Kauneus | lifestyle

Laveran syksyn uutuuksia

Laveran syksyn uutuuksia

Sain kirjeen ennen I Love Me -messuja käydä tutustumassa messujen aikana Laveran uutuuksiin ja niinpä minä reippaana tyttönä tein. Raahasin siskoni perässäni Laveran pisteelle, jossa oli todella pitkä jono. Onneksi sain bongattua henkilökuntaa ja pääsin tutustumaan tuotteisiin lähemmin.

Lavera on uudistanut hiustuotteensa kokonaan ja niitä on nyt vaikka millaisille hiuslaaduille. Itse kiinnostuin eniten aivan ihanan tuoksuisesta Gloss & Bounce -shampoosta ja -hoitoaineesta. Niinpä sain ne testiin. Sarjan shampoo pesee hiukset todella nitisevän puhtaiksi, mutta ei kuitenkaan takkuunnuttanut omaa päätäni. Silikoniton hoitoaine näyttää ihan vartalovoiteelta ja tuntuukin hieman siltä, kun sitä levittää hiuksiin. Itse pelkäsin, että blondatut latvani eivät saisi tarpeeksi sileyttä ilman silikonia, mutta parin minuutin vaikutusajan jälkeen hiukset tuntuivat hoidetuilta, mutta eivät liukkailta. Kuivuttuaan hiukset näyttivät kiiltäviltä ja tuntuivat pehmeiltä. Yksittäinen hius tuntui hieman paksummalta ja karheammalta (ei mitenkään kuivan karhealta), eivätkä hiukset valuneet pitkin päänahkaa. Myöskin latvat tuntuivat pehmeiltä ja hoidetuilta ja näiden testikertojen kanssa en käytä ikinä mitään muita hiuksiin jätettäviä aineita, jotta ne eivät vaikuttaisi lopputulokseen. Täytyy sanoa, että olin erittäin positiivisesti yllättynyt. Kannattaa siis katsastaa ihan itsekin Laveran hiustuoteuutuudet.

laver_bounce_gloss_shampoo_conditioner_hoitoaine

Samoin Laveran käsirasvat uudistuivat ja näin laiskalle 2-in-1 eli käsille sekä kynsinauhoille tarkoitettu voide oli paras mahdollinen valinta. Olisin odottanut tämän olevan jotenkin paksua voidetta, mutta tämä on aika ohkaista ja imeytyy ihoon todella nopeasti. Tämä siis lähtee työpaikalle mukaan, jossa kädet tuntuvat kuivuvan normaali nopeammin. Tuoksu on hieman kamomillamainen, mutta tuoksuu vain, jos vien kädet nenän eteen.

lavera_hand_cuticle_cream

Uusia meikkituotteita oli tullut muutamia – ainakin pari ihanaa luomiväriä, Nude Effect -meikkivoide (tosi kevyttä peittoa) ja kynsienhoitotuotteita.

Meikkituotteista minua kiinnosti huulipunat – tosi yllätys varmaankin – sillä värit olivat malvaisen ruusuisia. Aivan ihania! Itse valitsin mukaani vaaleamman version nimeltä Dainty Rose, joka on kulkenut messuilta lähtien käsilaukussani ja käytän sitä oikeastaan joka päivä töissä. Näiden huulipunien koostumus on ihanan kermainen, mutta pysyy hyvin huulilla. Tietysti syömisten ja juomisten jälkeen pitää lisäillä, mutta näin vaaleassa sävyssä ei ole minulla mitään ongelmaa. Näissä on huulia hoitavia ainesosia, joten itse en koe näiden kuivattavan huulia yhtään.

lavera_dainty_rose_huulipuna

lavera_dainty_rose_huulipuna

Erittäin kivoja uutuuksia siis NYT ulkona Laveralta. Löytyy ainakin NHS:n verkkokaupasta. (Ei ole affiliate-linkki, voitte vapaasti painella ilman, että minä hyödyn siitä yhtään mitään)

Mikä on teidän lempituote Laveralta?

Tuotteet saatu PR-näytteinä



0 thoughts on “Laveran syksyn uutuuksia”

  • Dainty Rose on tosi nätti sävy. Laveran pakkaustyyli on nätti. En kovin paljon ole Laveraa käyttänyt, pitäisi varmaan joskus ehtiä tutustua tarkemmin.

    Miksi affiliate-linkin jättäisi painamatta sen takia, että bloggaaja siitä hyötyy?
    Minusta on ihan jees, että bloggaaja saa vaivanpalkkaa.
    Vai onko siinä jokin kompa, jota en ymmärrä?

    • Kyllä vain ihmiset jättävät painamatta ja tästä on välillä ihan valitustakin (ei onneksi mun blogissa, mutta muissa) kuullut, kun bloggaaja saa rahaa heidän ostoksistaan. Ja nyt laitoin tuon vähän vitsinä tuohon, että mä en linkistä saa mitään. Ketuttaa meinaan hieman tämä asia itseänikin 😀 Ei ole multa pois, jos joku muu saa pari roposta mun ostoksista.

  • Dainty Rose näyttää tosi hyvältä sulla! Mäkin kävin tutustumassa Laveran uutuuksiin, ja tummempi puna lähti mulla testiin. Laveran punat on kyllä erinomaisia laadultaan!

    Juu, samaa mietin minä kuin Sari. Mä en ymmärrä kenellä olisi jotain sitä vastaan, että bloggaajalle tippuu muutama sentti rahaa tai ”jopa” euro siitä, että tekee jonkun ostoksen/ostoksia affiliate-linkin kautta? Kyllähän bloggaaja näkee vaivaa postauksen eteen. En tajua miksi joku valitsisi linkeistä juuri sen, mistä bloggaja ei hyödy. Onko se vaan tää Suomen yhteiskunta ja yleinen ”ilmasto”, jossa toiselle ei suoda mitään hyvää 😉 Maanantain ajatuksia multa 😀

    • Mä mietin sen tummemman ja tän vaaleamman välillä, mutta koska omistan sellaisia tummempia jo monta, niin otin tämän tosi käytännöllisen värisen. Ihana puna, mutta aika pehmeä ja mulla jo hankautunut hylsyn reunaa vasten.
      Ja kyseessä on ihan varmana Suomen yleinen ilmapiiri siitä, että jos ei itse saa mitään niin miksi kukaan mukaan 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *