body,  hair,  makeup,  skincare

Alkusyksyn loppuneet

Tässä on kyllä oikeastaan loppukesän sekä alkusyksyn loppuneet yhdessä. En yleensä jaksa kuukausittain näitä tehdä, joten saatte sitten kerralla aina enemmän luettavaa.

Batisten mahtavia kuivashampoita loppuikin neljä kappaletta. Tropical on silti edelleen oma lempparini tuoksuista, vaikka kaikki nämä olivat kivoja. Neon Lights näistä ehkä mukavin. Näitä löytyy kotoa ja ostan lisää, kun varastot hupenevat.

Macadamian Flawless shampoo-hoitoainehybridi oli ihan hirveä. Kokemuksesta kirjoitin postauksenkin. En saanut tätä toimimaan, vaikka kokeilin pitää hiuksissa vähemmän aikaan eli tämä lähtee roskiin melkein täytenä.

Macadamian kosteuttavat shampoo ja hoitoaine olivat ihan ok, näistäkin olen tänne blogiin kirjoitellut. Ei mitään sellaista, että ostaisin omilla rahoillani, mutta tekivät tehtävänsä.

Rexonan Maximum Protectionia kului parikin kappaletta. Käytin näitä kesän lopulla ja huomasin, että jos tätä laittaa vähänkin liikaa, niin se kuivuu valkoiseksi ja näkyy kainaloista. Itse en hikoile niin paljoa, että olisin huomannut mitään ihmeellistä. Dove tai muu nestemäisempi toimii ihan yhtä hyvin.

Gilletten karvanajogeeli on yleensä se, mitä käytän ja tällä kertaa kokeilussa oli Pure & Delicate. Näillä ei ole minulle mitään muuta eroa kuin tuoksut. Ostin tätä tuplapakkauksen kun halvalla sain ja toinen on kohta lopussa. Hyvä tuote, en muita karvanajogeelejä oikeastaan käytäkään.

Lapsi käytti Heidiltä saamani Yves Rocherin suihkugeelin ja näytti tykkäävän siitä, koska se kimalsi. Tuoksulla hällä väliä, vaikka sekin oli kuulemma hyvä. Muuten tuoksui pitkään kylppärissä suihkun jälkeen!

Yummy Mummy -suihkugeelin käytin pakolla kesällä loppuun, alkuun tämä oli tosi kiva, mutta alkoi tökkimään mitä enemmän tuotetta kului. Jos tykkää kukkaisesta, niin kannattaa ehkä katsastaa jos tämä uudestaan joskus Lushille tulee.

Ro’s Argan Body Conditioner on aivan ihana! Tekisi mieli ostaa isompi satsi tätä, mutta tämä on oikeasti aika kallista. Talvella tämä olisi ihanan hemmotteleva, sillä kesällä ihoni ei oikeastaan tätä kaivannut, tykkäsin vain tunteesta minkä tämä jätti iholle. Tarkemmin tuotteesta voi lukea täältä.

Nivean misellivesi yllätti positiivisesti. Jotenkin en osannut odottaa sen olevan niin hyvä, mutta vaikka tämä hyvä olikin, niin ei tämä Garnierin ohi mene itselläni. Kuitenkin varteenotettava vaihtoehto tai ainakin suosittelen kokeilemaan!

Soap & Gloryn ikuisuuden vanha Greatest Scrub of All loppui lopultakin. Tämä on toinen purkkini. Ekassa oli napsautettava korkki, tässä käännettävä. Tykkäsin ekasta purkista enemmän, sillä inhottavaa rullata näitä kiinni märillä käsillä. Tämä on muuten todellakin karheaa, pienen pieniä kiteitä – kuin hiekkaa – ja naama todellakin on tämän käsittelyn jälkeen kuorittu. Saa nähdä, ostanko kolmannen purkin, kun joskus pääsen käsiksi Soap & Gloryn tuotteisiin.

Garnierin silmämeikinpoistoaine on yksi sellaisista tuotteista, joita ostan aina vain uudestaan. Se toimii, on mukavan kätsän kokoinen pullo eikä kirvele silmiäni. Hyvää kamaa!

L’Oreal Skin Perfection päivävoide oli ihana, siitä olen myös kertonut aikasemmin blogissa. Tämä tuoksui kivalta ja tuntui iholla mukavalta. En ehkä kuitenkaan tule tätä uudestaan ostamaan, sillä minulla taitaa olla jotain 6 päivävoidetta kaapissa odottamassa korkkausta + ne kaikki jo kokeilussa olevat/olleet.

Dr Ecksteinin porkkanavoide jäi oikeastaan käyttämättä. Tämä on todella paksua ja imeytyy huonosti. Luulen, että toimisi ehkä paremmin kuivaihoisella, omalle iholleni tämä ei soveltunut edes yövoidekäyttöön.

The Body Shopin E-vitamiinivoide tuli viime vuoden TBS:n joulukalenterista. Ihan ok, käytin sekä tämän päivävoiteen että yövoiteen. Ei mitään ihmeellistä, en ostaisi uudestaan, mutta nämä näytteet olivat sopiva testailukoko.

Meikkejä loppuikin sitten yllättävän paljon. Rimmelin ScandalEyes Rockin’ Curves oli oikea pettymys. Jopa mies kommentoi, että mun ripsari ei ole koskaan näyttänyt niin huonolta tai levinnyt alaluomille niin paljoa kuin tämä. Eli tämä lähti roskiin vain pari kertaa testattuna.

NYXin HD-peitevoide tuli ostettua vuosi sitten Puolasta, mutta en oikeastaan löytänyt tätä ennen kesää. Ihanan vaalea sävy ja sopi todella hyvin silmien alle. Toi kirkkautta, mutta mikään paras peittokyky tällä ei ole – toisaalta en omista kauhean tummia silmänalusiakaan. Kunhan löydän tämän vaalean sävyn kaupasta, niin ostan – tilaamaan en lähde.

No7 Beautifully Matte -meikkivoide näyttää, että siellä olisi vielä jotain sisällä, varmaan onkin, mutta mitään ei enää ulos tule. Myös purkki on niin outo, etten saa sitä auki, jotta pääsisin loput kaivelemaan. Joten annoin olla. Tämä on hyvä meikkivoide peittävyydeltään ja pitää ihon mattaisena. Väri oli ehkä hieman liian tumma, mutta kesällä meni ihan ok.

Olin erittäin surullinen, kun Lancomen Miracle Air De Teint loppui. Tämä oli oikeasti aivan unelma meikkivoide! Kevyt ja peittävä, lisää voitte lukea täältä. Ehkä mä vielä toisen tällaisen ostan…

Ardellin Brow Sculpting Gel oli todella hyvää, vähän yllätyin. Karvat pysyivät paikoillaan, eikä geeli tehnyt kulmista märän näköisiä.

Yksi lempiripsareistani on Diorshow Blackout Waterproof, joka ei ole sen tuoman lookin mukaan lempparini vaan sen, että tämä kestää melkein mitä tahansa. Kerroinkin aikaisemmin blogissa, että tämä kesti hyvin 3 tunnin Serena-reissun. Just saying!

H&M:n glitterrajausten oli aika lähteä jo roskiin. En muista koska viimeksi edes olen näitä käyttänyt. Olivat kyllä hyviä!

Clarins Be Long -ripsari oli mukana kesällä reissuissa. Ihan ok, ei mikään ihmeellinen. Tykkäsin harjasta kyllä ja saa tällä pituutta, itse tarvitsen myös tuuheutta olemattomiin ripsiini. Käytin tätä siis yleensä yhdessä muiden ripsareiden kanssa.

Real Techniquesin sieni on oma lempparini. Nyt kun omistan myös alkuperäisen beautyblenderin, niin voisin vertailla näitä kahta. Itse kyllä tykkään RT:stä, koska siinä on tasainen puoli, jolla on helpompi levittää meikkivoide.

Huulituotteita kuluu tässä taloudessa. Nämä ovat kuitenkin vain minun käyttämini. Carmex nyt on ehdoton lemppari, kuten myös Nivean Lip Butterit. Suosittelen! ACOn sininen on klassikko ja ihanan vaniljainen tuoksultaan PAITSI tämä yksilö. Luultavasti mennyt huonoksi, mutta tuoksui tosi oudolle.

Minttuinen Baby Lips ei ollut värjätty, käytin sitä vain huulipunan päällä välillä, jonka takia se näytää punaiselta. Ei mikään ihmeellinen, kuten ei mikään Baby Lips mielestäni.

Oli myös aika heittää lopulta ihana Evil Shadesin huulikiilto pois, sillä se on niin vanha. Koko yritystä ei ole ollut muutamaan vuoteen, joten uutta en saa.

Eihän tämä postaus olisi mitään ilman Pirkan meikinpoistoliinoja. Käytän näitä nykyään enää vain meikatessa, kun haluan pyyhkiä käteni meikistä tai siistiä jotain. Nyt näiden kantta on uudistettu ja se on vieläkin parempi!

RSFUn shaveri ei ollut kauhean hyvä, mutta meni viikon reissussa, kun en jaksanut oikeaa kantaa mukanani. En kyllä ostaisi, raapii sen verran enemmän ihoa.

Eiköhän tässä ollut loppuneita taas vähäksi aikaa. Löytyikö jotain kiinnostavaa?

4 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.