Kauneus | lifestyle

Sephoran ostoslista

Sephoran ostoslista

Olen lähdössä viikonloppuna Ruotsiin lyhyelle risteilylomalle perheen kanssa, joten kohta minut löytää sitten Sephorasta tutkimassa hyllyjä. Ja koska tällä kertaa tiedän aika tarkkaan, että mitä haluan sieltä mukanani tuoda, niin päätin näyttää teillekin. Voidaan sitten verrata, että minkälainen satsi lopulta tuli mukanani kotiin.

Vähän epäilen, etten tule kaikkea tältäkään lyhyeltä listalta ostamaan, sillä näiden yhteishinnaksi tulisi noin 200 euroa – ja olen antanut itselleni max. 150 euroa ostosvaraa Sephoraan. MUTTA ainahan nämä vähän muuttuvat.

Kuten moni varmaan arvasi, niin Fenty Beautyn takiahan sinne pääasiassa nyt menen. Vähän pelkään, että onkohan omaa meikkivoidesävyä saatavilla, sillä minulla ei ole varaa ostaa kahta ja sekoitella niitä. Vähän epäilen, että oma sävyni olisi 120, mutta koska talvi on tulossa niin mieluummin ostan sitten liian vaalean kuin tumman – varsinkin kun tämä kuivuessaan tummuu ja voi vielä tämänkin jälkeen hapettua iholla. Meikkivoiteen lisäksi aion katsastaa huulikiillon TAI sitten sen sijaan Amber-sävyisen Matchstixin varjostukseen. Ja Metal Moon – ensinnäkin nimi, ihan täydellinen – olisi niin minun sävyinen korostuspuuteri, että se on ehkä pakko nakata ostoskoriin.

sephora_shopping_list

Fentyn lisäksi vain yksi muu uutuus löytyy listaltani, nimittäin Huda Beautyn Lip Strobe sävyssä Angelic. Luultavasti swatchaan nämä kaikki ja jos löytyy parempi sävy, niin se sitten lähtee mukaan, mutta Angelic näyttää kauniilta. Näitä ei ollut vielä tullut Barcelonan reissulla, joten en pystynyt silloin tätä ostamaan. Sitten Roleplay-huulipunani kohta jo loppuessa haluaisin ostaa sen tilalle jonkun muun Marc Jacobs New Nudes -kokoelman huulipunan ja se voi olla joko kuvan Moody Margot tai sitten paljon vaaleampi Strange Magic. Molemmat ovat Roleplayta vaaleampia, mutta koska näiden koostumus on semiläpinäkyvä, niin ne eivät ole huulilla liian peitepuikkomaiset. Ja koska mä olen nyt aina myöhässä kaikkeen junaan, niin Kat von D:n Shade + Light Eye -paletti on himottanut jo vuosia. En vain ole saanut ostettua. Jos nyt?

Oliko listalla mitään omaa suosikkia – tai mitä sinä ostaisit, jos nyt pääsisit Sephoraan?



2 thoughts on “Sephoran ostoslista”

  • Mä ostaisin kans Fentyä, ainakin meikkivoiteen ja tuon huulikiillon. Myös tuo Hudan huulikiilto saattaisi lähteä mukaan, kun pääsisin sitä ensin testailemaan..! 🙂 Kat von D:ltä saattaisi myös jokin tuote lähteä mukaan, irtopuuteri tai tuo paletti 🙂

  • Jos nyt pääsisin Sephroraan ja jos olisi shoppailurahaa, niin hankkisin sen Marc Jacobsin kookospohjustajan 🙂 Ja varmaan lisää merkin silmänrajauskyniä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


%d bloggaajaa tykkää tästä: