

Immortelle Divine -puhdistusrutiini
Sain testiin L’Occitanelta Immortelle Divine -sarjan puhdistusuutuuksia. Nimittäin ikääntymisen merkkejä ehkäisevään sarjaan on tullut mukaan puhdistusbalsami sekä puhdistusvoide.
Itse tykkään puhdistusbalsameista/-balmeista yli kaiken, sillä ne ovat jotenkin helpompia kuin öljyt – vaikka öljyiksihän nämäkin iholla muuttuvat. Ja puhdistustuotteita kuluu, koska pesen kasvot aamuin illoin – tietysti vain iltaisin poistan meikit kasvoilta.
Sarjaan on tullut myös ihan ihonhoitotuotteitakin lisää, mutta itse en omalle iholleni niitä nähnyt niin hyvinä, joten en pyytänyt niitä testiin. Sen sijaan kannattaa todellakin katsastaa nekin, jos ihosi on kuivempi kuin minun.
Divine Immortelle -sarjan tuotteissa on aavistuksen kukkainen, mutta lähinnä enemmän kylpylämäinen tuoksu. Spa-fiilistähän sarjassa vähän haetaankin. Tämän lisäksi tuotteet näyttävät erittäin luksusmaisilta ulkopakkausta myöden.
Immortelle Divine Cleansing Balm on ensimmäinen vaihe koko ihonhoitorutiinissa ja sillä saa poistettua tosi helposti myös vedenkestävän meikin. Balmi sulaa iholla öljymäiseksi ja se soveltuu myös ihon hierontaan – itse yritän hieroa ihoa vähintään minuutin tai pari ainakin kerran viikossa, jotta lihakset rentoutuvat ja iho on vastaanottavaisempi ihonhoitotuotteille. Tämän saa helposti huuhdeltua iholta. Iho jää pehmeäksi, mutta puhdistetuksi.
Immortelle Divine Foaming Cleansing Cream on todellakin ihana kokemus. Voide muodostaa veden kanssa tiiviin vaahdon ja pieni määrä riittää pitkälle. Tuoksu on rentouttava ja tuote tuntuu iholla pyöritellessä hyvältä ja pehmeältä. Tämä poistaa iholta hyvin lian ja epäpuhtaudet, muttei jätä ihoa narisevan puhtaaksi. Tykkään tästä myös Clarisonicin kanssa käytettäväksi.
Cleansing Balmin hinta on 41 euroa ja Foaming Cleansing Creamin 38 euroa.
Mitä sinun ihonpuhdistusrituaalisi sisältää?
Tuotteet saatu PR-näytteinä




One Comment
JonnaH.
Balmi vaikuttaa ehdottomasti kiinnostavalta! Itse teen aina kaksois- tai kolmoispuhdistuksen iholle.