Miksi pukeudun mustaan?
“Sulle sopisi joku kirkkaampi väri paremmin. Mustassa näytät aika kalpealta.” “Eikö ole ankeaa käyttää pelkkää mustaa?” “Oletko joku saatananpalvoja?”
Kaikki nuo olen kuullut – ja paljon muitakin. Enkä taida olla ainoa mustaan pukeutuva, joka tuollaista on kuullut. Miksi on jotenkin oikeampaa valittaa toisille mustaan pukeutumisesta, kun tuskin kukaan sanoo beigeen pukeutuvalle, että väri on aika masentava tyypillisen suomalaisen värityksen kanssa?
Mutta mistä tämä kaikki alkoi? Mä muistan, että ekat mustat vaatteet ostin yläasteella, mutta käytin lukiossa vielä muitakin värejä. Mitä tummemmaksi mun musamaku muuttui, niin sitä tummemmaksi muuttui myös vaatteiden väri. Ja ei, metallimusiikin kuuntelijoiden ei tarvitse automaattisesti pukeutua mustaan.
Mä en ole oikeastaan koskaan ollut hyvä yhdistämään värejä – en omaa taiteellista silmää. Musta on myös todella helppo – se sopii ihan minkä tahansa muun värin kanssa. Itse tuon väriä huiveilla, kengillä, koruilla tai meikillä mun lookiin. Ja koska mun hiustenkaan väri ei pysy kauaa samana, niin eipä tarvitse ajatella, että clashaako vaatteet hiusten kanssa vai ei.
Musta näyttää myös tyylikkäältä, vaikka vaatteiden materiaali ei olisikaan hyvä. Kirkkaammasta väristä huomaa helpommin kankaan yksityiskohdat sekä tikkaukset.
Ja toisaalta, mä haluan, että jos joku kiinnittää muhun huomiota, niin se on mun kasvoihin, ei siihen, että käytän pinkkiä paitaa.
Vielä yksi klisee. “Kenen hautajaisiin olet menossa?” Katso ympäri huonetta ja sano: “En ole vielä päättänyt.” Eiköhän hiljene.
Pukeudun mustaan, kunnes joku keksii tummemman sävyn.
17 Comments
Linda
Mä käytän myös tosi vähän värejä, ja musta on hallitseva väri vaatekaapissa. Ei liity mun kohdalla musiikkimakuun! ;D Mun mielestä vaan mustat vaatteet näyttää parhailta ja tyylikkäimmiltä. Etenkin tosi kirkkaat värit näyttävät mun silmään (itseni päällä) helposti halvoilta, joten väripilkutkin ovat lähes poikkeuksetta luonnonvalkoisia, harmaita tai laivastonsinisiä. 🙂
Henna / One of Beauty's Daughters
Totta puhut! Mun väripilkut on valkoista ja harmaata 😀
Heli
Aika pitkälti samanlaisia kokemuksia meillä yläasteajoista alkaen eikä tuo musiikkimakukaan ole vanhemmiten keventymään päässyt… Koen, että minä itse olen pääosassa mustiin pukeutuneena eivätkä vaatteeni. Olen syntynyt vaaleatukkaiseksi ja -ihoiseksi, enkä ole koskaan ymmärtänyt / hyväksynyt muiden oikeutta päivitellä kalpeuttani. Ihmeellisiä nämä “sallitut” fyysisiä ominaisuuksia koskevat kommentit! Mustat vaatteet tosiaan sopivat aina yhteen ja miten helppoa on vaateostoksilla käynti kun kaukaa jo näkee missä mustat, tosin kesällä pitää olla nopea, kun ko. väri loppuu heti, wonder why… En ole introverttinä smalltalk-ihmisiä, ehkäpä kokomustakostyymi antaa lisäsuojaa 😉
Henna / One of Beauty's Daughters
Mä tiedän itse, että olen kalpea ja ehkä joku muu väri voisi sopia paremmin, mutta aivan sama, minä tykkään mustasta.
Katarooma
Mää kuuntelen lähinnä metallimusiikkia ja pukeudun lähinnä kirkkaisiin väreihin… Paitsi tänään oon kokonaan mustissa… 😀
Henna / One of Beauty's Daughters
Kyllä teitä on muitakin 😀
JonnaH.
AMEN! Tiedän, että minkään värikartan mukaan musta ei ole mun väri, mutta kun siinä vaan tuntee itsensä kaikista kotoisimmaksi ja itsevarmaksi, silloin tasan tarkkaan käytän sitä, sillä ei ole mitään väliä sopiiko se väriltään, jos muuten kasvan musta päällä metrin pituutta. 😉
Henna / One of Beauty's Daughters
Amen todellakin!
Funky and Fifty
Musta rules <3
Henna / One of Beauty's Daughters
Todellakin <3
emmi / emerentus
Mulla musta on asuissa sellainen pohjaväri, minkä päälle voin sitten heittää muita värejä. Mulla on esimerkiksi kaikki sukkahousut ja housut, ja hameet mustia ja yläosat värikkäitä. Helppo yhdistellä 🙂
Henna / One of Beauty's Daughters
Totta, musta sopii kaiken kanssa 😀
Mia
Mä oon ihmetellyt kans, miksi on “oikeutettua” voivotella ja haukkuakin mustiin pukeutuvaa tai laihaa tai kalpeaa jne ihmistä. Mutta jos sanoo värikkäistä vaatteista jotain negatiivista niin voi ziisus mikä haloo. Saati sitten ylipainosta, rusketuksesta tai jostain vastaavasta, niin hyvä ettei heti hirttoköyttä viritellä. Mä käytän nykyään värejäkin, mutta ennen vain mustaa. Ja koska oon ihonväriltä lakana, niin eihän se välttämättä paras mahdollinen ole, mutta mä tykkään. Ja voi laittaa silmät kiinni jos ei kärsi katsoa 😀
Joskus on jopa kehdattu solariumia tyrkyttää. Hyi, mun vakivastaus on etten melanoomaa halua, kiitos pidä hyvänäsi.
Henna / One of Beauty's Daughters
Totta puhut! 🙂 Yh, solarium ei ole mua varten eikä edes feikkirusketus.
Panda
Se tunne kun pitäs äkkiä löytää se, toi ja se yks ja avaat vaatekaapin – etenkin jos järjestely on päässyt lipsahtamaan niin koitappa sieltä mustasta aukosta kaivaa ne tietyt mustat asiat :’D
Heidi B
Mä oon alkanut käyttää harmaata, jopa vaalean harmaata, mutta samalla kaikki viimeisetkin oikeat värit on karsiutuneet pois. Tai siis toki sinisiä farkkuja löytyy, mutta jotenkin en osaa mieltää sitä väriksi..
Ennen höystin mustaa turkoosilla, vihreällä tai violetilla, mutta nykyisin mulla on väriä vain treenivaatteissa. Se on jännää miten treenatessa siniset lenkkarit ja viininpunainen paita ei tunnu ollenkaan pahalta, mutta “siviilissä” olo on väreissä vieras.
Henna / One of Beauty's Daughters
Mulla on valkoiset lenkkarit ja vaaleansininen urheilutakki. Ei ollenkaan niin paha käyttää niitä lenkkipolulla, mutta en voisi harkitakaan sellaista “oikeassa” elämässä 😀