Tänään rakas tyttäreni täyttää 12 vuotta. Eilen kylässä kävivät minun vanhempani sekä siskoni poikaystävänsä kanssa. Valitettavasti isoäitini eivät jaksa matkustaa paria tuntia tänne enää – ja Minin isän äidille oli noussut yöllä 39 asteen kuume. Niinpä vietimme synttärit pienessä piirissä. Neidille tämä oli tarpeeksi, sillä hän rasittui jo näistäkin sen verran, että sai muutamia pieniä kohtauksia heti vieraiden lähdettyä.

12 vuoteen on mahtunut todella paljon – kivaa ja vähemmän kivaa. Viimeinen vuosi on ollut meille molemmille ehkä elämämme rankimpia, mutta toivottavasti seuraava vuosi tästä eteenpäin on paljon valoisampi. Viimeisen vuoden aikana on myös tapahtunut kasvua – henkistä ja fyysistä Minissä, ehkä molempia hieman myös minussakin. On hienoa seurata, että koko elämänsä kampurajalan ja tuberoosiskleroosin tuomien vaikeuksien kanssa kamppaileva lapsi on nyt selvästi kehittynyt ja minun pikku tyttöni on kasvanut esiteiniksi.

Tietysti tuleva teini-ikä hieman jännittää – meitä kaikkia, koska monelle epileptikoille voi teini-iässä lääkkeiden teho huonontua tai kohtaustilanne pahentua muuten. Ja varsinkin hormonimuutosten myötä lääkkeiden sivuvaikutukset voivat pahentua. Viimeinen vuosi ennen teini-ikää käynnistyi nyt sitten tänään.

Viikon päästä on 2kk aivoleikkauksen kontrolli, joten silloin tiedämme taas ehkä enemmän, että missä mennään ja miten leikkaus oikeasti vaikutti aivotoimintaan.

Kun kirjoitan tätä lauantai-iltana, niin Mini pelaa uutta Lego Avengers -peliä poikaystäväni kanssa – jolta saikin pelin lahjaksi. Minä hipsin tähän koneelle kirjoittamaan blogipostauksia – samassa huoneessa olen kylläkin kuin muut.

Minun lahjani Minille on viedä hänet ensi viikonloppuna – kunhan kaikki pysyvät terveinä – Flamingoon uimaan sekä hotelliin yöksi. Kohtausten takia Mini ei ole voinut käydä uimassa puoleentoista vuoteen, ja hän on kovasti kaivannut uimista. Niinpä nyt aivoleikkauksen jälkeisen liikuntakiellon loppumisen jälkeen en keksi parempaa ajankohtaa käydä vähän lillumassa vedessä, syödä hyvin ja hengata hotellihuoneessa.

Ja ehkä ensi kesänä voimme viedä neidin rantalomallekin.

Mutta siis, tämän postauksen tarkoituksena oli kertoa, että minulla on jo 12-vuotias tytär, mutta kuten aina, postaukseni rönsyilevät.

Oikein ihanaa pakkasen kirpeää sunnuntaita kaikille!

Tänään rakas tyttäreni täyttää 12 vuotta. Eilen kylässä kävivät minun vanhempani sekä siskoni poikaystävänsä kanssa. Valitettavasti isoäitini eivät jaksa matkustaa paria tuntia tänne enää – ja Minin isän äidille oli noussut yöllä 39 asteen kuume. Niinpä vietimme synttärit pienessä piirissä. Neidille tämä oli tarpeeksi, sillä hän rasittui jo näistäkin sen verran, että sai muutamia pieniä kohtauksia heti vieraiden lähdettyä.

12 vuoteen on mahtunut todella paljon – kivaa ja vähemmän kivaa. Viimeinen vuosi on ollut meille molemmille ehkä elämämme rankimpia, mutta toivottavasti seuraava vuosi tästä eteenpäin on paljon valoisampi. Viimeisen vuoden aikana on myös tapahtunut kasvua – henkistä ja fyysistä Minissä, ehkä molempia hieman myös minussakin. On hienoa seurata, että koko elämänsä kampurajalan ja tuberoosiskleroosin tuomien vaikeuksien kanssa kamppaileva lapsi on nyt selvästi kehittynyt ja minun pikku tyttöni on kasvanut esiteiniksi.

Tietysti tuleva teini-ikä hieman jännittää – meitä kaikkia, koska monelle epileptikoille voi teini-iässä lääkkeiden teho huonontua tai kohtaustilanne pahentua muuten. Ja varsinkin hormonimuutosten myötä lääkkeiden sivuvaikutukset voivat pahentua. Viimeinen vuosi ennen teini-ikää käynnistyi nyt sitten tänään.

Viikon päästä on 2kk aivoleikkauksen kontrolli, joten silloin tiedämme taas ehkä enemmän, että missä mennään ja miten leikkaus oikeasti vaikutti aivotoimintaan.

Kun kirjoitan tätä lauantai-iltana, niin Mini pelaa uutta Lego Avengers -peliä poikaystäväni kanssa – jolta saikin pelin lahjaksi. Minä hipsin tähän koneelle kirjoittamaan blogipostauksia – samassa huoneessa olen kylläkin kuin muut.

Minun lahjani Minille on viedä hänet ensi viikonloppuna – kunhan kaikki pysyvät terveinä – Flamingoon uimaan sekä hotelliin yöksi. Kohtausten takia Mini ei ole voinut käydä uimassa puoleentoista vuoteen, ja hän on kovasti kaivannut uimista. Niinpä nyt aivoleikkauksen jälkeisen liikuntakiellon loppumisen jälkeen en keksi parempaa ajankohtaa käydä vähän lillumassa vedessä, syödä hyvin ja hengata hotellihuoneessa.

Ja ehkä ensi kesänä voimme viedä neidin rantalomallekin.

Mutta siis, tämän postauksen tarkoituksena oli kertoa, että minulla on jo 12-vuotias tytär, mutta kuten aina, postaukseni rönsyilevät.

Oikein ihanaa pakkasen kirpeää sunnuntaita kaikille!