Kauneus | lifestyle

Korostuspuuterista intensiivisempi

Olen lupaillut jo pitkin kevättä, että saatte loppukeväästä postauksen – postauksia aiheesta korostustuotteet. No, vielä ei päästä tarkkoihin tuotteisiin (testailut kesken), mutta nyt ihan ensimmäisenä yksi tekniikka, millä saada korostuspuuterista BOW-WOW. Oikeasti.

Osa korostuspuutereista ovat hohdoltaan itensiivisempiä kuin toiset, mutta helpolla kikalla, saa niistä vähemmänkin hohtavista todella valoa heijastavia. Tähän ei tarvita muuta kuin sivellin ja meikinkiinnityssuihke. Tapoja on sitten kaksi.

Ensimmäinen tapa on se, että otat normaalisti siveltimellä puuteria purkista ja tämän jälkeen sumutat siveltimen meikinkiinnityssuihkeella ja sivelet seoksen poskelle.

Toinen tapa on se, että ensin sumutat puolet kasvoistasi meikinkiinnityssuihkeella. Odotat hetken, että kasvot ovat melkein kuivat ja sitten levität nopeasti puuterin poskipäille ja muille halutuille alueille. Ja sen jälkeen toistat tämän toiselle puolelle kasvoja.

Itse tykkään toisesta tavasta, sillä ensimmäisessä ongelmana voi olla se, että sivellin jää märemmäksi kuin toisessa tavassa, ja voi näin ollentehdä puuterimaiselle tuotteelle kovan pinnan, kun tuotetta ottaa lisää pannusta. Intensiivisyydessä en ole huomannut mitään eroa näiden kahden tavan kanssa.

Tässä on käytetty Freedom Makeupin korostuspuuteria sävyssä Brighten – normaalisti se ei ole näin valoa heijastava. Olen aika varma, että käytin sitä limessä rajausmeikissäni, joten voitte verrata siihen näitä kuvia.

oobd_freedom_makeup_highlighter_brighten_wet

oobd_freedom_makeup_highlighter_brighten_wet

Käytin tätä myös töissäkin ja ekaa kertaa joku sanoi, että onko sulla jotain korostustuotetta – käytän niitä melkein päivittäin. Eli kyllä, tämä tekniikka näkyy huomattavasti paremmin kuin kuivana. Eri asia on, että kuinka moni tykkää näin vahvasta korostuksesta.

Tuleeko korostuksia käytetty joka päivä?



9 thoughts on “Korostuspuuterista intensiivisempi”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


%d bloggaajaa tykkää tästä: