Kauneus | lifestyle

Ripsien kestotaivutus – välipäivitystä

No niin, nyt on kulunut tarpeeksi kauan ripsien kestotaivutuksen ottamisesta, jotta pystyn kertomaan niistä vähän tarkemmin.

Kahden viikon jälkeen vasemman silmän ripset olivat jo hieman antaneet periksi, eikä taivutus ollut enää niin jyrkkä kuin aluksi. Tiesinkin näin käyvän, joten se ei haitannut. Ripset kuitenkin kaartuivat vielä kauniisti ylöspäin ja vaikka ekan kahden viikon aikana tuntui, että ripsiä tippui koko ajan – luultavasti vain näkyi paremmin, kun olivat värjätyt mustiksi – niin kyllä niitä ripsiä silti oli vielä tarpeeksi jäljellä.

Viisi viikkoa kulunut. Vieläkään ei ole tarvinnut tarrautua ripsien taivuttimiin. Väri on hävinnyt, mutta ripset edelleen taivutetut – paitsi uudet kasvaneet ripset, mutta ne eivät häiritse. Niinpä uskalsin ekaa kertaa kokeilla öljyputsaria silmiinkin – katsotaan kauan uskallan kokeilla ja lähteekö taivutus helpommin.

oobd_ripsientaivutus_update

Huomenna tulee kuluneeksi kuusi viikkoa ja vieläkin olen pysynyt erossa taivuttimista. Öljyputsarilla on pesty nyt noin neljä kertaa eikä se ole vaikuttanut ainakaan näin viikon sisällä ripsiin ollenkaan.

Mutta kuusi viikkoa on minimi, mitä näiden kerrotaan kestävän ja todellakin kestävät ainakin sen – jopa minulla, vaikka en ole kauhean helläkätinen meikinpoiston kanssa. Paha tapa.

Teen vielä viimeisen päivityksen, kun on pakko tarrautua ripsentaivuttimiin. Voisin harkita kyllä näiden ottoa uudestaan loppukesästä, jos joudun viettämään sairaalassa pidempään lapsen kanssa. Rantalomalle nämä olisivat tosi jees! Ja itse en vain pysty ottamaan ripsipidennyksiä – näyttäisivät hirveältä minulla ja niiden ylläpito on enemmän työtä.

Onko teillä muilla kokemuksia ripsitaivutuksista?



2 thoughts on “Ripsien kestotaivutus – välipäivitystä”

  • Mulla on kestotaivutus nyt toista kertaa, oon tosi tyytyväinen! Ekan kerran taivutus kesti hyvänä 9 viikkoa (luvattiin 8-12 viikkoa). Väri tuntui lähtevän jo kahden viikon jälkeen mutta ostin kestovärin ja värjäilin itse loppuajan. Odotin 14 viikkoa ensimmäisestä taivutuksesta ennen kuin menin uudestaan, halusin nähdä toipuvatko ripset hyvin takaisin. Kaikki kasvoi normaalisti takaisin:) Mulle muuten sanottiin että öljyputsaus ei vaikuta ripsien kaarevuuteen mitenkään, edes alkuvaiheessa. Hieron aika paljon silmiäni enkä hirveästi varo putsasvaiheessakaan ja mitään vaikutusta en oo huomannut. Tosi hienosti on pysynyt ainakin mulla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *