Tallinnan ravintolat – Restoran Spot (sekä yleistä ravintoloista)

Yhtenä iltana päätimme kävellä Vanhassa kaupungissa ja kävimme sitten kaikkien mahdollisten ravintoloiden listoja läpi, kunnes Spot iski meihin kaikkiin. Niinpä menimme sisälle – onneksi menimme. Työkaverini söivät hirvenpaistia, joka näytti aivan ihanalta! Vähän jo muakin harmitti syödä aina vain sitä kalaa (siis ihan omasta halustani mä sitä söin, kala on hyvää).

tallinn_spot_restaurant

Oma päivän kalani oli siikaa, joka olikin aivan mahtavaa. Artisokkapyreen, salaatin ja vihreän parsan kanssa ruoka oli täyttävää, mutta silti kevyttä. Eikä talon roseviinikään ollut huono valinta  – sopi paremmin kuin hyvin kalan kaveriksi. Viinilasillisen hinnaksi tuli 4,20 euroa (15cl) ja kala maksoi 15 euroa eli alle 20 eurolla selvittiin.

tallinn_spot_restaurant

Spot sijaitsee osoitteessa Vene tn 4, samalla kadulla kuin Tschaikovsky ja Ribe.

Spot oli oikein virkistävä ravintolaelämys – meidän käynnin aikana (vaikka olikin syyslomaviikko), niin oli hiljaista ja koska jäimme lähelle ovea, niin hälinääkään ei ollut. Meidän lisäksi etusalissa vain yhdessä pöydässä oli ihmisiä – huomasin, että taaempana oli enemmän porukkaa.

tallinn_restoran_spot_restaurant

Yksi, mikä erityisesti jäi mieleen Tallinnan ravintoloista yleensä, oli se, että kaikissa sai odottaa ruokaa aika kauan, vaikka ei olisi ollut täyttäkään. Erittäin hyvää tummaa leipää tuodaan AINA alkuun – ja se on melkein samanlaista joka ravintolassa. Huonoa leipää en syönyt missään ravintolassa – joissain sen kanssa tuotiin suolattua voita ja joissain valkosipulilevitettä.

Moni ravintola pystyy kyllä ottamaan huomioon ruokarajoitukset, joten aina kannattaa kysyä.

Kommentointi on erittäin suotavaa!

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s