

Kauneuskrapula? Apu löytynyt!
Too Facedin Hangover -pohjustaja lähti mukaani Englannin reissulta ja olen jo pitkään halunnut kokeilla tätä kosteuttavaa ja kookokselta tuoksuvaa pohjustajaa. Tämä on tarkoitettu auttamaan ihoa, kun se ei ole ihan parhaimmillaan – ehkä hieman kuiva ja väsyneen näköinen, kuin krapulassa.
Tuote tulee pumppuputkilossa – tuntuu, että tällaisia pakkauksia on viime aikoina ollut paljon enemmän kuin esim. viisi vuotta sitten. Tuote itsessään on valkoista ja aika juoksevaa. Pumppu voi välillä vähän ruiskaista tuotetta oudosti, joten kannattaa pitää aika lähellä kättä. Muuten pumppu on todella hyvä annostelukeino tällaiselle tuotteelle.
Iholla pohjustaja tuntuu kosteuttavalta ja raikkaalta – sekä tuoksuu ihanalta! Vähän ajan päästä tuotteesta tulee hieman tahmaisen tuntuinen ja siinä vaiheessa huomaa, että kyseessä on todella pohjustaja eikä vain kosteuttava voide. Iho tuntuu kosteutetulta ja näyttää kirkkaammalta. Tämä on toiminut minulla myös kesäkeleillä, sillä jostain syystä ihoni on tuntunut janoavan kosteutta. Tämä pitää meikin hyvin paikoillaan, mutta ei estä ihoa rasvoittumasta eli en suosittele tätä rasvaiselle ihotyypille, jos ei iho selvästi ole kosteutuksen tarpeessa. Kuitenkin kuivasta ihosta sekaiholle tämä toimii.
Suosittelen kokeilemaan! Tätä on pakko saada lisää – tai testata Marc Jacobsin samantyylinen kookospohjustaja.



