Kauneus | lifestyle

Urban Decay ja minä

Mä olen varmaan jossain vaiheessa kertonut tarinan Urban Decaystä ja minusta (tarkistin, viimeksi 1,5v sitten), mutta näin Suomen lanseerauspäivänä kerrottakoon se uudestaan.

Vuosi oli 2000. Selasin läpi Kerrang!-lehteä Turun kirjastossa, jossa usein vietin aikaa lukion jälkeen odottaen kyytiä isältä kotiin (koska bussilla matkustaminen oli tylsää). Silmiini osui ihana Tobey Torres mainostamassa Urban Decay -nimisen lafkan luomiväriä nimeltä Asphyxia – violetti väriltään, hyacinth with blue shift. Yrityksen nimi kiinnosti jo senkin takia, että mainonnassa käytettiin industrial rock -bändin jäsentä. Sitten vain Google laulamaan kotona. Englannista saisi, kiva.

Vuonna 2001 Englannissa oltuani en kuitenkaan päässyt käsiksi Urban Decayn tuotteisiin. Vuodet vierivät, kunnes ensimmäinen UD-tuote – Ammo Shadow Box – liittyi meikkikokoelmaani vuonna 2008. Lisäksi mukaan lähti kehuttu UDPP. Aika myöhäiseksi meni.

Sen jälkeen se on sitten ollut menoa. Huonon saatavuuden takia kokoelma ei ole koskaan ollut suuri, mutta sitäkin kivempi.

15th Anniversary Paletten myötä lanseerattiin myös luomivärien uusi koostumus. Itse myin tuon kauniin paletin pois, koska siihen ei vain tullut juurikaan tartuttua. Sen sijaan Naked 1, 3 sekä Alice in Wonderland -paletit ovat lemppareitani.

Itse suosittelen nakujen lisäksi myös 24/7 Glide-on -rajauskyniä, aivan upea värivalikoima! Itse haluan kokeilla kehuttua Perversion-ripsaria sekä Naked Skin-tuotteita.

 

Oli aivan ihana päästä osallistumaan Urban Decayn lanseeraustilaisuuteen eilen. 15 vuotta seurannut tätä brändiä ja lopultakin se tulee Suomeen! Ja hinnatkin ovat ihan kohtalaisia – Euroopan hintoihin verrattavia. TÄNÄÄN kello 16 avautuvat Helsingin ja Tampereen Sokosten pisteet ja ensi yöllä sitten verkkokaupasta saa tuotteita tilattua ympäri Suomea.

Lanseeraustilaisuudessa sai hipelöidä tuotteita sekä käydä pisteellä pikameikissä. Itse valitsin huulimeikin, joka tehtiin Deep-rajauksella, Naked2-punalla sekä Nooner-kiillolla. Valitettavasti en ottanut kuvaa omasta makeoveristani, mutta ohessa Miss Piggy’s Pearls -blogin Salla sai kimalletta luomiin.

Minä olen innoissani, entä te? Kuinka moni muu on odottanut Urban Decayn saapumista Suomeen kuin kuuta nousevaa?



4 thoughts on “Urban Decay ja minä”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *