

Lushin ystävänpäivä
Heräsin itse vähän myöhään Lushin ystävänpäiväuutuuksiin ensin työmatkan ja sitten sairastumisen takia. Lopulta sain kuitenkin testiin muutamia tuotteita ja pakko oli ne heti testata, jotta saisin teillekin niistä vinkattua ennen itse ystävänpäivää. Nythän on vielä yli viikko aikaa käydä hankkimassa näitä ihanuuksia!
Kiss Me Quick Wash Card oli todella outo. Ohut saippuakortti tuntuu ehkä vähän oudolta, mutta kyllähän se toimii. Minusta tämä tuoksuu Lushilta. You know, siltä miltä Lush tuoksuu kun kävelee sisään. Kiss Me Quickin tuoksuina ovat ylang ylang, jasmiini ja tonkapapu. Minusta tämä ei ehkä vaahdonnut niin paljoa kuin odotin enkä ole varma kuinka moneen käyttökertaan tästä kortista riittää, sillä jo ensimmäisellä kerralla kulmasta lohkesi pala. Toisella kerralla kortti oli jo aika pieneksi kutistunut eli ehkä neljään – riippuu varmaankin kuinka paljon tykkää itseään saippuoida.
The Kiss huulikuorinta sekä huulikiilto tuoksuvat HERKULLISELLE. Tulee mieleen karkki, mutta en osaa sanoa mikä karkki. Ja oudointa on, että näissä molemmissa on eri ainesosat, mutta ne tuoksuvat samalta. Mandariiniöljyä sekä manteliöljyä löytyy molemmista. Lushin huulikuorinnat ovat lemppareitani ja tällä hetkellä niitä taitaa majailla meillä kolmisen kappaletta. Huulikiilto jättää hennon kiillon huulille ja kosteuttaa mukavasti – tuntuu enemmänkin huulivoiteelta, jossa on vain hieman normaalia enemmän kiiltoa.
Love You, Love You Lots -saippua on vain yksinkertaisesti söpö! Tämä saippua on ruusuntuoksuinen, mutta vaikka en ole ruusujen suurin ystävä (tuoksuna siis), niin tämä on kuitenkin ihan hyvältä tuoksuva. On selvästi ruusuinen, muttei päällekäyvän tai mummomaisen ruusuinen. Meillä on aina palasaippua yläkerran kylpyhuoneen lavuaarilla, joten tämä sai luvan korvata jo loppumaisillaan olevan edellisen palasaippuan. Todella söpö sydämineen! Ja koska käytän palasaippuaa beautyblenderin pesemiseen joka aamu, niin tuoksu jää sieneenkin ja nykyään meikkivoiteen tuputtaminen iholle tuoksuu ruusuiselta.
Minulla on parin öljypalan kokemus Lushin hierontaöljyistä eikä tämä Love Spell ole yhtään huonompi uutuus. Love Spell sulaa tosi nopeasti iholla öljyksi ja tuoksuu ihanalta. Tässä on sekä ruusua, mutta myös nerolia, joka taittaa ruusuntuoksua. Love Spell sisältää myös aloe veraa ja kaakaovoita. Olen käyttänyt tätä muutaman kerran myös, kun ihoni on ollut paikoittain (esim. käsivarsien yläosa sekä sääret) tosi kuiva eli tämä ei ole pelkkään hierontakäyttöön.
Pari vuotta sitten omistin Prince Charming -suihkugeelin, mutta sen tuoksu on muuttunut tässä välissä. Pitää käydä tuoksuttelemassa Lushilla, sillä tätä ei ollut vielä saapunut silloin, kun hain muut tuotteet.
Onko teidän mukaan lähtenyt jotain Lushin ystävänpäivätuotteista?
Tuotteet saatu PR-näytteinä



