

Olisiko jo aika?
Nimittäin esitellä teille puoli vuotta sitten ostettua kosmetiikkaa. Kyseessä on ensimmäinen – ja tällä hetkellä ainoa – tilaus Beautylishille. Olen käyttänyt kaikkia ostamiani tuotteita, mutta missään vaiheessa en ole tainnut niistä pahemmin puhkua.
Tilasin Beautylishilta kolme tuotetta – kaksi It Cosmeticsiltä ja yhden RCMAlta. Eli mistään suuresta – paitsi ehkä rahallisesti – ostoksesta ei ole kyse. Eli tässä yhdessä postauksessa nyt kaikkien kolmen tuotteiden sekä itse Beautylishin miniarvostelu.
Itse lähdin tilaamaan Beautylishiltä lähinnä Ilonan suositteleman RCMAn puuterin takia. Selailin nettisivustoa vähän pidempäänkin, mutta ainoat, jotka tämän lisäksi annoin itseni ostaa olivat It Cosmeticsin CC-voide sekä Bye Bye Pores -puuteri.
Beautylishiltä saa yli $50 ostoksiin ilmaisen toimituksen Suomeen, mutta kannattaa muistaa aina, että Jenkeistä tulee sitten mahdolliset tullit ja verot päälle. Muistaakseni toimitusaika ei ollut mitenkään ihmeellisen pitkä, joten varmaankin se 1-2 viikkoa.
RCMAn lisäksi Beautylishiltä löytyy mm. Natasha Denona, Oribe, Ardency Inn, Koh Gen Do ja Viseart. Kannattaa siis katsastaa, jos nämä kiinnostavat.
Käydään ensimmäisenä RCMA:n kimppuun. RCMA No Color Powder on ollut aika suuressa nosteessa varsinkin tänä vuonna. Tämä ainoastaan talkkia ja silicaa sisältävä puuteri on ehkä paras baking-tekniikkaan. Tietysti tämä on tosi kuivattava, joten itse olen oppinut, etten pidä tätä silmänalusillani kaueampaa kuin maksimissaan pari minuuttia tai alaluomeni ovat entistä ryppyisemmät. Talvella tämä tuskin tulee hirveästi käyttöön, koska ihoni kaipaa muutenkin enemmän kosteutusta kuin kuivattavaa puuteria. Ja siis sanon tämän sekaihon omaavana. Itse RCMA No Color Powderin purkista tulee mieleen suolasirotin – iso sellainen. Itse otan kannen pois kokonaan ja työnnän kosteutetun meikkisienen suoraan purkkiin. Koin kädelle tuputtamisen liian hankalaksi ja puuteria oli sitten kaikkialla.
It Cosmeticsin molemmat tuotteet olivat paljon parempia, kuin ajattelinkaan. Your Skin But Better CC+ -voide on ehkä tämän vuoden lempimeikkivoide ja se on paljon sanottu se – kun tällä hetkellä on 25+ meikkivoidetta auki. CC-voiteella saa sekä todella kevyttä peittoa, mutta kerrostamalla ihan kunnon peittävyyden. Tämä ei vaadi minulta juurikaan blottaamista päivän mittaan ja näyttää luonnolliselta. Minä tykkään, tulen ostamaan uuden, kunhan tämä joskus loppuu.
Bye Bye Pores Pressed -puuteri on aivan ihana! Tosi hienojakoista ja sisältää paljon ihoa hoitavia ainesosia, joten vaikka se mattaa (ei liian mataksi) ja blurraa ihon, niin se ei kuitenkaan kuivata ihoa. Tämä on myös talkkivapaa puuteri, jos joku sellaista kaipaa. Tämä sisältää silkkiä, jonka takia tuntuu aivan ihanan sileältä iholla – silicakin auttaa. Niacinamide auttaa todistetusti parantaa ihon laatua ja näköä. Suosittelen oikeastaan ihan kaikille tätä! Sopii ihan varmasti myös kuivemman ihon omaaville ja riittää myös sekaihon haasteisiin.
Jos ei halua It Cosmeticsia tilata Jenkeistä asti, niin Brittien QVC myös myy brändiä – tietysti TV-shop tyyliin eli erilaisissa paketeissa ja yhteistarjouksissa. L’Oreal osti It Cosmeticsin aikaisemmin tänä vuonna, joten ehkä sen saatavuus paranee.
Oliko mukana teidän suosikkeja?




4 Comments
Noora
Mun on pitänyt kans joskus laittaa Beautylishille IT Cosmetics-tilaus menemään, mutta se on toistaiseksi jäänyt. Ilona ainakin on tainnut kehua merkin meikkipuuteria ja kyllä tämä Bye Bye Poreskin vaikuttaisi kokeilemisen arvoiselta 🙂
HennaV
Meikkipuuteria mäkin olen miettinyt, mutta en ole vielä tilannut kokeiluun. Muistaakseni sitä on kehunut myös muutama Jenkkiläinen tubettajakin 🙂
Maitta
Aika lailla samat fiilikset mullakin!
Kehuttu RCMA-ittopuuteri on mun makuun hieman liian karkea eikä ihan niin hyvä, mitä odotin. It Cosmetics CC-voide minunkin suosikkilistalla. Samoin Bye Bye Pores, ihan paras irtopuuteri… Harmittaa tuo lorkkukauppa enkä vielä tiedä, mitä teen 🙁 En halua ostaa L’Orealin tuotteita mutta uusien yhtä hyvien etsintä näyttää melkoisen epätoivoiselta.
HennaV
Mulla on tuo Bye Bye Pores pressattuna, kun mulla on ihan tarpeeksi irtopuutereita ja tuo on tosi hyvä touch-upeihin 🙂