Featured,  ihonhoito,  Meikit

Talven ja alkukevään loppuneet tuotteet

Sisältää affiliate-linkkejä/

Ehkä nyt kesän kynnyksellä on hyvä palata talven aikana loppuneisiin tuotteisiin. Taisin maaliskuun loppuun saakka hamstrata kaikki loppuneet yhteen köntsään, joten saatte nyt tuoteoksennuksen osaksenne.

Sheet Maskit

Aloitetaan vaikka suoraan artikkelikuvan tuotteista eli sheet maskeista. Kaikkia en säästänyt, mutta aina ne, mitkä muistin. Sheet maskeista on hankala sanoa oikeasti paljoa yhden käytön jälkeen. Moni niistä kosteuttaa hyvin, mutta pitkäaikaisia vaikutuksia on vaikeampi arvioida. Leadersin naamiot ovat erittäin hyviä, mutta aika hinnakkaita verrattuna esim. korealaisiin naamioihin. En ole kuitenkaan nähnyt yhtään HUONOA kangasnaamiota, jotkut vain toimivat paremin omalla ihollani kuin toiset, mutta yksittäiskäytössä näistä on paha mennä sanomaan muuta kuin se, että kosteuttivatko ne tai rauhoittivatko ihoa.

Huulirasvat ja tuoksut

Huulirasvoja kului ihan varmasti enemmänkin, mutta kaikkia tuubeja en säästänyt. Ja yllätys, että niistä suurin osa on Carmexia. Edelleen paras! Tällä hetkellä isotretinoiinikuurin aikana Carmexikaan ei enää riitä, joten kohta saatte kuulla todella monesta huulirasvasta.

Intoxicated by Kilian on tosi voimakas tuoksu, josta sain näytteen viime kesänä ostosteni mukana. Se on lämpimän mausteinen ja hieman kahvinen tuoksu, selvästi iltakäyttöön. Suomesta Kilianin tuoksuja saa Harmoniasta.

Efva Attlingin Rose Petals Perfume yllätti minut täysin, sillä en tykkää ruusutuoksuista. Tämä kuitenkin oli kukkainen, ei pelkkä ruusuinen, ja hedelmäinen samaan aikaan. Aivan ihana! Voisin harkita ostavani tämän – näytteen sain viimevuotisen synttärilahjani mukana – vanhempani ostivat minulle korvikset Efva Attlingin liikkeestä.

Thisworksin Deep Sleep Pillow Spray on edelleen käytössä. Ja vaikka se onkin hieman hyttysmyrkkymäinen tuoksultaan, niin käytän sitä edelleen aikoina, kun nukun huonommin.

Pohjustajat

Sain lopultakin loppuun One Heck of a Blot -pohjustajan Soap&Glorylta. Tämä on silikoninen, muttei niin silikoninen kuin Smashboxin alkuperäinen primer. Mutta täytyy myöntää, ettei tämä nyt ihan hirveästi pitänyt mun ihon rasvaisuutta kurissa. Ei myöskään ollut yhtä liukas kuin mainittu Smashbox eli meikkivoide pysyi paremmin kasvoilla. En silti ostaisi uudestaan.

Gerard Cosmeticsin Slay All Day -suihke on edelleen hyvä, vaikka haju aivan karsea alkoholin takia. Tämä taisi olla vika minisuihke, joka minulla vielä oli. Olen vähän kahden vaiheilla tulenko ostamaan uudelleen, tämä piti meikin paremmin paikoillaan, mutta paremman tuoksuisiakin löytyy.

Jostain syystä tykkäsin Originsin pohjustajasta – jolla on aivan liian pitkä nimi. Ehkä se viilentävä vaikutus sai ihon näyttämään paremmalta – kun ihohuokoset supistuvat kylmästä tuotteesta. Oli miten oli, tämä toimi hyvin ihollani.

Meikkituotteet

Kulmatuotteita loppuikin sitten neljä – kaksi kynää ja kaksi geeliä. Molemmat geelit ovat Givenchyn – toinen väritön ja toinen värillinen. Molemmat ovat hyviä, mutta saatavuus ei mikään helpoin. Colourpopin kynä oli ok, ei mikään ihmeellinen ja se tuntui kuivahtavan aika nopeasti. Benefitin Goof Proof oli mun luottokulmatuote nopeaan työmeikkiin, mutta sen on korvannut Bobbi Brownin harmaansävyinen samantyylinen kynä.

Colourpopin No Filter -puuteri oli hyvä kiinteä puuteri, varsinkin hintaansa nähden. Harmi vain, että pitäisi aina tehdä Colourpopille tilaus, joten tuskin ostelen tätä hirveästi uudestaan. Benefitin minikokoinen Hello Happy -meikkivoide meni tukkoon, kun voidetta kuivui tuubin sisään. Sain sen leikkaamalla auki, joten sain käytettyä tuotteen loppuun. Ihan kiva kevytpeitteinen meikkivoide, ei vain pysy omalla ihollani pitkään, mutta onneksi häviää iholta ilman, että jättää ihmeellisiä laikkuja jälkeensä. Maybelline Fit Me -peitevoide on edelleen ehkä parhaimpia peitevoiteita, tälläkin hetkellä käytössä! Ja Soap&Gloryn Sexy Mother Pucker sävyssä 5th Avenude oli THE nudepuna, jolle yritän etsiä seuraajaa. En ole vielä löytänyt.

Vartalotuotteet

Talvella huomasin töissä yhtäkkiä, että ihan kuin haisin hieltä. En kiinnittänyt siihen pahemmin huomiota – pitihän talvella pukeutua enemmän vaatteisiin. Yksi päivä tulin kotiin ja tajusin, että tosissaan haisin hielle – ja huomasin, että testaamani Doven deodorantti on vain juuri sitä, deodorantti. Se ei sisällä antiperspiranttisia ainesosia, jonka takia se sitten lensi suoraan roskiin – tai tähän loppuneetkasaan. Ei enää ikinä!

Sen jälkeen aloitinkin uuden Mitchumin, joten en enää haise hielle!

L’Occitanen Shower Oil loppui kanssa, sillä nykyään sheivaan vain suihkuöljyjen kanssa. Edelleen ihana myös kuivalle iholle ihan pesuaineena. Uusi jo käytössä!

Kuivashampoot

Mulla on ongelma. Nimittäin kuivashampoot. KUUSI loppunutta kuivashampoota talven aikana – eli vielä kun oli jopa kuivaa ilmaa. Mulla on kyllä nopeasti rasvoittuvat päänahka ja pesen hiukset joka toinen päivä. Mutta silti, tämä on sairasta. Ja Batiste on edelleen parasta. CoLab ja IdHair eivät vain toimineet yhtä hyvin.

Meikinpoisto

Itse käytän puhdistusliinoja vain meikatessa eli käsiäni tai pöytää putsatessa. Tyttäreni on nyt alkanut käyttää näitä aamuisin – iltaisin pesee kasvot. Niinpä meillä alkaa näitä näkyä enemmänkin – en kuitenkaan heitä loppuneisiin kuin omalla meikkauspöydälläni olevat. L’Oreal Rare Flowersit tuoksuvat hyviltä ja toimivat kuten pitääkin.

Holika Holikan Seed Blossom Moisture Cleansing Oil on yksi parhaista koskaan kokeilemistani öljypuhdistajista. Se on ohutta ja tuoksuu hyvälle, sekä tällä saa ilman kauheaa hankaamista hankalatkin meikit pois. Tulen ehdottomasti ostamaan uudestaan, kunhan tulee taas tarvetta.

Ihonhoito

Aika kauan olen näitä säilönyt, sillä Acnatacin käytin viime syksynä. Auttoi pariksi viikoksi lopettamisen jälkeen, jonka jälkeen finnit palasivat.

Drunk Elephantin kaikki minikokoiset voidetta lukuunottamatta ovat nyt loppuneet, muut näette tulevissa loppuneissa. Näistä voi lukea lisää ihan omasta postauksestaan.

Herbivoren Rose Hibiscus suihke oli ihan ok, ei mikään ihmeellinen. Ei tarvitse ostaa uudestaan. Sen sijaan Pixin Hydrating Milky Mist on aivan ihana! Tulen ostamaan tätä kyllä uudestaan.

Youth To The Peoplen silmänympärysvoide oli parempi kuin osasin odottaa. Se todellakin kostutti silmänympärysihoni ja pienet juonteet hävisivät nopeasti. Kunhan olen käyttänyt pari jemmassa olevaa loppuun, niin luultavasti tulen ostamaan uuden tällaisen. YTTP:ia saa Sephorasta.

Siinä oli koko talven loppuneet. Oliko mitään kiinnostavaa mukana?

One Comment

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: