Kauneus | lifestyle

Hotellisuositus Barcelonaan – Hotel Well & Come

Hotellisuositus Barcelonaan – Hotel Well & Come

Koska tänään on itselläni paluu arkeen, niin nyt on hyvä hetki katsastaa hieman aurinkoista Barcelonan reissuamme. Aloitetaan tänään vaikka sitten hotellista.

Yövyimme Barcelonassa neljä yötä tuossa elokuun alussa. Koska hotelli oli niin kiva – nimi ehkä vähän outo – niin ajattelin tulla teillekin kertomaan, että jos suuntaatte sinne päin, niin tässä varteenotettava vaihtoehto yöpymispaikaksi.

Varasimme hotellin suoraan hotellien omien sivujen kautta, sillä valitettavasti tajusin Lontoossa, että viiden tähden hotellillakin voi olla parin tähden arvoisia huoneita, joita on sitten myyty näille hotellinvaraussivustoille. Eli jos säästö on ihan järkyttävä, niin luultavasti saatte hotellin huonoimman huoneen.

Meitä oli kolme matkustajaa, joten varasimme huoneen extra-sängyllä eli kolmen hengen huoneen. Aamupaloineen pulitimme huoneesta noin 250 euroa, per yö eli mistään ihan halvasta hotellista ei ole kyse. Ja kun katseltiin tätä samaa hotellia muualta, niin hinta ei juurikaan tippunut muiden sivustojen kautta. Tilatessa ilmoitin, että saavumme myöhään illalla. Minkäänlaista vastausta tähän en saanut, mutta kello yhdeksän aikaan kun saavuimme hotellille, niin meitä oltiin iloisesti vastassa. Maksoimme hotellin heti sisäänkirjautuessa – itse olisin näin toiminutkin, sillä jostain syystä pelkäsin korttini joutuvan varastetuksi (näin ei onneksi käynyt). Saimme myös kolme ”drinkkilippua”, joilla sai ilmaisen lasillisen kuohuvaa, olutta, limua jne. ihan milloin halusi. Me emme myöhäisestä saapumisesta johtuen käyttäneet lippuja heti.

hotel_well_come_barcelona

Meidän huone oli viidennessä kerroksessa, ranskalainen parveke kadulle päin (joka onneksi oli tosi hiljainen eikä meteliä tullut viidenteen kerrokseen asti). Koko hotelli on tietääkseni sisustettu/avattu vasta vuosi-pari sitten, joten mikään vanha lafka ei ole kyseessä. Huoneessa oli yksi King size -sänky sekä erillinen vuodesohvasta tehty sänky, jossa oli oikein mukava patja eli tyttäreni nukkui siinä ihan ilman mitään ongelmia.

Olin netistä lukenut, että osa valitti huoneiden olevan pieniä. En sitten tiedä mistä he olivat kotoisin, sillä hotellihuoneet nyt ovat aika pieniä Euroopassa. Ei tämä mikään täyteenahdattu ollut ja hyvin mahduttiin kaikki kolme siellä olemaan. Meidän Pariisin huone oli selvästi pienempi ja sekin oli vielä ihan ok.

Oudoin asia huoneessa oli se, että lavuaari oli ulkona kylpyhuoneesta (kylpyhuoneessa oli rainforest-suihku, normaali käsisuihku sekä vessa, joka oli suihkusta erotettuna lasiseinällä). Lavuaari oli ikäänkuin eteisessä (siinä oli samassa tilassa minijääkaappi sekä tilaa laukulle, kengille ja takeille). Toisaalta ihan kätevää, sillä koko kylpyhuone oli tosi kostea ja vettä levittäytyi aika pitkälle, jos joku oli suihkussa käynyt eli ainakaan hampaita pestessä ei tarvinnut seistä kuumassa ja kosteassa tilassa.

hotel_well_come_barcelona

Sänky oli mukava – ja ihanan tilava, koska ei todellaakaan siinä 30-asteen kuumudessa tehnyt mieli kiehnata toisen kainalossa. Tyynyn olisi saanut vaihtaa, jos olisi ollut tarvetta, mutta meille riitti standard-tyynyt (jotka olivat ihmeen pitkuloita). Huoneen hintaan kuului kaikki jääkaapin sisältö – vettä, limuja, suklaata ja pähkinöitä. Ja jääkapin sisältö täytettiin joka päivä. Huoneessa oli myös Nespresso-kahvinkeitin, ja joka päivä oli aina kolme kahvikapselia käytettävänä. Vedenkeitinkin löytyi sekä teetä. Joka päivä siivotessa sängylle tuotiin kolme konvehtia – eli tervehdyssuklaan sai joka päivä.

Kaikista huoneista löytyi ilmastointi, jonka sai ihanan viileälle – ja talvella niissä on kuulemma mahdollisuus lämmittääkin huonetta.

Aamupala oli ihan ok – jos ei gluteeniton tai vegaani, sitten voi vähän tökkiä. Leipää ja leivoksia oli jos minkälaista. Tämän lisäksi oli erilaisia hedelmiä, mehuja, Nespresso-kahvia, munakasta, pekonia, juustoja ja esim. parsakaali-kvinoaa. Kyllä sillä mahansa sai täyteen. Aamupalatila oli aika rauhallinen, myöskin aika pieni, mutta niin on hotellikin. Yhtenä aamuna istuimme myös ulkona, joka on rakennuksen sisäpihalla.

hotel_well_come_barcelona
Mun ei-musta uimapuku on taattua Primark-laatua, 18 euroa.

Varsinkin lapsen mielestä hotellin paras osa oli sen kattoterassi – sohvia, aurinkosänkyjä, sekä uima-allas. Uima-allas ei ole kauhean syvä, itse kun seisoin siinä, niin vesi ylsi noin vyötäröön, mutta lapselle se riitti. Itsekin kävin kerran kastamassa itseni siinä ja otti siinä nyt muutaman uintivedonkin. Viilentymistähän varten se lähinnä oli. Yksi kerta katolla tilasimme meidän ilmaisjuomat ja saimme ne siellä nauttia – minä otin kuoharia, mies oluen ja lapsi cokiksen. Jos olisi halunnut paistatella auringossa, niin katolla se onnistui oikeastaan koko päivän ajan, sillä aurinko porotti sinne aamusta iltaan. Onneksi siellä oli muutamia varjoisempiakin paikkoja. Ainoa oli, että puulattia oli ihan tulikuuma auringon paahteesta. Lapsi aina kipittikin ”auts”-sanojen saattelemana takaisin altaasta sohvalle.

Ainoa ärsytys oli koko aikana se, että yhtenä päivänä meidän huone siivottiin vasta vähän ennen kolmea – yleensä se oli hoidettu aamupäivän aikana, kun olimme ulkona. Tuolloin jouduimme hetkeksi siirtymään kattoterassille, mutta eipä tuo maailmaa kaada. Ja siis minä olin suihkussa, kun he ekan kerran olisivat tulleet sen siivoamaan, mutta odottivat, että saan vaatteet päälleni.

hotel_well_come_barcelona

Neljän tähden hotelliksi tämä täytti todellakin kaikki odotukset. Ja näin jälkikäteen oli täysin hintansa arvoinen – vaikkakin viimeisenä parina yönä seinänaapurit olisi voinut joku käydä hiljentämässä aikaisemmin (emme valittaneet, oma vika).

Lähin metroasema oli Verdaguer (Diagonal oli myös lyhyen kävelymatkan päässä, josta meni eri linjat) ja hotelli sijaitsee kävelymatkan päässä Sagrada Familiasta sekä Casa de les Punxesista. Todella hyvä sijainti, ei ihan keskustassa, mutta vain muutaman metropysäkin päästä oikeastaan kaikesta menosta.

Hotellin katolta näkyi Tibidabokin (jonne me ei tällä matkalla päästy) ja iltavalaistuksessa erottaa maailmanpyöränkin hyvin.

hotel_well_come_barcelona

Niin ja kaikille Instapareille tämä on ihan unelmapaikka! Me katsottiin miehen kanssa suu auki, kun yksi pariskunta otti kuvia toisistaan kuoharilasi kädessä varmaan 15 minuuttia. Seuraavana päivänä samaa tekivät pari tyttöä. Kattoterassi on siis todellakin Insta-worthy.

Ehdottomasti parhaimpia hotelleja, joissa olen yöpynyt!

Mikä hotelli on ollut teidän suosikki?



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


%d bloggaajaa tykkää tästä: