

Meikkipöydän kevätsiivous – declutter
Kevät on näköjään enemmänkin siivoamisen aikaa. Niinpä päätin pari viikkoa sitten ryhtyä tuumasta toimeen ja käydä läpi meikkipöydällä olevat meikkini ja heitttää pois vanhoja tai lahjoittaa/myydä mitä ei vain tule käytettyä. Declutter it is! Indie-luomivärit sekä luomiväripaletit jäi käymättä läpi, mutta muuten aika paljon tavaraa karsiutui pois – ja silti jäljelle jäi enemmän kuin tarpeeksi.
Olen aikaisemminkin kirjoittanut, että haluaisin minimoida omaa meikkikokoelmaani, joten niinpä päätin aloittaa edes jostain. Tämän lisäksi yritän olla ostamatta uusia meikkejä ennen kuin kulutan jonkun loppuun, sillä dupeja löytyy melkein kaikelle jo varastoista. Nopeiten kuluvimmat tuotteet itselläni ovat ripsiväri, kulmatuotteet sekä peitevoiteet. Näitä on kyllä odottamassa, mutta niitä luultavasti joudun ostamaan – mielellään jo ennen kuin ne loppuvat, sillä niitä käytän päivittäin.
Alkutilanne isoimmassa laatikossa näytti aika kaoottiselta – puhumattakaan likaiselta. Niinpä kaikki pois, putsattiin sekä laatikko että tuotteet ja sitten käytiin yksitellen läpi mikä jää ja mikä lähtee.
Meikkivoiteita mulla on avonaisia monia – osa aivan liian vanhoja, joten ne lähti suoraan roskiin. Jäljelle jäi siltikin tosi monta meikkivoidetta, mutta osa on aika loppumaisillaan ja vielä hyviä, joten en halunnut turhaan heittää niitä pois. Ja osa on sellaisia etten muista mitä mieltä niistä olin, joten testaan uudestaan – jos en pidä, heitän pois.
Puutereista lähti pois valkoiset irtopuuterit – e.l.f.in ja Avonin. Muut saivat jäädä.
Pohjustajistakin suurin osa jäi sekä peitevoiteista – näissä on tainnut hutiostot lähteä roskiin tai eteenpäin jo aikoja sitten. Nyt olen viime aikoina käyttänyt eniten peitevoiteista Maybellinen Fit Me:tä sekä sekoittanut siihen vähän Tarten Shape Tapea vaalentamaan sävyä. En pitkään aikaan käyttänyt Fit Me:tä (enkä tiedä miksi), mutta nyt se on ollut ihan täydellinen, sillä en ole viikkoihin käyttänyt töissä meikkivoidetta, vain peitevoidetta tarvittaviin kohtiin (silmien alle sekä finneihin).
Lopultakin päätin heittää vanhimman UD:n palettini roskiin, sillä tätä ei vaan tulee enää käytettyä. Yksi luomiväri murustui täysin pois ja muissa paistaa pannujen pohjat. Tämän lisäksi lahjoitettavaksi/myytäväksi lähti muutama yksittäinen luomiväri ja pigmentti.
Tässä vielä, miltä suurin laatikko näytti siivouksen jälkeen.
Aurinkopuutereista ja varjostustuotteista sai lähteä kaksi vanhaa MACin LE-tuotetta – molemmat menivät jo Back2MAC – sekä Illamasquan Hollow, joka on aivan ihana, mutta en vain juurikaan käytä voidemaisia varjostustuotteita – ja minulle jäi Smashboxin voidemainen varjostuskynä.
Jäljelle jäi kaikki, joita voin käyttää. Tällä hetkellä käytössä ovat eniten NYX Taupe (joka on ihan loppumaisillaan) sekä Guerlain Jolie Teint sävyssä 00. Taupen loppumisen jälkeen käyttöön tulee tuo alla näkyvä Inglotin yksittäinen varjostuspuuteri.
Poskipunista lähti vain yksi – Soap&Gloryn Made You Blush – eikä tämäkään siksi että on huono, mutta minulla on samanlaisia sävyjä jo muutama muu, joita käytän enemmän.
Jäljelle jäi kaksi laatikollista poskipunia – moni aika samansävyisiä. Voi olla, että tuo Emanuel Ungaro lähtee jossain vaiheessa Back2MAC, sillä se on tarkoitettu puuteriksi, joten pigmentti on aika vähäistä.
Highlightereista lähti kaksi – Jeffree Starin Lavender Snow ja essencen be my highlight luomiväripaletti, joka itselläni ei tullut sekä luomiväri- että korostuspuuterikäyttöön.
Jäljelle jäi silti aika monta korostuspuuteria, joista osa on melkein samansävyisiä. Eniten käytän tällä hetkellä joko Beccan Moonstonea tai Sleekin palettia.
Huulituotteita siivoan aina välillä pois, joten niitä ei nyt ihan hirveästi lähtenyt. Käytän loppujen lopuksi enää tosi harvoin nestemäisiä huulipunia, joten päätin, että niiden on kaikkien mahduttava yhteen laatikkoon eli kaikki ylimääräiset pois. Niinpä pari Nyxiä, Milani ja yksi essence lähtivät pois, sillä en ole näitä käyttänyt kuin maksimissaan pari kertaa. Voitte muuten uskoa, että näitä löytyi enemmänkin laukuista eli tuo laatikko on ihan tupaten täynnä taas tällä hetkellä. Laatikossa siis jäljelle jäävät, sivussa poistetut.
Huulipunia lähti pois todella vanhat tai sellaiset, joita ei enää edes saa tai sitten vain swatchatut, muttei muuten käytetyt. Jäljelle ei todellakaan jäänyt noin vähän kuin mitä laatikossa on, sillä minulla on huulipunia eri laukuissa vaikka kuinka monta. Eli tuokin laatikko on ihan täynnä – ja vähän yli – tällä hetkellä.
Huulikiiltoja käytän tosi harvoin, joten niitä oli helppo laittaa menemään. Jäljelle jätin vain kivoimmat yksilöt.
En käynyt läpi esim. huultenrajauskyniä tai silmänrajauskyniä, sillä minulla ei niin montaa niitä ole ja heitin ainakin osan rajauskynistä vähän aikaa sitten pois.
Oliko poisheitettyjen joukossa omia suosikkeja?




2 Comments
Charming Nails
En oikein näe kuvasta mutta paistaako McQueen MSF:stä pohja noin autuaasti? On kyllä yksi ihanimpia korostajia ikinä, itse en raaskisi luopua 🙂 mulla sen käyttö onkin vasta alkutekijöissään 😉
Henna V
Ei paista 😊 se oli liian tumma ja kultainen mun iholle, en käyttänyt sitä kuin muutamia kertoja, mutta on niin vanha etten halunnut säilyttää/myydä.