-
Kosmetiikkabloggaajien joulukalenteri luukku 4 – L’Occitane-joulupakkaukset
Tuotteet saatu PR-näytteinä Olen tänäkin vuonna Kosmetiikkabloggaajien joulukalenterissa. On ihana, että meidän kosmetiikkabloggaajien yhteisö on sen verran tiivis, että tällainenkin kalenteri on muodostunut perinteeksi.
-
Oma pimeiden kuukausien tuoksuni – Jo Malone Pomegranate Noir
Sisältää affiliate-linkkejä Nyt on lopultakin syksy – lempivuodenaikani – ja kohta talvi (jota en kylläkään odota). Niinpä haluan esitellä teille oman lempituoksuni pimeään vuodenaikaan.
-
Heinäkuun loppuneet
*-merkityt tuotteet saatu PR-näytteinä/ Sisältää affiliate-linkkejä Vaikka heinäkuussa käytin mahdollisimman vähän erilaisia tuotteita iholla – ihonhoidon sekä meikin merkeissä – niin silti loppuneita tuli enemmän kuin olin ajatellut. Käydään siis tänään läpi, että mitkä tuotteet loppuivat heinäkuun aikana.
-
Kesäkuun loppuneet
*-merkityt tuotteet saatu PR-näytteinä/ Sisältää affiliate-linkkejä Kesti jostain syystä saada kuvattua kesäkuun loppuneet. Kun heinäkuussa loppui kolmas tuote, niin roudasin loppuneiden kassin takapihalle ja kuvasin puoli kymmenen aikaa tuotteet. Osittain se oli tapa mennä hetkeksi pakoon englantilaista miestäni Kroatia-Englanti pelin ajaksi, sori vaan naapurit ketkä kuulivat kaikki huudot avoinna olevan takapihan oven takia.
-
Toukokuun loppuneet
Sisältää affiliate-linkkejä/ *-merkityt tuotteet saatu PR-näytteinä Meillä on ollut viimeiset puolitoista viikkoa lattia- ja seinäremppaa, jonka takia en ole päässyt koneelle (kone on siis ollut säilytyksessä lapsen huoneessa eikä nettiä ole ollut päällä). Niinpä saatte toukokuun loppuneet tuotteet -postauksen vähän myöhässä.