

Puolan Sephoran tilaus
Tein juhannuspäivänä tilauksen – kohteena Puolan Sephora – sillä sain mustalla kortillani 20% alennuksen melkein kaikista tuotteista (KvD, Huda Beauty, Zoeva ja muutama muu on luokiteltu tarjouksista yleensä ulos). Pari muuta blogikaveria lähti mukaan tilaukseen, niin noin 20 euron postikulut menivät kolmeen osaan. Itse tilasin suurimmalla summalla – yhteensä meidän kolmen ostokset tulivat maksamaan noin 250 euroa.
Ensimmäisenä nakkasin ostoskoriin Belifin Moisturizing Eye Bomb -silmänympärysvoiteen. Olen tykännyt todella paljon Youth To The Peoplen silmänympärysvoiteesta, mutta se on liian raskasta päiväkäytössä omilla luomillani. Niinpä halusin testata onko tämä parempi meikin alle.
Sitten ostin ihan postausta ajatellen kolme Benefitin minikokoista ripsiväriä – They’re Real!, Roller Lash ja BADgal BANG. Olen kahta ensimmäistä jo testannut, mutta uusin on testaamatta – minikokoisilla pystyn testaamaan niin, että voin kertoa teille yhdessä postauksessa mielipiteeni kaikista kolmesta ripsiväristä.
Boscia on merkkinä sellainen, joka on kiinnostanut jo pidempään, mutta Puolan Sephorassa on tällä hetkellä vain yhtä tuotesarjaa heiltä, joten päädyin sitten ostamaan Charcoal Jelly Ball Cleanserin. Tämä on niin outo tuote, että ihan pakko on testata miten jellypallo toimii kasvoilla. Tämä lähtee testiin ihan samantien eli kokemuksia tulee piakkoin.
Näiden lisäksi mukaan lähti kaksi Sephora Collectionin silmänalusnaamiota sekä kaksi normaalia sheet maskiä.
Onko mukana joku itseänne erityisesti kiinnostava tuote?




2 Comments
Mari
Oi toi Belif on aivan ihana! Mulla tahtoo tulla ihon kuivuudesta juonteita silmien ympärille, mutta tää on oikeasti auttanut kosteuttamaan ihon kunnolla, eikä illallakaan kiristä iho! Mulla on myös kasvovoide samaa sarjaa ja näin kesällä se on ihanan kosteuttava ja kevyt päivävoiteeksi meikin alle!
Nanna/Kultainen Kynsilakka-blogi
Hitto tuo putsari on varmaan jännä! 😀