lifestyle

Metal Monday – Raskasta Joulua 2015

Kävin siskoni kanssa taas tapojemme mukaan katsomassa ja kuuntelemassa joululauluja hieman raskaamassa muodossa viime perjantaina Espoon Metro Areenalla. Sää ei ollut kyllä yhtään jouluinen rämpiessämme tapahtumapaikalle metsäpolkua pitkin.

Espoon konsertti oli tämän kiertueen pääkonsertti ja siellä esiintyi kaikki kiertueen laulajat sekä lisäksi Jarkko Ahola ja Marco Hietala, jotka eivät ole olleet mukana muilla keikoilla. Luvassa oli 2,5 tuntia joululauluja. Me olimme valinneet istumapaikat, mutta takapuoleni ja lantioni eivät oikein kestäneett istumista ja ehkä ensi vuonna meidät nähdäänkin permannolla.

Konsertin puolessa välissä kuultiin uudellakin levyllä olevia akustisia kappaleita. Kaunista oli! Lavasteet vaihtuivat kolme kertaa show’n aikana, jonka mukaan fiiliskin vaihteli.

Konsertin puolessa välissä kuultiin uudellakin levyllä olevia akustisia kappaleita. Kaunista oli! Lavasteet vaihtuivat kolme kertaa show’n aikana, jonka mukaan fiiliskin vaihteli.Konsertin viimeinen tunti oli omasta mielestäni selvästi paras. Yleensäkin suomalainen yleisö on jäykkää aluksi, mutta todella tuntui, että myös esiintyjät petrasivat loppua kohden. J-P:n ääni nyt oli mahtava alusta saakka ja jokainen veti mahtavan shown – yhdessä ja erikseen. Ulkomaanvahvistus Elize Rydin tulkinta Himmel i Min Famn -kappaleesta on aivan ihana ja Elizen ääni ihan uskomaton!

Kuten yleensä, niin nämä konsertit päätti Marcon ja Elizen yhteinen kaunis Ave Maria.

Kyllä nyt kelpaa odotella joulun ruokia ja lahjoja! Meillä tietysti taustamusiikkina koko aaton soi erilaiset raskaammin sovitetut joululaulut – Suomesta ja muualta.

Ajattelin laittaa tähän asukuvankin, mutta you know – mustat vaatteet eivät oikein kuvaudu hyvin huonossa valaistuksessa. Eli päällä H&M:ltä musta mekko ja päällä Ellokselta musta neule. Koru on Forever21:lta, kuten myös leggingsit (parhaimmat ever plus-puolen normaalit leggarit!).

Kuunnellaanko teillä joululauluja aattona?

One Comment

  • Lullah

    Ah Raskasta Joulua, jouluperinne jo vuodesta 2008. Pitäs joskus tuommoselle isolle keikalle päätyä. Ikävä niitä Tavastian keikkoja. Viime vuosina käyny siis Oulussa ja Raahessa konserttisalikeikoille. Ja jännä et kuten yleensä Marco ja Elize vetää Ave Marian, mulle yleensä Jarkko Ahola vetää Ave Marian.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.