Featured,  Meikit

Kauneusbloggaajien meikkihaaste – uuden vuoden bilemeikki

Sisältää affiliate-linkkejä

Sori puolen kuukauden blogilomasta, tuli itsellekin vähän yllätyksenä, kun ei sen joulun pitänyt noin yllättää. Tarkemmat selitykset jossain muussa postauksessa. Nyt on meinaan aika katsoa tulevaan vuoteen – tai ainakin vuodenvaihteen juhlameikkiin.

Muutama meistä kauneusbloggaajista päätti tehdä yhteisen meikkihaasteen uuden vuoden bilemeikin ympärille ja tarkempana sanan oli säihke.

Itse vähän venytin omaa mukavuusaluettani tekemällä kylmän silmämeikin. Anastasian Sultry -paletilla kun käy sekä lämpimän, että kylmän, säkenöivän bilemeikin teko. Tähän voisi heittää vielä glitteriä, mutta tuo metallisuus viehätti minua enemmän tällä hetkellä ja päätin antaa glittereiden olla rauhassa.

uuden vuoden meikki

uuden vuoden meikki

Meikin teko kesti aika pitkälle neljän laulun verran – mukaanlukien myös kasvot. Biisejä tuli Halestormilta kaksi, Within Temptationilta yksi ja In This Momentilta yksi. Hyvä naisvetoinen taustamusa meikatessa!

Toivottavasti aurinkoakin alkaisi kohta näkyä, niin näiden meikkikuvien ottaminen olisi helpompaa. Ringlightilla saan aina liian ylivaloitettua ja muuten valaistus on tosi kellertävä – tai ikkunan edessä tosi sininen.

Muut tähän meikkihaasteeseen osallistuneet ovat:

The Diary of a Shopaholic
Blinger Shimmer
MaittaLy
Annie (Youtube-video)
Strokes of Color

Huomenna listaan vuoden 2018 uutuussuosikit – sekä esim. luetuimmat postaukset ja top 9 IG-kuvat (jotka voi jo nyt katsoa mun IG-tililtä @henna.vee).

5 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: