Featured,  ihonhoito

The Ordinary – näin kokoat itsellesi sopivan ihonhoitorutiinin

Sisältää affiliate-linkkejä

Jos haluat tietää, että mitä tuotteita juuri sinun ihollesi kannattaa The Ordinarylta ostaa, niin tästä postauksesta saat toivottavasti apua. Kenenkään ei tarvitse tyytyä vain yhteen brändiin, mutta The Ordinaryllä on hinta-laatusuhde kohdallaan – ja sitä voi yhdistää helposti muiden brändien tuotteisiin.

Kuten moni varmaan jo tietää, on The Ordinary DECIEMin yksi brändi, joka perustuu jonkun (tai joidenkin) aktiiviainesosan ympärille tehtyihin tuotteisiin. Monessa tuotteessa on vain yksi tai kaksi aktiivista ainesosaa ja tuotteet on yleensä nimetty niiden mukaan. Varsinkin jos ei tiedä, mitä aineisosat tekevät, voi olla varsin vaikea tietää mitä omalle iholle kannattaa ostaa tai miten niitä voi yhdistellä. Niinpä ajattelin koota ihotyypeittäin – tai iho-ongelmittain – kappaleita ja näiden alle sopivia tuotteita. Lopussa on vielä tuotteita, jotka sopivat kaikille ihotyypeille – tai joita on helppo yhdistää mihin tahansa muuhun rutiiniin.

Tällä hetkellä The Ordinarya saa myös Stockmannilta, mutta hinnat ovat korkeammat kuin esim. Elevenillä. Stockalla hinnat ovat keskimäärin noin 20-25% korkeammat kuin netistä ostettaessa. Jos haluaa käydä katsomassa tuotteita ihan livenä, niin sitten kannattaa ottaa suunnaksi Stockmann.

Tällä hetkellä The Ordinarylla on vain yksi puhdistustuote – Squalane Cleanser – joka on skvalaaniin perustuva hellävarainen puhdistustuote ja se sopii kaikille ihotyypeille. Tällä voi myös poistaa meikin. Jos haluat poistaa tällä myös meikin, niin suosittelen pesemään silloin kahdesti (kaksoispuhdistus), jotta varmasti saat kaiken meikin tai aurinkosuojan pois. Tuote on alkuun paksua voidetta (balm), joka sulaa iholla öljyiseksi.

Ihonhoidon järjestys

Ihonhoidon järjestyksellä on väliä. Esim. vesipohjaiset tuotteet eivät pääse öljyn lävitse, joten eri koostumusten kerrostaminen on tärkeää.

Ensin aina vesipohjaiset seerumit, sen jälkeen öljyt ja lopuksi voiteet (näin DECIEM ehdottaa heidän tuotteitaan kerrostettavan). Öljyt vai voiteet ensin? Siihen on kahta koulukuntaa. Toisilla toimii öljy ensin ja voide jälkeen ja toisilla toistepäin. Riippuu myös onko voiteessa esim. silikonia, jolloin laittaisin sen viimeisenä. Jos ei, niin sitten ne voi vaikka sekoittaa keskenään ja laittaa iholle yhtäaikaa.

Aamuisin viimeinen tuote ennen meikkiä on aurinkosuojatuote.

Akneiho/epäpuhtauksiin taipuva iho

Ajattelin aloittaa omalla lempiaiheellani eli akneiholla. Tästä kun valitettavasti olen itse kärsinyt vuosikaudet. Myös näin aikuisena.
Akneihon hoidossa tärkeimpiä askelia ovat hellävarainen, mutta tehokas puhdistus, BHA-happo eli salisyylihappo, retinoli ja tarpeeksi hyvä kosteutus. Näillä pärjää jo pitkälle.

Tässä ehdotus The Ordinaryn tuotteisiin pohjautuvalle ihonhoitorutiinille akneihosta kärsiville:

Aamu: Niacinamide 10% + Zinc 1% ja tämän päälle kosteutuksena Natural Moisturising Factors + HA.

Ilta: Salicylic Acid 2% Solution (anna vaikuttaa vähintään 20 minuuttia, ennen kuin jatkat seuraavaan vaiheeseen), Niacinamide 10% + Zinc 1% (anna rauhassa imeytyä ihoon), viimeisenä vaiheena iho tarvitsee kosteutusta, jonka saa joko 100% Plant-Derived Squalane tai 100% Cold-pressed Rose Hip Seed Oil -tuotteista. Itse tykkään jälkimmäisestä, mutta moni ei varmaankaan tule pitämään sen tuoksusta – ja ruusunmarjaöljy sisältää A-vitamiinia eli pro-retinolia.

HUOM! Suosittelen kuitenkin, että jos kärsit aknesta – varsinkin kipeistä paukamista – käänny ihotautilääkärin puoleen, sillä akne on ihosairaus ja siihen on olemassa lääkkeitä. Jos olet jollain aknelääkityksellä, niin älä käytä näiden lisäksi esim. retinolia (sillä esim. Roaccuttan on A-vitamiinia) tai vahvoja AHA-happoja. Aknelääkkeiden kanssa tärkeintä on ihon rauhoittaminen ja kosteuttaminen, sillä varsinkin suun kautta otettavat lääkkeet ovat niin vahvoja, että ne kuivattavat ihoa sekä limakalvoja reippaasti. Näin ollen katso kohta herkkä iho.

Herkkä iho

Herkkä iho voi johtua monestakin eri syystä – ja siitä kärsivä voi kärsiä myös esim. aknesta tai kuivasta ihosta. Herkän ihon hoitoon yleensä kuuluu ihon vahvistaminen ja suojaaminen, jottei iho herkistyisi enempää. Jos tietää, että on allerginen jollekin ainesosalle tai iho on herkkä määrätyille tuotteille, kannattaa itse olla tosi tarkkana INCI-listojen kanssa. Mitä lyhyempi lista, sitä helpompi on selvittää, mikä ainesosa voisi aiheuttaa yliherkkyyttä.

Jos halutaan hoitaa vain herkkää ihoa – sitä vahvistaen ja suojaten, niin alla on helppo ihonhoitorutiini tähän. Muista tehdä patch test eli testaus iholla ennen kuin käytät tuotetta koko naamalle. The Ordinaryllä on oma testausopas eri tuotteille.

Aamu: Amino Acids + B5 (ensimmäisenä, vesipohjainen seerumi), “B” Oil tai 100% Organic Cold-Pressed Borage Seed Oil tai 100% Organic Virgin Sea-Buckthorn Fruit Oil ja viimeisenä Natural Moisturizing Factors + HA.

Ilta: Amino Acids + B5 (ensimmäisenä, vesipohjainen seerumi),“B” Oil tai 100% Organic Cold-Pressed Borage Seed Oil tai 100% Organic Virgin Sea-Buckthorn Fruit Oil ja viimeisenä Natural Moisturizing Factors + HA.

Kuten huomaat, on herkän ihon rutiini samanlainen aamulla ja illalla – tai siis se voi olla, se voi myös vaihdella omien mieltymysten mukaan. Pääasia on, että ihoa yritetään hoitaa, korjata ja suojata. Öljyissä on valinnanvaraa eli kannattaa itse vähän katsoa mikä on omasta mielestä se itselleen paras vaihtoehto.

Kuiva/pintakuiva iho

Näillä kahdella on eroavaisuuksia, sillä kuiva iho tarvitsee enemmän syväkosteutusta kuin pintakuiva iho, mutta samoilla tuotteilla voidaan saavuttaa molemmilla hyvä lopputulos. Esim. hyaluronihappo on molemmille todella hyvä tuote, mutta riippuen happomolekyylien koosta se voi toimia ihon eri pintakerroksissa.

Aamu: Hyaluronic Acid 2% + B5, Natural Moisturizing Factors + HA.

Ilta: Hyaluronic Acid 2% + B5, 100% Plant-Derived Squalane, kuivaihoisille lisäisin vielä Natural Moisturizing Factors + HA viimeisenä iholle.

Vaihtoehtoisesti 100% Cold-Pressed Virgin Marula Oil tai 100% Organic Cold-Pressed Moroccan Argan Oil voidaan käyttää 100% Plant-Derived Squalane sijaan illalla. Marula-öljy on kosteuttavampi kuin Argan-öljy. Marula-öljy on hyvä kuivaihoiselle, Argan-öljy normaalista rasvoittuvalle ja pintakuivalle iholle. Mutta tämäkin riippuu täysin käyttäjän omasta toiveesta öljyn suhteen sekä mikä tuntuu omalla iholla parhaimmalta.

Epätasainen iho

Epätasainen iho tarkoittaa siis pieniä epäpuhtauksia iholla – tai arpia. Itselläni ainakin tulee silmien ympärille herkästi miliumeja eli valkoisia pieniä kohoumia. Ja epätasainen iho ei tarkoita, ettei sinulla voisi olla vaikka kuiva iho tämän lisäksi. Niinpä alla listatut tuotteet ovat joko hyvä lisä omaan rutiiniin tai korvaamaan rutiinista esim. muut hapot.

Ja koska tämä rutiini on todella happopitoinen, niin alottaisin lisäämällä hapon joko iltaan kasvoveden tai vesimäisen seerumin sijaan tai sitten aamulla ainoana tuotteena. ÄLÄ aloita heti kaikilla hapoilla ja retinoliyhdistelmällä, tai muuten ihosi voi vetää herneet nenään.

Aamu: Azelaic Acid Suspension 10% (anna olla iholla noin 20 minuuttia jos mahdollista ennen seuraavaa tuotetta tai käytä ainoana tuotteena vaikka kuuriluontoisesti).

Ilta: Glycolic Acid 7% Toning Solution (anna olla noin 20 minuuttia iholla, ennen kuin lisäät seuraavan tuotteen), Granactive Retinoid 2% (tai jos iho kestää niin 5%) in Squalane.

AHA 30% + BHA 2% Peeling Solution on hyvä käytettäväksi 1-2 kertaa viikossa.

Epätasainen ihonsävy

Maksaläiskiä, finnien jälkeensä jättämiä punaisia läiskiä tai arpia. Kenellä ei nyt jotain näistä ole ollut. Jos ei, niin ONNITTELUT. Itse en valitettavasti voittanut tuossa geenilotossa, joten kaikki nämä ovat tulleet tutuiksi. Tämäkin rutiini voi olla yhdessä oman ihotyypin rutiinin kanssa tai vaikka viikon/parin viikon kuuri aina silloin tällöin.

Jos haluat ottaa tästä rutiinista vain yhden tuotteen käyttöön, suosittelen Alpha Arbutinin lisäämistä omaan ihotyypin rutiiniin.

Aamu: Alpha Arbutin 2% + HA, Niacinamide 10% + Zinc 1%, Magnesium Ascorbyl Phosphate 10%

Ilta: Alpha Arbutin 2% + HA, Azelaic Acid Suspension 10%

Ascorbyl Tetraisopalmitate Solution 20% in Vitamin F voidaan lisätä iltaisin ennen Azelaic Acid Suspension 10% lisätueksi ihonsävyn tasoittamiseksi.

Ihon vanhenemisen ehkäiseminen

Kuka nyt ei haluaisi ehkäistä ihon ennenaikaista vanhenemista. Kosteustasapainon sekä ihon suojaaminen ovat tärkeimmät tässä rutiinissa. Myös retinolin lisääminen ei haittaa ketään, jolla alkaa jo näkyä juonteita.

Mutta kuten huomaatte kohta, niin nämä tuotteet käyvät oikeastaan kaikille ihotyypeille.

Aamu: “Buffet”, Hyaluronic Acid 2% + B5

Ilta: “Buffet”, Granactive Retinoid 2% (tai jos iho kestää, niin 5%) in Squalane, 100% Organic Cold-Pressed Rose Hip Seed Oil

Kaikille sopivat tuotteet

Hyaluronihappo – The Ordinaryn monessa tuotteessa on lisätty hyaluronihappoa, sillä se saa ihon näyttämään tasaisemmalta ja se lisää ihon kosteutta. Hyaluronihappo sitoo itseensä kosteutta ja eri molekyylikokoisina se asettuu eri ihon kerroksiin. Joissain tuotteissa voi olla vain yhtä hyaluronihappokokoa, joissain monta. Eli pelkkä hyaluronihappo ei kerro, että kuinka hyvin tuote kosteuttaa ihon eri pintakerroksia.
Ainoa, kenelle en suosittele hyaluronihappoa, on todella kuivassa paikassa elävälle, sillä siinä vaiheessa hyaluronihappo alkaa imeä kosteutta ihosta pois, eikä ilmasta ihoon.

C-vitamiini – The Ordinarylla on kahdeksan erilaista C-vitamiinituotetta. Itse olen testannut niistä muutamaa. 100% C-vitamiinijauhe on helppo lisätä omaan kosteuttavaan seerumiin eikä tarvitse lisätä erillistä kerrosta omaan ihonhoitorutiiniin.
Ainoa, mitä pitää muistaa on että C-vitamiinin kanssa samaan aikaan ei kannata käyttää niacinamidea (tätä voi olla eri voiteissa), EUK 134:a tai todella happoisia tuotteita. Ne voivat saada C-vitamiinin hapettumaan nopeammin, jolloin siitä tulee vapaa radikaali ja antioksidanttina toimimisen sijaan voi vahingoittaa ihoa. Itse käytän C-vitamiinia aamuisin, niacinamidea tai happoisia tuotteita iltaisin, sillä aurinkosuojan alla C-vitamiini on oiva lisä antamaan suojaa vapaita radikaaleja vastaan. Mutta C-vitamiinia voi käyttää myös iltaisin.

Aurinkosuojat – The Ordinarylla on kaksi aurinkosuojaa – SK15 ja SK30. Itse käytän vähintään 30 ja suosittelen sitä muillekin. Aurinkosuoja on aina viimeisin vaihe ihonhoidossa ennen meikkiä, on aivan sama kenen valmistamaa aurinkosuojaa käytät. Ja onneksi aurinkosuojia löytyy vaikka minkälaisia, jos ei The Ordinarylta niin vaikka apteekista. Aurinkosuoja kannattaa ostaa oman ihotyypin tarpeen mukaan – oli se sitten herkkä tai akneen taipuvainen.

Retinoli – tai tretinoidit, tai tretinoiini – aivan sama millä nimellä A-vitamiinijohdannaista kutsuukaan, niin se on varmin tapa tasoittaa juonteita ja hidastaa ikääntymisen näkymistä iholla. Kuten jo mainitsin, niin A-vitamiinia käytetään tretinoiinin muodossa esim. aknen hoitoon, joka Suomessa on reseptilääke. A-vitamiinijohdannaisia on erilaisia ja toiset toimivat paremmin tai nopeammin kuin toiset. Itse käytän tällä hetkellä adapaleenia (reseptivoide), joka on yksi retinoidi eli A-vitamiinijohdannainen. Mutta sen sijaan voisin käyttää hyvin jotain The Ordinaryn tuotettakin – ja olenkin. Reseptivoiteet yleensä toimivat nopeammin, mutta voivat myös ärsyttää ihoa herkimmin. Kannattaa siis miettiä tarkkaan minkä retinolituotteen ottaa itselleen käyttöön, sillä niissäkin on paljon eroja – varsinkin helposti ärtyvän tai akneihoisen kannattaa miettiä, ettei pahenna ihon tilannetta ennestään.

The Ordinary myy myös No-Brainer-settiä, joka sisältää “Buffet”, Granactive Retinoid 2% Emulsion ja Natural Moisturizing Factors + HA. Eli retinoidia, kosteutusta ja peptidejä – tämä kombinaatio käy oikeastaan kenelle tahansa. Eli jos sinulla ei ole mitään tarkkaa, mitä haluat ostaa, niin tuolla kombolla ei voi mennä pieleen. Itse olen käyttänyt kaikkia ja voin suositella!

Eleveniltä löytyy myös erilaisia settejä eri ihotyypeille The Ordinarylta, joten kannattaa katsastaa nekin.

En ottanut mitään kantaa silmänympärysvoiteisiin, sillä normaaleja voiteita voi käyttää myös silmänympäryksille – niille ei välttämättä tarvitse omaa voidetta. The Ordinarylla ainoa silmänympärystuote taitaa olla kofeiinia sisältävä seerumi, joka ainakin itselläni hävittää nopeastikin turvotuksen, mutta se ei yksinään riitä kosteuttamaan ihoa.

Kannattaa katsoa, että tuotetta voi käyttää silmien lähellä tai muuten suosittelen jättämään sen vain muualle kasvoihin. Retinolia, C-vitamiinia ja muitakin aktiiviainesosia voi käyttää silmänympäryksillä, mutta yleensä niissä esim. retinolia on vähemmän kuin koko kasvoille tarkoitetussa tuotteessa, sillä silmänympärysiho on erittäin ohut ja herkkä. Happoja en ikinä laittaisi silmien lähelle!

Onko The Ordinary teille jo tuttu? Mikä tuote on ollut paras tai mikä kiinnostaa eniten?

2 Comments

  • Nina S

    Kiitos tästä kiinnostavasta postauksesta! Olen lukenut merkistä jonkin verran ja Stockalla tutkaillut tuotteita pikaisesti. Kovasti kyllä kiinnostaa. Muutaman tuotteen kyllä voisi hankkia, kun on edelliset vastaavat käyttänyt pois. Hyvä hinta-laatu -suhde kiinnostaa tietysti aina 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: