / One of Beauty's Daughters
Kiitos 🙂 Mä kyllä suosittelen kokeilemaan. Mullakin oli siis aika olematon kokemus DDP:stä, mutta kiva että sain testata myös näitä.
Martina
Mä tykkään tosta lyhyemmästä mallista, se on tosi skarppi..!
Huulipunassa on kaunis väri ja tuo tuoksu alkoi heti kiinnostamaan 🙂
Henna / One of Beauty's Daughters
Kiitos 🙂 Mä yllätyin tuosta tuoksusta, se on tosi kiva ja mukava myös ihan päiväkäyttöön.