Uncategorized

Messuviikonlopun saldo

No siis saldohan on aika paljon miinuksella, vaikkei kauheasti mitään pitänyt ostaakaan. Aina sitä kuitenkin jotain tarttuu mukaan. Mutta käydään nyt läpi niitä messuja vähän enemmänkin. Suurin osa kuvista otettu kännyn kameralla, pahoittelen kuvalaatua!

Itsehän hengasin perjantaina messuilla 8 tuntia – mun piti olla pari tuntia. Seurana oli kyllämahtavat Myy ja Elisa, joten tämän takia meni vähän odotettua pidempään. Lauantaina kävin pikaisesti hakemassa pari juttua, mitkä olin ajatellut ostaa sittenkin ja käydä katsastamassa kosmetologipuoli.

Voitte kuvitella, että näkymä rappusista oli hieman erilainen lauantaina, kuva otettu heti kymmenen jälkeen perjantaina.

Täytyy myöntää, että tänä vuonna messualue oli jotenkin tosi sekava ja kauneus-puoli ei kauheasti tunteita herättänyt. Oli aika meh! Luonnollisesti-puoli oli vieläkin sekavampi, johtuen siitä, että alueella oli sekä kosmetiikkaa, että esim. ruokaa. Kosmetologipuolikin oli jotenkin pieni ja näytteillä oli huonosti tavaraa.

Mutta siitä huolimatta kyllä siellä aikaa sai vietettyä. Jotenkin vain viime vuoteen verrattuna nyt oli vähemmän uutta ihmeteltävää tai mitään erikoista.

Ensimmäisenä portaista tullessa oli Salonshop, jonka värikkäät harjat kiinnittivät huomion. Lapset olisivat varmaan iloisia Muumi-takkuharjoista.

Batisten, Lieracin, Ecotoolsin, Real Techniquesin ja muutaman muun brändin (eli ProCaren maahantuomien tuotteiden) yhteinen alue oli todella iso mielenkiintoinen. Sieltä mukaani lähti pieni Lieracin seerumi sekä Real Techniquesin Bold Metals -kokoelmasta Flat Contour -sivellin. ProCare Oy on avaamassa myös omaa verkkokauppaa eli kohta näitä tuotteita saa ostettua helposti myös yhden nettisivun alta. Batiste lanseerasi uuden Heavenly Volume -kuivashampoon, joka esitietojen mukaan joko syrjäyttää kokonaan XXL:n tai ei – esittelijä ei ollut varma.

Luonnollisesti-puolella kaunista oli Hurraw’n eriväriset huulirasvat. Itse en näistä tykkää, mutta tiedän monen tykkäävän.

Parasta antia oli ehkä L’Occitanelta saatu sneak-peek marraskuussa myyntiin tuleviin joulu-uutuuksiin. Molemmat tuoksut olivat aivan ihania! Tuossa on itse parfyymien lisäksi myös ainakin käsirasvat näissä tuoksuissa.

Kosmetologipuolelta käteen jäi ainoastaan Duroyn siveltimiä sekä ELFin huulikuorinta. Muuten vain juoksin paikan pikaisesti läpi.

Kävimme myös perjantaina häiritsemässä Minnaa työssään Livboxin pisteellä. Jokainen meistä sai uuden huulimeikin. Elisalla olisi parempia kuvia, mutten niitä kerinnyt saamaan tähän postaukseen eli saatte vain nähdä Minnan takaapäin.

Suurin ostokseni oli selvästi V 10 Plus -seerumit eli kaksi 10ml kokoista seerumia sai 45 eurolla. Itse valitsin Hyaluronihapposeerumin sekä pycnogenol-seerumin, ennestään löytyy kotoa jo C-vitamiini. Tämän lisäksi ostin elämäni ensimmäisenä Beautyblenderin, ihan sen pinkin – sekä saippuan.

IsaDoran pisteellä sai valita luomiväripaletin, jos otti selfien ja täggäsi IsaDoran. Itse valitsin luomivärinelikon sävyssä Pearl.

Ostoksista kerron sitten enemmän omissa postauksissaan. Tämän sunnuntain olen siivonnut kotona ja aion vain levätä, melkein 10h messuilua yhdeltä viikonlopulta oli ihan tarpeeksi.

Miten teidän messuviikonloppua meni?

10 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: