Pienet ostokset Pariisista
Kuten jo aikaisemmassa postauksessa mainitsin, niin omat ostokseni Pariisista jäivät aika vähäisiksi. Tuntuu, että lapsikin lopulta raahasi mukanaan enemmän tavaraa kuin minä.
Disneylandista ostin itselleni vain Evil Queen -mukin. Mies osti itselleen Olaf-mukin. Lapsi sen sijaan osti Elsa-yöpuvun ja Tähkäpää-pehmonuken. Tämän lisäksi minä ostin hänelle lippiksen (koska hävitti yhden) ja Jack is my BFF -t-paidan (Jack on tietenkin Jack Skellington).
Suurimmat ostokseni tein Sephorasta, vaikka sieltäkään ei mukaan tarttunut kauheasti mitään. Harkitsin jo hetken ostavani Rollerlash-ripsarin, mutta olen kuullut siitä huonoja arvosteluja enkä tällä hetkellä tarvitse yhtään ripsaria, niin se jäi. Sen sijaan hamstrasin kolme Sephoran omaa naamiota, kappalehinta niillä on 3,95 euroa. Kun osti Sephoran suihkutuotteita 15 eurolla, sai kultaisen astian, joka on tarkoitettu kylpyhuoneeseen. Lapsen suihkugeelin ja kylpysydämien jälkeen 15 euroa ylittyikin ja mukana lähti siis kuvassa oleva kultainen astia/kori/mikä ikinä onkaan.
Sephoran omasta valikoimasta mukaan tarttui myös lopultakin kynsilakanpoistopurkki, jossa sisällä on sieni.
Tämän lisäksi koriin kolahti ihanan värinen Cream Lip Stain.
Päätin lopultakin kokeilla Benefit Gimme Browsia, sillä katsoin sitä jo viime vuonna Puolassa, mutten ostanut. Nyt se sitten lähti mukaan vaaleammassa sävyssä.
Se sitten Sephorasta. Viimeinen kosmetiikkaostos tapahtui Galeries Lafayettessä, josta mukaan lähti Shu Uemuran ripsientaivuttimet. Edelliset alkavat kohta vedellä viimeisiään, niin oli aika ostaa varastoon uudet. Hintaa näillä on 37 euroa, joka on huomattavasti enemmän kuin mitä muutama vuosi sitten maksoin Harrodsillä.
Tämän jälkeen mukaan tarttui Kusmilta Anastasia-teetä (yhteistyössä Jean Paul Gaultierin kanssa) ja lentokentältä Moët & Chandon Rosé Impérial Brut, joka oli noin 12 euroa halvempi siellä kuin täällä Alkosta. Harkitsin lentokentällä ostavani jotain muutakin, mutten sitten saanut silmiini mitään kiinnostavaa, joten shampanjalla mentiin.
Elokuussa olen taas luultavasti lähdössä seuraavan kerran ulkomaille – jossa Sephora – niin saa nähdä jos silloin mukaan tarttuu enemmän.
Mistä olisi kiva kuulla arvostelua ensimmäisenä?
2 Comments
Annika
Kivoja ostoksia teit:) Shu uemuran taivuttimet kiinnostavat kovasti, samaten Benefitin kulmageeli!
Henna / One of Beauty's Daughters
Mä en edes muista olenko noista Shu Uemuran taivuttimista jossain höpissyt jo, kun mulla todella on ollut ne jo pari vuotta. Voisi kyllä tehdä uuden ihan siitäkin, että miten ne kestää 😀 Ja Benefitin kulmageelistä tulee kyllä juttua, pari kertaa sitä päässyt jo testaamaan.