Nielurisaleikkaus – parantumisen 101

Syy, miksi lähdin koko nielurisaleikkausprosessiin mukaan, oli se, että kärsin kaksi vuotta kroonisesta nielurisatulehduksesta. Lääkärit eivät aluksi uskoneet, että kaikki oireeni voisivat johtua tulehtuneista risoista, sillä risani olivat pienet. Milloin minulla oli muka refluksia tai kilpirauhastulehdus. Vasta alkuvuodesta yksityinen lääkäri sanoi, että “kun sulla on tuo krooninen nielurisatulehdus”. Hän ehdotti leikkausta eli niinpä huhtikuussa kävin Silmä-korvasairaalassa ja pääsin jonoon.

Tämä tarina vähän piteni, sillä sairaslomallani tapahtui vähän muutakin. Ensin päiväkohtainen sepustus, lopussa vinkkini siihen, miten tehdä paranemisesta hieman siedettävämpää.

Muistakaa, että jokainen kokee prosessin erilaisena ja joillakin ei juuri kipuja ole.

Leikkauspäivä

Tasan 6kk päästä oli sitten varattu aika eli 20.10. istuin päiväkirurgisella 11.30 ja pääsin vaihtamaan sairaalapuvun päälle. Ei ole muuten sexy. Kävin hoitajan, lääkärin ja anestesialääkärin kanssa läpi taustatiedot, riskit ja miten leikkaus etenisi.

Sain 2g Panadolia esilääkityksenä ja sitten minut jo haettiin leikkaussaliin. Inhottavinta oli tulla köytetyksi pöytään – vartalo sekä toinen käsi klytettiin kiinni. Kädestäni löytyi yllättäen ekalla kerralla suoni, johon tipan sai laitettua. Sain kipulääkettä, tämän jälkeen puudutusainetta ja lopulta anestesian. Sen jälkeen seuraava muistikuva oli heräämöstä. Kurkku ja suu olivat ihan järkyttävän kuivat. Kipu oli jotain 5-6 luokkaa (0-10 asteikolla). Sain kipulääkettä suoneen ja minut siirrettiin lepäämöön. Siellä sain vettä, mehua ja – ehkä parasta kaikessa – jääpaloja. Mikään ei tuntunut paremmalta kuin imeä kylmää jäätä. Se turrutti kurkkua, vaikka kipua en tuntenut kuin niellessä.

Lähdin kotiin puoli kuuden aikaan ja pelkäämääni huonoa oloa ei onneksi näkynyt. Illan joinkin jäävettä ja linnoittauduin sohvalle – onneksi meidän sohvalla on hyvä nukkua. Jäätelön syöminen oli aika tuskallista. Oudointa oli juoda vettä – vettä meni onkaloihin joissa vielä aikaisemmin olivat nielurisat, ja yhden kulauksen joutui nielemään kahdesti, kun vesi palasi onkaloista takaisin nieluun.

Ai niin, ja vesi maistui mutaiselle. Ja kurkku näyttää ihan hirveälle. Googlettakaa vaikka.

Laitoin hälytykset lääkkeiden ottamista varten. Yö meni aika huonosti, nukuin lyhyitä pätkiä. Ilmankostutin oli muuten hyvä ostos! Viileä vesihöyry tuntui hyvältä iholla js hengittää.

Päivä 2

Aamulla kurkku oli nukkumisesta kipeämpi, muttei pahasti. Päivä meni nuokkuessa, YouTubea tai telkkaria katsoen. Olo oli hieman heikko, olin syönyt iltakuuteen mennessä vain lääkkeitä, pari Pilttiä ja vähän jäätelöä. Poikaystävä toi onneksi apteekista leikkauksen jälkeen otettavaksi tarkoitettuja proteiinipirtelöitä, joten niistä sai taas hieman kivenaineita, vitamiineja ja muita elimistöön. Suihkun jälkeen olo oli huomattavasti parempi. Yötä vasten otinkin uuden vahvemman kipulääkkeen käyttöön.

Päivä 3

Heräsin aamuyöllä ihmetellen ettei kello ollut soinut yhden lääkkeen otosta. No, joku ei ollut muistanut laittaa kelloa soimaan. Lääkkeen ottaminen teki kipeää ja sainkin hetken selata kännykällä, ennen kuin sain taas unen päästä kiinni. Huomasin myös, että nieluun kertyy limaa, joten hengitys rohisee määrätyissä asennoissa. Ei kiva! Kolmas päivä on mennyt aika paljon nukkuessa, lääkkeet väsyttivät sekä kärsin huonosta olosta. Vaikka jossain vaiheessa olikin kipua, niin sen sai hallintaan nopeasti. Kielen sivuun on tainnut kehittyä afta tai se on muuten todella kipeä – ihan kuin syöminen ja juominen olisi muutenkaan lystiä.
Ilta sitten ei alkanutkaan kivasti, tyttäreni alkoi saada poissaolokohtauksia aina kun yritti nukahtaa.

Päivä 4

Ambulanssi soitettu lapselle kolmen aikaan yöllä. Tulivat, tsekkasivat elintoiminnot, kyselivät, antoivat kohtauslääkkeen ja lähtivät. No, se kohtauslääke vaikutti noin puoli tuntia. Tämän jälkeen kohtauksia tuli harvemmin, mutta lapsi ei edes yrittänyt nukkua.
Itse muistan päivästä sen, että nuokuin aina kun pystyin, lapsi sai kohtauksia ja oli koneella.
Illalla alkoi lapsen oksentelu…

Päivä 5

Ja se toinen ambulanssi hälytettiin kuuden jälkeen aamulla, kun tyttö oli sekava kohtaukaista ja oksentelusta. Tällä kertaa tuli lähtö Jorviin. Itse kärsin pahasta olosta ambulanssin kyydissä – lääke oli unohtunut ottaa, olin kalpea, kylmä ja hikoilin. Selvittiin Jorviin ja sain otettua lääkkeenkin. Päivystyksessä odottelu oli tuskaa – lääke sai olon sekavaksi eikä lapsi ollut normaali oma itsensä.
Meidät vietiin L3:een (lasten infektio-osastolle), sillä Minalla epäiltiin lievää enterorokkoa.
Itse sain onneksi patjan lapsen sängyn viereen että pääsin lepäämään. Hieman oli levoton päivä ja yö.

Päivä 6

Minun oli tarkoitus mennä kotiin suihkuun, mutta neurologi tuli vasta kuuden aikaan illalla – luvattu viim. kahdelta. Minan isä ja isoisä olivat melkein koko päivän sairaalassa. Itse sain vähän levättyä.

Täytyy myöntää, etten toivo kenellekään tilannetta leikkauksen jälkeen, jossa joutuu paljon puhumaan. Itse kun jouduin puhumaan todella paljon – ja sen huomasi kurkusta.

Päivä 7

Yöllä oli jopa nukuttu! Heräsin sitten ihan karseaan kipuun kun kurkku oli kuivunut. Oli ikävä kotona olevaa ilmankostutinta.
Pääsin lopultakin kotiin suihkuun ja sain otettua pienet päikkärit sohvalla.
Loppuilta ja yö sairaalassa oli tuskaa. Lapsi sai edelleen kohtauksia usein, jolloin hän kastelee sänkynsä. Tämän lisäksi lääkityksestä johtuvat raivokohtaukset palasivat. Lapsi nukkui ehkä tunnin aamuyöstä.

Päivä 8

Kurkku on ollut kipeä koko päivän, vaikka otan lääkkeet säännöllisesti. Lapsi siirrettiin Jorvista Lastenlinnaan.
Eniten ärsyttää se, että ei ole enää yksityishuonetta. Käy sääliksi toista tyttöä, joka joutuu viettämään yön minun kuorsaukseni kanssa.
Tähän mennessä poikaystäväni on ainoa, joka on käynyt meitä joka päivä katsomassa.

Päivä 9

Lapsi nukkui yön sikeästi. Itse vaihdellen. Selvästi tunsin aamulla kun peitteen palasia lähti. Nielussa näkyi minimaalisen vähän verta. Meinasin yökätä ison parasetamolitabun ottaessa, mutta näköjään se veti mukanaan ison palan peitteitä mukanaan. Nam! Tai sitten ei. Koko päivän kurkkua on nipistänyt ja kieli on tosi kipeä ja turvonnut.
Hoitajat potkivat minut kotiin nukkumaan. Sairaalassaolo on ollut henkisesti – sekä fyysisestikin näin sairaslomalla – rankkaa. Lasta pitää välillä pitää väkisin paikoillaan kun saa raivokohtauksia ja ne voivat kestää kymmeniä minuuttejakin. Joka päivä tuntuu myös tulevan lääkemuutoksia, jolloin lapsen tilaa ei voi tietää.

Päivä 10

Arvatkaa kuinka kiva on herätä tunteeseen, että jotain valuu kurkkuun eikä nieleminen auta? No, ei kaihean kiva. Eli kolmelta yöllä heräsin siihen, että molemmista puolista valui verta. Olin niellyt varmaan puoli desiä ennen kuin tajusin sylkeä sitä ylös. Jääpussi niskan taakse ja jääpala suuhun. 10min ja verentulo loppui. Poikaystävä ilmoitti, että ei kohta nuku ollenkaan kun kaikki tapahtuu öisin.
Lähdin aamulla sairaalaan, jossa kohtasin erittäin vihaisen lapsen. Yö oli mennyt kuulemma ihan ok.
Lääkäri ilmoitti, että voitaisiin lähteä kotiin. Kamppeet kasaan ja bussille. Lapsikin oli rauhoittunut.
Kotona me molemmat nukahdettiin. Lääkitys väsyttää neitiä.
Tilasin pizzat miehelle ja lapselle. Ketuttiko? Ehkä vähän. Nälkä alkaa olla. Maksimissaan olen tainnut saada 600 kaloria päivässä leikkauksen jälkeen. Yleensä kuitenkin max. 300. Ihme, että olen vielä pystyssä.
Lähdin hakemaan lapsen lääkkeitä. Unohdin yhden reseptin kotiinkin. Onneksi sairaalasta annettiin mukaan yön ja aamun lääkitys eli huomenna uusi yritys sen osalta. Vähän kirpaisi ostaa kohtauslääke 80e, jota tuskin koskaan tullaan tarvitsemaann (neiti ei kouristele).
Kaikki taisivat kuukahtaa ennen kymmentä. Itse nousin 11 jälkeen ottamaan kipuun Buranan, mutta onneksi en taida tarvita enää vahvempia lääkkeitä.

Päivä 11

Aamupala – Burana, Starbucks White Chocolate Mocca (kaupasta, maistui oudolta, mutta sain edes jotain energiaa) sekä puolet yhden munan munakokkelista. Olo on jo vähän ihmismäisempi. Loppupäivänä ei kauheasti tullut syötyä. Nukuttua senkin edestä.

Päivä 12

Kipua ei pahemmin ollut. Söin kuitenkin Buranaa ja Parasetamolia kumpaakin kolme päivässä. Mahdollinen turvotus pysyisi ehkä kurissa eikä syöminen sattuisi niin paljoa. Pahin kipualue syömisessä on kielen takaosassa. Pinaattikeitto meni alas hyvin, maistui tosi suolaiselle, kun on puolitoistaviikkoa vetänyt vain makeita hedelmäsoseita ja mehujääpuikkoja.

Päivä 13

Mitenköhän tästä selviää parin päivän päästä töihin? Syöminen on aika tuskaista eikä puhuminenkaan ole kivaa. Kumpaakin pitäisi tehdä, jotta selviäisi töistä.
Iltapäivällä kielen ja kurkun kipu paheni. Nieleminen sattui enemmän kuin parina edellisenä päivänä.
Ja sitten hieman ällömpää: eka kerta leikkauksen jälkeen kun vatsa toimi. Olin jo turvautua magnesiumsitraattiin tai apteekin valmisteisiin. Toisaalta, vasta parina viime päivänä olen oikeasti syönyt mitään järkevää.

Päivä 14

Kurkku oli heti aamusta kipeä. Nieleminen sekä puhuminen sattuivat. Huomenna soittoa sairaalaan, jos olo ei parane. Lapsi meni tänään kouluun, itse laitoin ensimmäistä kertaa meikkiä 13 päivän meikittömyyden jälkeen. Kävin lähikaupassa. Pinterestin ruokien selaaminen oli kidutusta, mutta ainakin tiedän, mitä me syödään seuraavat pari viikkoa.

Päivä 15 ja eteenpäin

Soitin sairaalaan, kurkku oli edelleen todella kipeä ja syöminen sattui. Tämän päivän jälkeen kipu alkoikin hellittää ja heti seuraavana päivänä sain alas muutakin kuin nestemäistä. Kun tätä kirjoittelen päivänä 20, niin kipua on edelleen ja luultavasti olen saanut poikaystävältäni flunssan. Ainakin kurkkukipu on hieman erilaista JA eilen oli illalla lämpöä. Jos flunssaa ei tule kunnolla päälle, niin sitten soittelen työterveyteen, että voiko tämä vielä muka johtua leikkauksesta ja mitä, jos lämpöä on usein. Mutta joo, kahden viikon jälkeen olo kyllä helpottaa. Vuodenhan se kestää kokonaan toipua leikkauksesta – lähinnä fyysisesti, mutta toivottavasti kipu loppuu aikaisemmin. En kuitenkaan ole ottanut kipulääkkeitä kuin tarvittaessa, pariin viimeiseen päivään en yhtään.

Mutta hei, jos mä selvisin, niin selviät sinäkin! Sitten muutama todella tärkeä vinkki, miten tehdä oma olo paremmaksi toipumisaikana:

1. VESI! Kaikissa muodoissaan. Höyrynä kosteutusta (kannatan todellakin ilmankostuttajan ostamista), jäänä juomiin sekä niskaan (jos alkaa vuotamaan verta) ja ihan nestemäisenä koko ajan – yötä päivää.
2. Kipulääkkeet. Ota ne. Säännöllisesti, vaikkei sattuisikaan. Ainakin pari viikkoa.
3. Yritä rauhoittaa tilanne kotona, jos on lapsi, niin yritä saada joku toinen huolehtimaan hänestä ainakin ekan viikon. Mä en todellakaan suosittele samanlaista lapsen sairaalassaolon stressaamista kuin mitä itselle kävi. Pahentaa vain omaa oloa.
4. Älä tee mitään suunnitelmia ekaksi pariksi viikoksi, hyvällä tuurilla selviät viikossa sängynpohjalta ylös – huonolla tuurilla tarvitset kolmannenkin sairaslomaviikon. Kaikki olemme yksilöitä ja vaikka joku toipuisi nopeasti, ei tarkoita että sinä toipuisit.
5. Unohda jäätelö, osta esimerkiksi mehujääpuikkoja sen sijaan. Mikään maitotuote ei ole hyväksi, sillä se kerää kurkkuun limaa, jota ei tee mieli rykiä kurkun ollessa kipeä.
6. Syö mitä pystyt! Minä söin todella huonosti. Oikeastaan apteekin proteiinijuomat (tarkoitettu leikkauksesta toipuville) menivät alas (vanilja, mansikka ja kahvi parhaimpia maultaan). Pilteistä parhaimpia olivat päärynä ja mango – omena kirveli.