Kauneus | lifestyle

Eläinkokeeton kosmetiikka – ajatuksia omasta kosmetiikankäytöstä

Eläinkokeeton kosmetiikka – ajatuksia omasta kosmetiikankäytöstä

Olen miettinyt jo pitkään, että miksi on niin vaikea luopua määrätyistä brändeistä, vaikka ihan varmasti löytäisin tilalle eläinkokeettoman version lempituotteistani. Niinpä ajattelin tehdä tästä ihan oman postauksensa.

Eniten koko siirtymässä ahdistaa se, että miten eri ihmiset lokeroivat eläinkokeettomat brändit. Jotkut ostavat vain luonnonkosmetiikkaa, jotkut vegaanisia tuotteita, jotkut brändeiltä jotka eivät itse testaa ja jotkin haluavat ostaa vain yrityksiltä, joiden emoyrityskään ei testaa. Tästä saa niin monta vastausta kuin on ihmisiäkin. Itse lukeudun ehkä niihin, että jos yritys ei itse testaa, niin minulle se on eläinkokeetonta kosmetiikkaa (esim. The Body Shop, jonka emoyritys L’Oreal taas testaa). Pelkästään jo näidenkin kahlaus on oma lajinsa.

Netistä löytyy monia, monia, monia listoja eri yrityksistä, jotka ovat cruelty free. Ja näiden listojen sisältö vaihtelee sen kirjoittajan mukaan. Joissain The Body Shop on CF, kun toisissa ei juurikin emon takia.

Varsinkin Narsin ilmoitus alkaa myydä Kiinassa, on nostanut monelle niskavillat pystyyn. Itse ymmärrän yrityksen ajatusta tässä, sillä Kiinan ostopotentiaali on paljon isompi kuin esim. Euroopan, kokonaisuudessaan. Yleensä yritykset haluavat tehdä rahaa, mahdollisimman paljon. Sitten on yrityksiä, jotka perustuvat jonkun ideologian ympärille, ja tämän rikkominen on pahempi kuin pienemmät tuotot. Kaikki siis riippuu itse yrityksestä, sen ideologiasta sekä halusta tehdä tuottoa.

mac

Tällä hetkellä minulle helpoin brändi tiputtaa omasta elämästäni pois on MAC. Minulla on monia MACin tuotteita, joista pidän, mutta jotka on myös helppo korvata toisten brändien tuotteilla. Sama koskee myös L’Orealin tuotteita (siis suoraan L’Oreal Parisin tuotteita). Se ei ole koskaan ollut lempimerkkini edes supermarkettikosmetiikassa.

Tällä hetkellä itse etsin ehkä suurimman osan tiedoistani CF-merkeistä Cruelty Free Kittyltä, Phyrralta sekä Logical Harmonylta. Viimeisin on sertifikaatti eli kaikki eivät halua siitä maksaa. PETAn tietoihin en ihan luota, enkä nyt täysin tue koko PETAakaan

Minulle CF ei tarkoita, että haluaisin siirtyä täysin luonnonkosmetiikkaan. Täytyy myöntää, että se on ihan oma maailmansa, ja valitettavasti en halua edes sukeltaa siihen liian syvälle. En ole luonnonkosmetiikka vastaan, vaan varsinkin netssä väärää tietoa jakaviin luonnonkosmetiikkasotureihin. Ihokarvat nousee pystyyn, kun ajattelenkin valituksia kaikkien kemikaalien vaarallisuudesta. Educate yourselves people!

mitchum

Mutta takaisin aiheeseen. Miksi silti täysin eläinkokeettoman kosmetiikan ostaminen on niin vaikeaa? Jos nyt tänään päättäisin, etten osta yhtään kosmetiikkaa, joka ei ole jollain kolmella mainitsemallani listalla. Mitä menettäisin? Ensinnäkin menettäisin heti lempideodoranttini, sillä Mitchum testaa eläimillä. Selviäisinkö ilman tätä? No ihan varmasti, ja onhan mulla vielä pari pulloa varastossa, jonka aikana voisin löytää uuden eläinkokeettoman lempidödön. Mutta mitä mä teen mun Gillettelle? En ole löytänyt yhtä hyvää höylää muilta. Tai mun Kiehl’sin lempihoitoaine? Paniikki iskee? Ehkä vähän. Helpoin on luopua turhasta kosmesta eli meikeistä tai jopa ihonhoidosta, mutta päivittäinen hygienia onkin sitten eri juttu.

Miksi en vaan siis voisi päättää, että tässä ja nyt lopetan ostamisen brändeiltä, jotka testaavat eläimillä? Ei se olisi vaikeaa. Takaraivossa on aina se pieni ajatus, että ei yhden ihmisen panos paljoa vaikuttaisi. Edes näinkään paljoa kosmetiikkaa ostavan. Ja jos teen tämän, niin ei se hyvitä kaikkea muuta mitä teen (syön lihaa, käytän muovia, ei kerätä biojätettä jne). Aina joku löytäisi kuitenkin valitettavaa, onneksi vielä olen saanut rauhassa ostella ja esitellä täällä mitä haluan. Mutta toisaalta, tulisiko itselleni parempi olo, kun olen tehnyt edes JOTAIN eläinten hyväksi? Muuta kuin adoptoinut kaksi kissaa eläinsuojeluyhdistyksestä sen sijaan, että olisin ostanut pentutehtailijoilta. Ehkä. Ja ehkä se voisi tuoda mukanaan jotan muutakin, ehkä alkaisin miettiä enemmän mitä muut kotiimme tulevat tuotteet ovat käyneet läpi. Onko pyykinpesuainen ekologinen jne.

cat_pullukka_black_white

Epäloogisin teko – jos päätyisin ostamaan CF-kosmetiikkaa – olisi se, että heittäisin pois vanhat kosmetiikat. Varsinkin roskikseen. Se olisi täysin hukkaan heittämistä, sillä niistä on jo maksettu, yritys on saanut jo rahansa. Se ei auttaisi ketään, eli käyttäisin jo omistamani tuotteet kuitenkin loppuun tai lahjottaisin/myisin pois.

Kanssa mietin PR:nä saamaani kosmetiikkaa. Ottaisinko silti vastaan eläinkokein testattua kosmetiikkaa, mutta mainitsisin tästä JOS tekisin niistä postausta? Vesittäisikö tämä koko ajatuksen?

Ja onko eläinkokeettomuudella väliä, jos itse tuotteen pakkaus on itsessään sellainen, että luontoon päästyään se voi aiheuttaa enemmän pahaa kuin itse tuote. Kuinka pitkälle tätä on mietittävä? Ja kuinka pitkälle oikeasti pystyy edes ottamaan kaiken huomioon? Mikä on loppujen lopuksi se pienin paha? Eläinkokeettomuus nyt olisi jo ensimäinen askel kohti parempaa.

Ehkä jonain päivänä huomaan, etten ole ostanut eläinkokein testattua kosmetikkaa kuukausiin. Se päivä ei ehkä ole tänään, mutta se voi olla jo huomenna. Tulen miettimään todella tarkkaan seuraavien ostojen yhteydessä, että tulenko tarvitsemaan koko tuotetta ja jos se on testattu eläimillä, niin pystyisinkö ostamaan toisen tuotteen sen sijaan, joka ei ole. Palaan ihan varmasti tähän asiaan loppuvuoden aikana.

Edit. Ja kun sain tämän valmiiksi, luin DIXI-blogista Helenan päätöksen siirtyä kokonaan cruelty free -kosmetiikan käyttöön. Hieno päätös!

Ostatteko te vain CF-tuotteita vai oletteko harkinneet siihen siirtymistä? Haluan kuulla kaikkien mielipiteitä asiasta!



6 thoughts on “Eläinkokeeton kosmetiikka – ajatuksia omasta kosmetiikankäytöstä”

  • Mää en oo omalle kohalleni miettiny koskaan tätä asiaa. Hyviä pohdintoja sulla kyllä tässä kirjoituksessa!

  • Olen kyllä miettinyt asiaa, mutta jotenkin se tuntuu liian hankalalta. Ja niinhän sen ei mielestäni pitäisi olla, nykyaikana kaiken kosmetiikan pitäisi olla automaattisesti eläinkokeetonta, koska edellytykset sille kyllä on. Mielestäni isojen suuryrityksten pitäisi alkaa tekemään itsenäisesti näitä positiivisia valintoja eikä niin että tämäkin asia on kuluttajien vastuulla ja kuluttajien on painostettava valinnoillaan yrityksiä(tiedän…tällainen on ihan halinallemaailma ajattelua). Koen että ihan arkielämässä saa tehdä valintoja tarpeeksi, saati sitten että miettii deodorantin tai shampoon kohdalla eettisyyttä. Haluaisin kyllä, mutta oma energiani ei siihen vain riitä ja arvostan suuresti niitä jotka näitä valintoja tekevät ja tutkivat. Ja niin kuin mainitsit mihin vetää rajan ja ketä näissä CF- arvioissa uskoo. En kyllä usko ttä jäisin mistään paitsi vaikka siirtyisin CF-kosmetiikkaa, sitä en pelkää. Käytän tällä hetkellä alumiinitonta luonnonkosmetiikan dödöä ja olen hyvin aktiivinen kierrättäjä (se roskiskatoksen marmattaja:)), yritän ostaa punaisen lihan ja maitotuotteet,munat luomuna….joten pienin askelin…ehkä jonain päivänä kaikki kosmetiikkanikin on cruelty free.

  • Hieno postaus! 🙂
    Jos ihminen ottaisi kaikki asiat huomioon, pitäisi muuttaa luolaan ja elää oman maan perunalla, ilman torjunta ja lannoiteaineita, haisten yksin pimeässä.
    Hienoa on se, että edes yrittää omalta osalta tehdä jotain asialle imho. Toivon kovin, että jonain päivänä maailmassa ei tehtäisi eläinkokeita tai edes pakotettuja ihmiskokeita…
    Kirpiaisi myös kun jo joku aika sitten oli puhe micro beads joita on hyvin useassa kuorintavoiteissa ja suihkusaippuoissa ja ne tappaa merieläimiä kun pääsevät luontoon takaisin. Tuntui tyhmältä etten edes ollut ajatellut asiaa, että pehmeän ihon tarjonnut viemäristä menevä kide olisi haitallista… *shame*

    Eläinten- ja ihmisoikeuksien ja olojen vyyhti on syvä ja hyvin masentava. Luomu ei tarkoita, että lehmä olisi onnellisempi. Se jumittaa ihan samassa paskassa kuin toverinsa, mutta saa vain luomu ruokaa. Se ei saa kipulääkkeitä tai antibiootteja kun on sairas. Se kärsii tai kuolee. Sitä ei myöskään teurasteta yhtään eettisemmin…
    Vapaatkin kanat on vapaita tallomaan toisensa kuoliaaksi, koska on liian vähän tilaa lainsäädännön mukaan. Kana ei ole vapaana pihalla ja nauti auringosta.
    Markkinointi sumuttaa ihmisiä hyvin ja paljon.

    Mutta kierrätys on pop 😉 Sen lisäksi että saadaan niitä uusiokäyttöön ja vähennettyä kaatopaikan taakkaa (ja uhkaa vallata koko suomi), luodaan ihmisille työpaikkoja 🙂

  • Hyvä postaus! 🙂
    Tässä asiassa on kyllä niin paljon osa-alueita, joita miettimällä voi saada tosi huonon omantunnon.. Täysin eettisesti kun nykyään ei voi shoppailla. “Pehmeiden ja vihreiden” arvojenkin puolesta puhuvien yritysten alihankkijoita syynäämällä voi löytää esim lapsityövoiman käyttöä, nää on ihan mahdottomia!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


%d bloggaajaa tykkää tästä: