Kun joulu on…

Mun piti eilen laittaa ulos kynttiläpostaus, sillä se olisi ollut kiva ennen joulua MUTTA koska olen ollut todella väsynyt viime aikoina, niin se vaan jäi.

Tänään on kuitenkin jouluaatto ja kun tämä tulee ulos, niin minä olen kiltisti vielä nukkumassa. Me olemme tämän joulun ihan vain kotona oman perheemme kesken. Lupasin lapselle tehdä riisipuuroa aamupalaksi, joten kai sitä pitää ennen puolta päivää nousta sängystä.

Meillä on aika rento joulu tiedossa – ruoatkin ovat melkein kaikki suoraan kaupasta. En ala vääntämään laatikoita. Ainoastaan mies paistaa itselleen (ja ehkä siitä jää muillekin) kokonaisen broilerin uunissa. Kinkkua ei meidän pöydästä löydy. Kalaa sitten senkin edestä – lapsen toiveesta. Ja lapsen toiveesta myös peruna- ja lanttulaatikoita.

Jälkiruoaksi lupasin tehdä piparkakku-triflen. Kai sellainenkin pitää aamupäivästä vääntää, että kerkiää vähän viilentymään ja hyytymään jääkaapissa.

Lahjat jaetaan joskus illalla, kun lapsi ei jaksa enää istua paikoillaan tai olen kyllästynyt vastaamaan siihen, että koska lahjat avataan. Meillä on kyllä ihan tarpeeksi lahjoja tuossa kuusen alla.

Sitten lapsen nukkumaanmenon jälkeen – jos jaksetaan – väännetään me aikuiset vähän juustoja.

Joulupäivän aamuna meillä on vielä joulusukat tutkittavana. Siellä on pieniä lahjoja ja karkkeja – jokaiselle omassa sukassaan. Jostain syystä mun poikaystävän sukka on painavin. Lapsi lupasikin lähteä joulupäivänä mummolaan, joten me varmaan maataan ruokakoomassa loppupäivä kotona miehen kanssa.

Tähän loppuun vielä oikein ihanan joulun toivotus sekä jo viime vuodelta tuttu digijoulurauhanjulistus.

Palataan viimeistään maanantaina taas itse asiaan!

Kommentointi on erittäin suotavaa!

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s