Huuliviikko – huulten kuorinta
Aloitetaanpas sitten lopultakin huuliviikko – olen tästä jo moneen kertaan vinkannut, mutta päätin odottaa omaa sairauslomaani, sillä minulla oli valmiiksi todella paljon kuvia ja ajatuksia tätä varten. Niinpä nämä on helppo näpytellä teille valmiiksi ja ajastaa. Eli koko tämän teemaviikon viisi postausta (ma-pe) on ajastettu ja huomisesta lähtien en voi yhtään luvata miten pystyn hyväksymään kommentteja tai vastailemaan niihin. Kun jaksan, olen koneella. Loput ajasta nukun ja valitan oloani.
Tänään aloitetaan ihan kuorinnasta, huomenna puhutaan huulirasvoista ja sitten loppuviikko meneekin huulimeikin teon sekä erilaisten huulipunien kanssa.
Itse en kuori huuliani päivittäin, keväällä ja kesällä en edes viikottain. Joskus suihkussa saatan pyöräyttää naamakuorintaa myös huulilla, jos muistan. Kuitenkin syksyisin huuleni alkavat kuivua – huomasin tämän yli viikko sitten taas – ja tällöin jos haluan pitää yhtään värikkäämpää huulipunaa, niin huulet on pakko kuoria.
Itse olen huomannut, että varsinkin aamulla huulen pinta voi olla todella kuiva, jolloin pelkkä kuorinta ei auta. Huulet tarvitsevat ensin jonkun pehmittävän huulivoiteen (esim. Carmex), jonka jälkeen kuivunut kerros lähtee kuorinnalla hieman helpommin pois.
Huulikuorintoja löytyy paljon erilaisia, mutta sellaisen tekeminen itsekin on todella helppoa. Esimerkiksi Lushin huulikuorinnat, joita itseltänikin löytyy ovat lähinnä sokeria ja öljyä. Kaikista helpoin versio on sokeri ja joku öljy (esim. oliivi- tai kookosöljy), jonka sekoitat nopeasti kämmenellä sekaisin ja sen jälkeen kuorit huulet.
Messuilta lopultakin tajusin ostaa myös ELFiltä löytyvän puikossa oleva kuorinta. Tämä on helppo kantaa myös mukana eikä ole niin sotkevaa tavaraa kuin purkissa olevat. Lushin huulikuorinnat ovat ehkä eniten käytettyjä, mutta kävellessäni Kicksissä huomasin myös Blissillä olevan huulikuorinnan. Blissin kuorinta tuntui näistä kevyimmältä ihme kyllä, vaikka tässä on sokerin lisäksi myös hienonnettua pähkinän kuorta. Sen jälkeen tulee Lush, jonka sokeri ei kauheasti raavi ja tämän jälkeen ELF, jossa olevat sokerikiteet tuntuvat olevan isompia sekä kovempia kuin Lushin kuorinnoissa käytetty hienosokeri. ELFin kuorinnassa on shea-voita sekä myös öljyjä, jotka jättävät huulille kosteutta kuorinnan jälkeen.
En kuitenkaan suosittele kuorimaan huulia joka päivä, sillä huulten iho on ohutta. Tämän takia kosteutus on tärkeämpää, mutta silläkään ei aina saada huulia pysymään pehmeinä, jolloin kuorinta auttaa kuolleen pinnan poistoa, jonka jälkeen huulivoide sitten pääsee hoitamaan ja suojaamaan huulia.
Millä te kuoritte huulenne? Vai kuoritteko ollenkaan?
6 Comments
Sissi
Mä vasta opettelen. Heräsin kesällä huulikuorintojen olemassaoloon kun sain Emmalta tuliaisina Kikon puikkomallisen kuorinnan, joka on ihan kätsä. Nyt Lushilta sain toisen ja molemmat ovat käytössä. Mulle muodostuu kummallista mähmää huuliin ja se ei irtoa muuten kuin kuorimalla. Ja tosiaan pilaa huulipunan helposti joten kuorinta on tosi tarpeen. Miten mä olenkin näin myöhäisherännäinen monessa asiassa?
Henna / One of Beauty's Daughters
No en mäkään näitä kauhean pitkään ole käyttänyt. Mutta varsinkin mattapunat tarvitsevat kuorinnan alleen, ainakin mun huulilla.
JonnaH.
Sokerikuorinnalla minäkin kuorin huulet, kun ärtyy pahaksi. Tai sitten sekoitan ihan itse sokeria ja kookosöljyä, olet koittanut pitää homman kerta viikossa luontoisena, vaikka kuorinnan jälkeiset ihanan pehmeät huulet houkuttaa tekemään kuorintaa useammin. 🙂
Annika
Tuo elf:n kuorinta on kyllä todella loistava, en olisi ikinä uskonut sen olevan niin tehokas kun hintaa ajattelee. Olen huulipunien suurkuluttaja ja kylmillä säillä se näkyy huulten rohtumisena.
Satu
Koitas parantua! Tosi kivaa et tulee teemaviikko ihanaa :3 Mää kuorein huulia ennen vaa sokerinpalalla jonka kostutin veesä ja sen jälkeen vaan paksu kerros rasvaa päälle. Mut nykyää käytän dermosilin huultenkuorintaa. Ja aina sillon tällön ku siltä tuntuu. 🙂
Painajainen
Sokeripalalla hinkkaan silloin tällöin (ts. noin kerran vuodessa), ei vaan tule tehtyä useammin. Pitää hankkia jokin kohtuuhintainen tuote tähän, ja tuo puikko kuulostaa juuri niin helpolta, että sitä muistaisi käyttääkin.