Kauneus | lifestyle

Valkoisten säärien pikapelastus – Vita Liberata Ten Minute Tan

Valkoisten säärien pikapelastus – Vita Liberata Ten Minute Tan

Sain testiin Vita Liberatan Ten Minute Tanin ehkä hieman yllättäen. Tai oikeastaan kutsu PR-tilaisuuteen oli yllätys, sillä minä en ole tunnettu itseruskettavien käyttäjä. Totta puhuen, en ollut koskaan ennen niitä käyttänytkään.

Olen aina hyväksynyt erittäin valkoiset jalkani. Ne eivät tunnu ruskettuvan millään – siis sääret, nimittäin jalkapöydän olen onnistunut polttamaan. Mutta nyt päätin, että ehkä olisi aika testata, että mitä tapahtuu. Onneksi Ten Minute Tan on vaalea ja sen intensiivisyyttä on helppo vaihdella. Itse kun en halunnut mitään järkyttävän ruskeita jalkoja, koska ei mun loppuvartalokaan ole saanut väriä. Kuitenkin ajattelin, että kaverin häihin olisi kiva olla jotain sävyä säärissä, etteivät ne loista niin valkoisina esim. kuvissa.

vita_liberata_ten_minute_tan

Joten ei auttanut muu kuin puraista luotia (aivan upea käännös englanninkieliselle sanonnalle) ja käydä toimeen. Tuote on hieman geelimäistä ja helposti levittyvää. Se kuivahtaa aika nopeasti ihoon ja itse sain toiseen reiteen rajan, jota en ollut häivyttänyt tarpeeksi. Se nyt kuitenkin oli oma ongelmani, kun en tarpeeksi siihen alueeseen keskittynyt. Muuten häivytys oli helppoa eikä mihinkään muualle jäännyt laikukasta tai muuten eriväristä kohtaa.

Kymmenen minuutin päästä oli aika huuhtoa tuote pois. Seuraavana päivänä pystyin hyvin näkemään, että jaloissa oli jotain sävyä. Ei missään nimessä liian tummaa, mutta eivät koipeni enää olleet valkoiset. Noin viikon päästä tuote oli kulunut pois, mutta missään vaiheessa en huomannut, että se olisi muuttunut laikukkaaksi tai muuten oudon näköiseksi. Kului siis kauniisti pois.

vita_liberata_ten_minute_tan

Ja koska tämän annetaan olla iholla vain kymmenen minuuttia (tai kauemmin, jos haluaa tummemman lopputuloksen), niin tällainen laiska ja paikallaanpysymätön ihminen kuin minä voi helposti tätä käyttää.

Eli tätä on laitettava ennen Berliinin reissulle lähtöä!

vita_liberata_ten_minute_tan
Kuva otettu heti tuotteen poispesun jälkeen.

Vita Liberataa myy esim. Stockmann tai eleven.fi, jossa vielä tänään yli 60 euron ostoksista 20% alennus! Jälkimmäisen valikoimassa en huomannut tätä enkä ole käynyt Stockmannin Vita Liberta hyllylläkään. Tämä on uutuustuote, eli kyllä se jostain löytyy ihan kohta viimeistään. Vita Liberataa on muutenkin kehuttu, joten kannattaa testata muitakin tuotteita (kuulemma vaahtoja ainakin) jos on itseruskettava hakusessa.

Mikä on teidän lempi-itseruskettava?

Tuote saatu PR-näytteenä / Sisältää affiliate-linkkejä



3 thoughts on “Valkoisten säärien pikapelastus – Vita Liberata Ten Minute Tan”

  • Täällä ollaan kans huonoja/olemattomia itseruskettavien käyttäjiä. Vaiva tuntuu jotenki niin ylitsepääsemättömältä ja kun kroppa on atooppisen kuiva on se esikuorinnan ja kostwusvoiteenkin jälkeen käytettynä karheahko joten itseruskettavien lopputulos on aina laikukas 😐 Oon miettiny tänä kesänä niitä ”säärimeikkejä” jotka tuo väriä mut pestään pois,onko suosituksia? 🙂

  • Vita Liberata on kyllä ainoa itseruskettava jota itse käyttäisin. Niin luonnollinen tulos ja helppo käyttää. Plus ei sitä ällöä hajua! 😀 Pitäisikin ostaa uudet purkit, vaikka nykyään tahtoo kesällä tulla ihan luonnon rusketustakin, kun käyttää enemmän aurinkoöljyjä 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


%d bloggaajaa tykkää tästä: