Kivi- vai irtopuuteri?
Välillä bloggaajien “kahvihuoneella” käytyjen keskustelujen jälkeen alkaa itsekin miettiä tarkemmin jotain asiaa. Esimerkiksi eilen käytiin keskustelua siitä, että kuka kiinnittää meikkinsä irtopuuterilla ja kuka kivipuuterilla.
Monelle tuli flashbackejä 90-luvun todella pakkelimaisista kivipuuterikerroksista, mutta nykyään suurin osa kivipuutereista on todella hienoksi jauhettuja eli niillä saa ihan yhtä kauniin pinnan kuin irtopuuterillakin.
Koska itse omistan rasvoittuvan T-alueen, niin tarvitsen puuteria vaikka meikkivoide kuinka lupaisi pysyvyytä. Ja varsinkin, jos käytän peitevoidetta, niin se tarvitsee puuterin pysyäkseen paikoillaan.
Itse olen käyttänyt viime aikoina MACin Mineralized Skinfinish Naturalia, jolla pinnasta ei tule täysin matta, vaan melkein satiininen. Puuteri on todella pöllyävää eli kun sitä ottaa sudilla – en käytä tämän kanssa koskaan vippaa – niin sitä irtoaa todella herkästi liikaa puuteria. Loppuunkulutusprojektin alla on myös Maybelline Fit Me -puuteri, joka on myös todella hienojakoista eikä kanssa jätä täysin mattaa pintaa.
Mulla on myös irtopuutereita ja aloin ajatella, että koska niitä käytän. En oikeastaan koskaan normaalina työpäivänä, vaan oikeastaan vain viikonloppuisin tai päivinä, jolloin teen näyttävämmän meikin ja haluan sen todella säilyvän mahdollisimman pitkään hyvänä. Moni on varmaan kuullut baking/cooking-metodista eli läpikuultavaa irtopuuteria laitetaan iholle, annetaan olla ja lopulta suditaan ylimääräiset pois. Itse en tätä juurikaan harrasta, paitsi jos posken varjostus on levinnyt liian alas leukalinjaan. Irtopuuterina minulla on Diego Dalla Palman riisipuuteri. Vaikka omistan myös Chanelin, niin en ole koskaan sen kanssa päässyt oikein samalle sivulle – ei ihan toimi mulla. Multa löytyy myös erittäin mattainen Tarten irtopuuterin näyte sekä ihoa blurraava Darling Girlsin Mineral Veil. Molempia tulee käytetty silloin tällöin – Darling Girlsiä enemmän silmien alle V-muotoon.
Laukussa esim. mulla kulkee aina kivipuuteri ja sitä käytän vipalla – tätä ennen kyllä poistan kiillon blotting-paperilla. No irtopuuterin kuljettaminen on jo itsessään aika pelottavaa, jos siinä ei ole sihdin päällä jotain stopparia.
Mitä sitten, jos vähän joskus pakkeloikin liikaa? Minä käytän suihkeita – MACin Fix+ kulkee aina myös mukana – eli ysäriviboja ei oikeastaan enää tule.
Kumpaa te käytätte?
One Comment
JonnaH.
Melkein aina vain kivipuuteria, vähän sama kuin sulla, että spesiaalitapauksissa sitten irtopuuteria. Itsehän olin ihana jauhenaamainen teini ysärillä. 😀