Meikit

Benefit Hello Happy Soft Blur Foundation

Tukholman työmatkalla minulla oli noin viisi minuuttia aikaa käydä läpi Tax Free, ennen kuin piti juosta portille – joka siis Tukholmassa on AINA ihan toisessa päässä koko rakennusta. Niinpä nappasin mukaani Benefitin Hello Happy -meikkivoiteen sävyssä 2 (sillä sävyä 1 ei ollut) sen enempää miettimättä.

Hello Happy on todella ohut ja kevyt meikkivoide, joka blurraa ihon epätasaisuuksia. Se on peittävyydeltään aika kevyttä, mutta sitä saa kerrostettua jonkin verran. Se jättää iholle satiinisen pinnan, mikään matta tämä ei mielestäni ole.

benefit hello happy

Sävy 2, jonka otin mukaani on Light – Warm eli vaalealle ja kellertävälle iholle sopiva. Itselläni se sopii hyvin näin loppukesästä/alkusyksystä, koska ohuen koostumuksen ja peittävyyden ansiosta se sulautuu hyvin ihooni. Tilasin juuri miniversion sävyssä 1, jonka ajattelin ottaa mukaan matkoille ja luulen sen sopivan paremmin talveksi minulle. Sävy 1 on Fair – Cool eli vaaleanpunapohjainen.

benefit hello happy

Pakkaus on söpö puristettava pullo, joten meikkivoidetta on helppo annostella. Ja koska tämä on tosi kätevän kokoinen ja kevyt muovipullo, niin tämä täysikokoinenkin kulkisi helposti reissussa mukana.

benefit hello happy foundation 2

Itse kärsin tällä hetkellä tosi rasvoittuvasta ihosta, eikä tätä meikkivoidetta ole tarkoitettu kestämään rasvaisella iholla. Tämä ei kuitenkaan mene ihollani “mutaiseksi” tai paksuksi, kun ihon öljyt sekoittuvat meikkivoiteeseen. Päinvastoin omat öljyni ikäänkuin syövät meikkivoiteen, joten jäljelle jää kiiltelevä ihoni. Täytyy myöntää, että juuri tämän takia pidän tästä meikkivoiteesta. Mikään ei ole rumempaa, kuin meikkivoide, joka sekoittuu ihon öljyihin ja menee ruman näköiseksi. Mieluummin haluan, että se häipyy vähitellen iholtani. Käytän tätä siis, vaikka se ei olekaan ihotyypilleni tehty, sillä itseäni kuluminen ei häiritse normaalina työpäivänä.

benefit hello happy foundation 2

Kuiva-normaali-ihoiselle tämä voisi olla todella nappivalinta kevyeksi meikkivoiteeksi, mutta rasvoittuvalle iholle en suosittele, jos haluat meikkivoiteen pysyvän hyvänä koko päivän. Meikkivoiteessa on SK15, itse en ole testannut aiheuttaako salama mitään valkoista harsoa kasvoille.

Oletteko te jo ehtineet testata tätä Benefitin uutuutta?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: