ihonhoito,  Lifestyle,  Meikit,  Vaatteet ja asusteet

Viime viikolla – PR-tapahtumia, Barbieta ja lävistyksiä

Viime viikon hiljaisuus tuli ihan yllättäen. Minulla oli pari postausraakiletta odottamassa, mutta viikon aikan unohdin ne kokonaan ja niinpä viime viikko oli hiljainen. Yritetään ottaa tällä viikolla vähän kiinni – aloitetaan vaikka mitä viime viikolla sitten tapahtui.

Tämä olisi helpompaa, jos puhelimeni ei olisi tuhonnut kaikkia kuvia viimeiseltä parilta viikolta. Se jumahti, kun oli kiinni koneessa ja kaikki kuvat poistuivat. Että mennään siis ilman kuvia, joita tähän postaukseen piti tulla. En jaksa rootata puhelinta, joten mennään siis niillä muutamilla kuvilla, jotka selvisivät tai olivat kamerassa.

barbie the icon

Edellissunnuntaina oli Kansallismuseon Barbie-näyttely viimeistä päivää ja pakkohan meidän oli sinne viimeisenä päivänä tunkea jonottamaan. Ajatuksena oli käydä näyttelyssä jo lomalla, mutta se jäi. Niinpä kiltisti jonotimme tunnin, että pääsimme katselemaan vanhoja – sekä vähän uudempia – Barbie-nukkeja. Oli siellä pari tuttuakin nukkea, nimittäin meidän vanhemmilla on vielä minun ja siskoni lapsuudesta Totally Hair Barbie, Ken ja Teresa.

korres wild rose

Keskiviikkona kävin aamusta Korresin PR-tilaisuudessa kuulemassa Wild Rose -sarjan uudistumisesta. Itse en ole mikään ruusujen suurin ystävä, mutta itse PR-tapahtuma oli aivan ihana ja tuotteet kiinnostavia. Saimme mukaamme muutaman uutustuotteen sekä pari uudistettua jo aikaisemmin kokoelmassa ollutta tuotetta. Aion todellakin testata näitä ja kertoa, miten ne soveltuvat rasvoittuvasta akneihosta kärsivälle.

curaprox

Torstaina otin lomapäivän töistä ja kävin ensin aamupäivällä ProCaren PR-tilaisuudessa. Oli tosi kiva tutustua tuttuihin ja vähemmän tuttuihin brändeihin rennossa ympäristössä. Tuli juteltua bloggaajakollegoidenkin kanssa. Saimme lähtiessä todella painavan goodie bagin, mukana mm. kuvassa olevat todella söpöt Curaproxin hammastahnat sekä esim. Jeffree Starin pari tuotetta. En ole edes kuvannut koko bägiä, mutta ihan varmasti tuotteista tulee myöhemmin enemmän juttua, kunhan saan niitä testattua.

ear piercing outer conch

Tilaisuuden jälkeen kipitin Kalevankadulle ottamaan oikeaan korvaani pari lävistystä Paradise Tattoo & Piercingissä. Sachi taisi olla enemmän innoissan mun conch-lävistyksestä kuin minä – tai siis oikeastaan siitä kimaltavasta korusta, joka siihen laitettiin. Kuulemma blingiä saa harvemmin laitella. Mutta nyt minulla on siis outer conch -lävistys sekä toinen läväri korvalehdessä. Korvalehteen otin vain tylsän pallon, koska sen saa vaihtaa jo parin kuukauden kuluttua. Rustossa kun paraneminen voi kestää 6-9kk, niin otin sellaisen korun, mitä haluan pitää niin kauaa. Nyt sitten on mietinnässä, että mitä tämän jälkeen – tietystihän hienointa olisi saada Maria Tashin Diamond Star Garland Threaded Stud -korvis, mutta 2400 euron hinta ei ole ihan tällä hetkellä kukkarolleni sopiva. Mies jo kysyi, että onko tämä joku synttärilahjavinkki. Ehkä…

jysk word puzzle

Ja edellisviikolla kävin Jyskin Forum-kaupan avajaisissa. Todella upea konsepti, kannattaa käydä tsekkaamassa. Ostin muutaman tuotteen mukaani ja lopulta viime viikolla keksin, että mitä näin nörttinä kirjaintaululle voisi kirjoittaa. Kiitos Thanos! Sopii hyvin tuohon keksipurkin viereen portaiden alle.

Miten teidän viime viikko meni? Onko jotain kivaa tulossa tällä viikolla?

2 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: