Ihmeparantuminen ja muut kuulumiset

Kuten jo sunnuntain postauksessa sanoin – ja Instasta moni onkin jo nähnyt – niin me olemme kotiutuneet sairaalasta. Tänään oli vasta päivä, jolloin meille luvattiin kotiinpaluu, jos kaikki menisi hyvin. Lapsi kuitenkin päätti parantua erittäin nopeasti ja niinpä meidät lähetettiin kotiin jo lauantaina. En tiedä kuinka paljon tähän vaikutti se, että lapsi suuttui joka kerta, kun hoitaja tai lääkäri näytti naamaansa. Eiliseen saakka meidät pidettiin kuitenkin varalla, että olisimme voineet palata, jos olisi ollut tarvetta.

Viime tiistainen leikkaus meni hyvin ja odotetusti. Mini kuitenkin pidettiin nukutuksessa ja hengityskoneessa iltaseitsemään asti, koska magneettikuvaukseen oli ruuhkaa, eikä hän päässyt sinne heti leikkauksen jälkeen. Minä ja P käytiin katsomassa neitiä seiskan jälkeen illalla, josta neidillä ei ole mitään muistikuvaa. Mini oli väsynyt ja lääkkeissä, mutta sanoi P:lle “shut up”, kun P murjaisi jonkun tyhmän vitsin. Tämän jälkeen neidille annettiin kipulääkettä ja hän nukahti.

Keskiviikkona neiti siirrettiin Lastenlinnaan takaisin ja minä lähdin kotoa sinne katsomaan, että miten neiti voi. Keskiviikko meni niin, että lapsi nukkui suurimman osan aikaa, mutta piristyi iltaa kohden. Tulipahan katsottua Rion olympialaisia, kun tekemistä ei ihan hirveästi sairaalan huoneessa ole.

Torstaina lapsi olikin sitten jo heti aamusta pystyssä – söi, joi ja leikki. Lääkärin piti hieraista silmiään, kun ei ollut uskoa Minin leikkivän päivähuoneessa poneilla aamupäivästä. Silmät olivat vähän turvonneet, mutta turvotus alkoi aika nopeasti laskea ja silmän mustelmakin liukeni aika nopeasti. Enää näkyy vähän kellertävää, mutta sekään ei ole mitenkään huomattavaa.

Perjantaina meille sitten kerrotiin, että lapsi pääsisi kotiin viikonloppuna, koska haava on parantunut hyvin, kuume laskenut ja labrat sekä olo normaali. Näinpä me sitten lauantaina käytiin hakemassa lapsi kotiin.

Haava on oikeastaan ainoa, mikä kertoo, että lapsi on edes ollut missään leikkauksessa – turvotus on poissa ja lapsi käyttäyy kuin normaali oma itsensä. Ainoastaan raivokohtauksia on tullut kotona, mutta tämä voi johtua joko lääkityksestä tai aivojen paranemisesta.

Helpolla selvittiin, kuitenkin vielä muutoksia edessä – lääkitykseen ja koulunalkuun nyt ensimmäisenä. Tällä hetkellä kohtaukset näyttävät jääneen pois. Tähän en kuitenkaan luota, ennen kuin niitä ei ole näkynyt pidempään.

Itse lähden tänään Kelaan juttelemaan, he kun pyytävät nyt sellaista todistusta, jota kuulemma sairaalan ei ole koskaan ennen tarvinnut kirjoittaa Erityishoitorahaa varten. Plus että matkakorvausta voi hakea vain Kelalta fyysisesti (tai kirjeitse), kun on lapsen nimissä eikä minun. Itse tulen olemaan pois töistä syyskuun loppuun asti, joten kai sitä jotain tekemistä on neidin kanssa keksittävä, ettei meistä tule ihan mökkihöperöitä.