clothing and accessories,  lifestyle

Efvaa lahjaksi – minulta minulle

Sain töistä kiitokseksi yhdestä työstä pienen lahjakortin Stockmannille. Päätin, että meikin sijaan tuhlaan sen – ja omaa rahaa – johonkin pysyvämpään. Olen jo pidempään halunnut uusia korvakoruja tai rannekoruja, joten päätimme viime viikonloppuna tehdä miehen kanssa pienen retken Stockmannille. Ehkä ei ihan paras päivä siihen, koska olin itse vielä flunssassa – eikä se ole vieläkään ohi, nyt tuntuu enää oikeastaan vain poskionteloissa.

efva_attling

Stockmannin koruvalikoima on aika pieni nykyään – minusta se oli paljon suurempi ennen kaikkia muutoksia. Päädyin lopulta Efva Attlingin osastolle katsomaan, sillä yhtään Efvaa en ole vielä omistanut. Lopulta budjetin ja valikoiman takia päädyin kahden välille – Catch a Falling Starien tai Take No Shitien. Mies vain huomautti, että Take No Shit -korviksen hevosenkengästä kaikki onni tippuisi pois (ovat siis väärinpäin). Ja ei, meistä kumpikaan ei usko tuollaiseen, mutta hänen nyt vain oli pakko mainita asiasta.

efva_attling_catch_a_falling_star

Lopulta tajusin, että Catch a Falling Star -kokoelmaan kuuluu korvaa pitkin kiipevä koru sekä hopeiset tähtikorvakorut. Päätin pienen pohdinnan jälkeen ottaa molemmat. Kiipevässä korussa on siis korvareikään tuleva normaali piikki sekä korvan yläosaan kiinnittyvä ear cuff.

Nämä ovat kyllä aika näköiseni. Näyttävät, mutta kuitenkin sen verran hillityt, että nämä menevät oikeastaan mihin tilaisuuteen vain. Ja koska voin valita pidänkö kiipijäkorua vai pelkästään pienempiä korvakoruja, niin nämä ovat tosi monipuoliset. Ja koska pidän yleensä oikean korvan takana hiuksia, niin kiipijä tulee juuri oikeaan korvaan.

efva_attling_catch_a_falling_star_ear_cuff

Catch a Falling Star -ear cuffin hinnaksi tuli 120 euroa (yksi kappale) ja korvakorujen 80 euroa. Itselläni oli se pieni lahjakortti sekä alennuskuponki Stockalle, lopulta maksoin itse vain 135 euroa molemmista.

Mikä on viimeisin lahjanne ihan itsellenne?

8 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.